Jos on vielä joku, joka ei ole tähän mennessä ymmärtänyt omaa parastaan, vaan hengailee kylillä, voi hän minun puolestani mennä vapaasti kompostiin makaamaan. Tai tehdä itselleen sellaisen hoitotestamentin, joka kieltää tehohoidon koronan iskiessä.

Kyllä minä tiedän, että neljän seinän sisällä hajoaa pää. Minullakin hajoaa. Tämä kulkutauti ei kuitenkaan ole mikään pikku flunssa. Se on riskiryhmiin kuuluville hengenvaarallinen ja voi olla sitä myös kenelle tahansa muullekin.

älä ole itsekäs ja tyhmä

Kun annetaan matkustusrajoituksia, ei se ole oikea aika lähteä mökille tai laskettelukeskukseen. Bileet voi järjestää myöhemminkin, vaikka ne olisivat miten tärkeät ja kauan suunnitellut. Älä mene myöskään käymään karanteenissa olevien ikäihmisten luona tai lähde heidän kanssaan edes kävelylle. Älä anna lastesi leikkiä naapurin muksujen kanssa tai änkeä ruuhkaisaan leikkipuistoon, supermarketiin tai mihinkään muuallekaan, jossa on muita ihmisiä jonoksi asti. Kukaan ei kuole siihen, jos ei pääse kuntosalille, mutta joku voi kuolla siihen, jos sinä menet viemään sinne koronasi. Tauti tarttuu oireettomanakin.

Minäkin kävin vielä muutamia viikkoja sitten ystävieni kanssa viinillä. Silloin sitä ei oltu vielä kielletty, mutta silti se hävettää nyt. Olin tyhmä ja ajattelematon. En ole enää.

Korona ei ole vitsi, vaikka tilanteen käsittelyssä musta huumori voi auttaa. Kuitenkin rajoituksia on noudatettava, vaikka se onkin hanurista. Kyllä minunkin suunnitelmani ja reissuni ovat peruuntuneet. Kyllä minuakin vituttaa olla vankina Pakilassa perheen kanssa kellon ja vuorokauden ympäri. Silti ei nyt auta kuin sopeutua uuteen väliaikaiseen arkeen.

Etätyöskentely ei tällä hetkellä näytä näin hilpeältä, mutta se on silti tehtävä.

Toivoisin, että mahdollisimman moni sisäistäisi nämä asiat ja jakaisi näitä tärkeitä pointteja omissa kanavissaan. Olit sitten vaikuttaja tai et:

• Pysy nyt jumalauta kotona, että et tartuta itseäsi tai muita!
• Nuorten, lasten tai aikuistenkaan ei saatana pidä hengailla nyt missään muualla kuin korkeintaan virtuaaliympäristössä. Ei edes alle kymmenen hengen porukalla.
• Vie lapsi päiväkotiin vain jos se on täysin ehdottoman välttämätöntä. Kaikki toki arvioivat itse, mikä on välttämätöntä, mutta jos on edes pienenpieni mahdollisuus pitää muksu kotona, tee se. Onhan se helvetin perseestä yrittää tehdä töitä samalla kun aktiivinen kolmevuotias kiukuttelee jaloissa. Siihen menee kaikki aika ja energia, mutta tämä on väliaikainen tilanne ja kaikki olemme samassa veneessä. Laske rimaa tai heitä koko rima helvettiin nyt.

älä kiristä kukkaron nyörejä ennen kuin on aivan pakko

Jotta talouden pyörät pyörisivät, älä lopeta kulutusta. Minä esimerkiksi juuri tilasin hirveän kasan postikortteja https://vittumitapaskaa.fi/ -verkkokaupasta ja aion lähettää niitä ystävilleni piristykseksi. Jos sinulla vielä on työpaikka ja/tai rahaa, tilillä voit tukea paikallisia toimijoita. Minä esimerkiksi teen seuraavaa niin kauan kunnes on matti kukkarossa ja varmaan vähän sen jälkeenkin:

• Suosittelen Instagramissa tuotteita ja palveluita, joita käytän muutenkin. Jaan, tykkään ja tallennan postauksia. Hankin lahjakortteja itselleni ja muille. Tällaisia toimijoita ovat esimerkiksi Relove, Charmonie Spa, Alejandra Beauty Salon ja Teerenpeli.
• Tilaan verkkokaupoista kotimaisia tuotteita.
• Tilaamme/haemme ruokaa yrittäjävetoisesta lähiravintolasta. Vaihtoehdot Pakilassa ovat: HOFS ja Pakilan Pizza.

Artikkelikuva: Eino Nurmisto

PS: Anteeksi lukuisa voimasanojen käyttö.

Aivan ensiksi haluan huomauttaa, että postauksen otsikossa olevaan kysymykseen minulla ei ole vastausta, vaan tiedustelen sitä vilpittömästi teiltä muilta.

Muutama viikko sitten ajattelin, että en kirjoita mitään tästä poikkeustilanteesta. Kuitenkin viime viikolla pohdin, että oikeastaan voisin jakaa jotain toivoa herättävää ja positiivista. Vielä alkuviikosta sitten kuitenkin tulin siihen lopputulokseen, että vain musta huumori auttaa, jos joku.

Nyt kuitenkin kirjoitan tätä postausta mieleen hiipineen ahdistuksen keskeltä.

Viimeisen viikon aikana tunteeni ovat vaihdelleet ”kaikilla pilvillä on hopeareunus”, ”kyllä kaikki järjestyy” ja ”kaikella on tarkoituksensa” -tyyppisistä toivonpilkahduksista syvään epätoivoon..

viikko etätöitä koko perheen voimin takana

Kuten olen kertonut, normaalioloissa olen tehokkaimmillani ja tuottavimmillani etäpäivinä. Ne ovat työarkea mukavasti tasapainottavia ja hyvinvoinnin kannalta tärkeitä. Lontoossakin etäily sujui mallikkaasti vielä muutamia viikkoja sitten.

Olen tässä kuluneen viikon aikana oppinut, että en kuitenkaan rakasta etätyöskentelyä ihan niin paljon silloin kun saman katon alla on myös etätyöskentelevä insinööri-aviomies ja ”kotipäiväkodissa” oleva kolmevuotias. Tyttäremme jäi siis päiväkodista pois jo maanantaista alkaen ja itse olen viimeksi käynyt toimistolla toissaviikon torstaina. Sosiaaliset kontaktit on minimoitu.

Normaalissa arjessa meidän perheen yksilöt tarvitsevat todella paljon omaa aikaa ja tilaa. Tyttäremme viihtyy päiväkodissa erinomaisesti ja onkin tässä viikon aikana päivittäin kysynyt keskimäärin seitsemän kertaa, koska mennään takaisin päiväkotiin.

Olemmekin yrittäneet parhaamme mukaan pitää yllä jonkinlaista päiväkotimaista rytmiä. Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että meidän aikuisten työaika pirstaloituu noin 06:30-19:30 -välille. ”Työpaikalla” eli työhuoneessa työskentelee vuorotellen keskeytyksettä jompi kumpi, usein palaverien tai keskittymistä vaativien työtehtävien mukaan jaoteltuna.

Sillä välin se toinen vanhempi yrittää keksiä tyttärelle jotain järkevää, kehittävää ja ikäkauteen sopivaa puuhaa ja samalla tehdä ei-niin-paljon-keskittymistä-vaativia-työtehtäviään. Oman lisämausteensa tähän on tuonut se, ettei tytär ole yhtenäkään päivänä suostunut nukkumaan päiväunia. (Myönnettäköön, että minun vahtivuorollani tämä ”järkevä, kehittävä ja ikäkauteen sopiva puuha” on 99% ajasta sitä, että hän katsoo Netflixiä ja 1% kotitöiden tai ruokahuollon parissa puurtamista yhdessä tuumin.)

No, kyllä me pärjäillään. Nyt kiitän onneani, että on sentään vielä ainakin toistaiseksi ylipäätään töitä, työhuone ja kaksi televisiota. Arkipäivien paras hetki onkin viikon aikana ollut se, kun lapsen mennessä nukkumaan mies vetäytyy työhuoneeseen konsolin ääreen ja saan itse katsoa olkkarissa kokonaisen tunnin Greyn Anatomiaa ennen kuin täytyy mennä nukkumaan.

Erään vanhan työkaverini äiti totesi joskus näin viisaasti. Se sopii kaikkiin tilanteisiin, mutta on nyt erityisen ajankohtainen.

tämä kriisi vaikuttaa kaikkeen ja kaikkiin

Kuten muutkin, olen äärimmäisen huolissani riskiryhmiin kuuluvista ja heidän voinnistaan. Olen huolissani siitä, että nuoret, perusterveet ihmisetkin ovat maailmalla tarvinneet tehohoitoa ja jopa menehtyneet. Kuitenkin suurin osa ihmisistä sairastaa taudin kohtalaisen lievänä. Se on hyvä uutinen.

On kuitenkin otettava myös huomioon tämän poikkeustilanteen vaikutus mielenterveyteen. Valitettavasti uskon, että muun muassa mielenterveyden ongelmat ja alkoholismi, väkivalta sekä avioerot tulevat lisääntymään radikaalisti.

Kirjoitin meidän perheen muistitaululle tänään ”myötä- ja vastoinkäymisissä”. Ihan vain, jotta muistaisin, mitä olen itse mennyt lupaamaan.

Minulla on melko hyvä itsetuntemus. Olen sellainen ihminen, joka tarvitsee omaa aikaa. Tarvitsen myös työelämää ja sen tuomaa merkityksellisyyden tunnetta. Tarvitsen aikaa ystävien ja sukulaisteni kanssa ihan yhtä lailla kuin perheaikaakin.

Viimeisen vuoden aikana olemme tyttären kanssa käyneet lähes kuukausittain minun sukuni luona Pohjois-Savossa. Nyt en tiedä, milloin näen heitä seuraavan kerran. Tämä surettaa paljon enemmän kuin peruuntuneet Portugalin huomenlahja- tai Reimsin samppanjatilareissut.

Olen viimeksi äitiyslomalla ollessani tuntenut itseni näin mitättömäksi, arvottomaksi, avuttomaksi ja rajoitetuksi. Minulla on tapana vaipua synkkyyteen aika-ajoin ja tunnen sen olevan lähellä. En halua mennä sinne. Mikä auttaisi?

Minua ahdistaa tuleva lama ja se, miten tästä kaikesta selvitään noin niin kuin kansantalouden näkökulmasta. Monet läheisistä ystävistäni ja entisistä kollegoistani matkailu- ja tapahtuma-alalla ovat jo saaneet lomautuslapun käteen, jotkut jopa menettäneet työpaikkansa kokonaan. Kuinka moni vielä menettää työpaikkansa? Menetänkö minä? Entä mieheni?

loppukaneetti

Minä en siis kaipaa vinkkejä vessapaperin hamstraukseen. En kaipaa neuvoja Netflixin parhaimmistoon tai äänikirjoihin. En myöskään tahdo suosituksia siihen, mitä puuhailla lapsen kanssa. Kyllä meillä tekemistä riittää. Jo pelkästään vilkaisu ulos ikkunasta muistuttaa, että pihamaalla olisi hommia pitkäksi ajaksi ja tiedän, että kaapitkin voisi nyt konmarittaa ja autotallinkin järjestellä. Osaan askarrella kyllä ja ulkoilu kolmevuotiaan kanssa käy jumpasta.

Siispä kotitreenivinkkien sijaan kaipaisin neuvoja ja vertaistukea siihen, miten tästä tilanteesta voi selvitä jotenkuten järjissään ja siten, että perhe olisi kasassa vielä sitten kun tämä kaikki on ohi. Tosiaan vasta viikko on kulunut. Yksi viikko. Ja olen jo hermoraunio.

Ystävällisin terveisin, jetset-mimmi kirjaimellisesti vangittuna pakilalaisen kotiäidin vartaloon.