Minä en ole koskaan aiemmin ollut retriitissä. Sana retriitti kuulostaa vähän mystiseltä, rentouttavalta ja jollain tapaa kutsuvalta. Niinpä päätin lähteä joogaohjaajani Mari Nylundin sekä mindfullness-ohjaaja Satu Ketopellon järjestämälle Tilan taika -retriitille Fiskarsin kupeeseen keskellä synkintä syystalvea marraskuun viimeisenä viikonloppuna.

Retriitin ohjelmassa oli aamun ja illan joogaa sekä erilaisia Mindfullness- harjoituksia, kuten unelmakartan teko, kiitollisuuspäiväkirja ja tietoisen syömisen harjoitus. Joogaharjoitukset olivat lempeitä ja aloittelijoillekin sopivia. Saimme retriitin alussa nostaa kortin Lempeyden korttipakasta. Minulle tuli ”hiljaisuus”. Milloin viimeksi olet antanut hiljaisuudelle aikaa? Niinpä. En muista.

Retriitin ohjelma oli sen verran väljä, että aikaa jäi pitkille kävelylenkeille, kirjan lukemiselle, saunomiselle ja hyiseen veteen pulahtamiselle. Jotkut uskaliaat pelasivat jopa lautapelejä illalla, mutta minä halusin panostaa pitkiin yöuniin ja sisään päin käpertymiseen, joten olin vähän epäsosiaalinen.

Tämän postauksen perimmäinen tarkoitus on kuitenkin kertoa, mitä tuosta retriittiviikonlopusta jäi käteen:

• Söin Villa Taikassa niin maittavia vegepöperöitä, että olen innostunut tekemään entistä enemmän kasvisruokaa kotonakin.
• Olen yrittänyt retriitin jälkeen arkipäivisin ulkoilla enemmän ja tehdä lyhyen joogaharjoituksen aamuisin.
• Nautin aamupalan nykyään pääsääntöisesti ihan kaikessa rauhassa.
• Retriitissä minun mieleeni nousi ensi vuoden teemaksi ”minä rakastan” ja olen yrittänyt sen jälkeen toteuttaa enemmän arjessa tätä.
• Nyt ja jatkossa osoitan siis enemmän rakkautta niin lähipiiriä, itseäni kuin luontoakin kohtaan. Nämä voivat ilmentyä esimerkiksi arkisina rakkauden tekoina, kuten ruoanlaittona ja pyykinpesuna, mutta myös siten, että otan säännölliset kosmetologikäynnit tavaksi, yritän viettää entistäkin enemmän aikaa sukulaisten kanssa ja teen jälleen ilmastolupauksia ensi vuodelle.
• Olen jatkanut kiitollisuuspäiväkirjan kirjoittamista iltaisin.
• Laitoin ensi vuoden unelmakartan (kuvassa alla) vaatekaapin oveen. Olen joka päivä katsonut sitä ja pohtinut, miten näitä asioita toteutan.

Nämä saattavat joillekin kuulostaa ihan ihan hippihommilta. Minä olen kuitenkin sitä mieltä, että unelmat toteutuvat vain kun ne sanoittaa ja tuo julki. Lisäksi kaikille meille tekee hyvää päivittäin pysähtyä hetkeksi lyhyen joogaharjoituksen ääreen tai kävellä ulkosalla raittiissa ilmassa. Läheisten huomioimisestakaan ei ole varmaan kukaan koskaan nurissut.

Voin suositella tällaisia retriittejä oikein lämpimästi hektisen arjen keskelle. Ensi kerralla aion mennä jonkinlaiseen täydellisen hiljaisuuden retriittiin, koska Satu Ketopelto kertoi sellaisessa joskus olleensa ja se kuulosti juuri sopivalta minulle.

Vaikka kirjoitin jo kesällä pelkääväni loppuun palamista, en osannut kuitenkaan olla tarpeeksi jämäkkä ja hiljentää ajoissa. Nyt tätä kirjoittaessani olen sairaslomalla.

Kun edellisen kerran sain jonkinlaisen diagnosoimattoman burn outin kolme vuotta sitten, irtisanouduin,enkä oikeastaan koskaan käsitellyt siihen johtaneita syitä. Tällä kertaa haluan tehdä asiat oikein ja olenkin käynyt juttelemassa työterveyspsykologilla. Käsitän, että tätä ei viikon levolla ja muutamalla psykologikäynnillä selätetä, mutta ainakin se on oikea suunta. En halua luovuttaa.

Mikä sitten lopulta katkaisi kamelin selän? Olen ennenkin kertonut, että stressi vaikuttaa minuun siten, että en saa nukutuksi. Työasiat pyörivät mielessä, enkä saa unta, vaikka olisin kuinka väsynyt. Väsyneenä myös syön huonosti, enkä jaksa liikkua. Lisäksi minulla alkoi olla muistivaikeuksia ja leposykkeet olivat todella korkeat. Kärsin myös pitkittyneestä flunssasta. Viimeinen niitti oli se, kun ajauduin sanaharkkaan ja purskahdin itkuun viikkopalaverissa.  Seuraavana päivänä marssin lääkäriin.

Tottakai työn määrä on tärkein yksittäinen asia uupumukseen johtaneista syistä. Täytyy kuitenkin myös vähän tarkastella omaa suhtautumistani työntekoon. Vaikka kuinka yritän muuta väittää, prioriteettilistani on ollut seuraavanlainen:

1. Työ
2. Työ
3. Työ
4. Työ
5. Perhe ja läheiset, blogihommat, koulu, hyvinvointi

Fakta on, että itse minä olen 120 ylityötuntiani tehnyt. Jos lakkaisin olemasta niin tunnollinen ja lopettaisin työnteon kun työaika loppuu, varmasti asioihin tulisi nopeammin muutosta kun hommat jäisivät yksinkertaisesti hoitamatta. Olen viime päivinä vakavasti pohtinut, miksi uhraan kaiken energiani työhön, jossa ei ole etenemismahdollisuuksia ja josta en saa lähellekään sellaista rahallista korvausta, jonka koulutukseni, työn sisällön ja vastuun sekä työkokemukseni perusteella ansaitsen.

Minusta melko kuvaavaa tälle tilanteelle on se, että jäin sairaslomalle keskiviikkona ja minulla kesti perjantai-iltapäivään asti (kolme täyttä työpäivää) että sain työni delegoitua sekä järjesteltyä niin, että ylipäätään voin olla poissa.

Nyt sairaslomallani aion ottaa rennosti. Jos jaksan, teen vähän rästi-kouluhommia, joita koko kesän ajan lykkäsin tuonnemmaksi. Valitettavasti opinnoissa ”minkä taakseen jättää, sen edestään löytää” -sanonta pätee vähän liiankin hyvin: viime syksynä jätin erään tentin väliin, koska töiden vuoksi en ehtinyt sinne ja nyt joudun käymään koko kurssin uudestaan.

Tästä lähtien prioriteettilistani näyttää tältä:

1. Hyvinvointi
2. Perhe ja läheiset
3. Koulu
4. Blogihommat
5. Työ

Tämä ei tarkoita sitä, etten hoitaisi töitäni, vaan sitä, että en suostu enää tallottavaksi. Teen töitä ihan vain sen verran kuin työsopimuksessa on määritelty. Tottakai toisinaan tulee tiukempia viikkoja, mutta sitten pitää seuraavalla viikolla tasata, eikä antaa ylitöiden vain kertyä.

Loppuun haluan siteerata vuoden 2010 lentoaseman kahvilassa työskennellyttä itseäni tuhkapilven saatettua lentoliikenteen kaaokseen: ”Ei ne pomojen kehut paljon vuokraa maksa.”

Lue myös:

Kun poltin kynttiläni molemmista päistä

Työhyvinvointi on paras investointi, jonka yritys voi tehdä

Esimies ja henkilöstön vaihtuvuus