#onkopakkojaksaa

Vaikka kirjoitin jo kesällä pelkääväni loppuun palamista, en osannut kuitenkaan olla tarpeeksi jämäkkä ja hiljentää ajoissa. Nyt tätä kirjoittaessani olen sairaslomalla.

Kun edellisen kerran sain jonkinlaisen diagnosoimattoman burn outin kolme vuotta sitten, irtisanouduin,enkä oikeastaan koskaan käsitellyt siihen johtaneita syitä. Tällä kertaa haluan tehdä asiat oikein ja olenkin käynyt juttelemassa työterveyspsykologilla. Käsitän, että tätä ei viikon levolla ja muutamalla psykologikäynnillä selätetä, mutta ainakin se on oikea suunta. En halua luovuttaa.

Mikä sitten lopulta katkaisi kamelin selän? Olen ennenkin kertonut, että stressi vaikuttaa minuun siten, että en saa nukutuksi. Työasiat pyörivät mielessä, enkä saa unta, vaikka olisin kuinka väsynyt. Väsyneenä myös syön huonosti, enkä jaksa liikkua. Lisäksi minulla alkoi olla muistivaikeuksia ja leposykkeet olivat todella korkeat. Kärsin myös pitkittyneestä flunssasta. Viimeinen niitti oli se, kun ajauduin sanaharkkaan ja purskahdin itkuun viikkopalaverissa.  Seuraavana päivänä marssin lääkäriin.

Tottakai työn määrä on tärkein yksittäinen asia uupumukseen johtaneista syistä. Täytyy kuitenkin myös vähän tarkastella omaa suhtautumistani työntekoon. Vaikka kuinka yritän muuta väittää, prioriteettilistani on ollut seuraavanlainen:

1. Työ
2. Työ
3. Työ
4. Työ
5. Perhe ja läheiset, blogihommat, koulu, hyvinvointi

Fakta on, että itse minä olen 120 ylityötuntiani tehnyt. Jos lakkaisin olemasta niin tunnollinen ja lopettaisin työnteon kun työaika loppuu, varmasti asioihin tulisi nopeammin muutosta kun hommat jäisivät yksinkertaisesti hoitamatta. Olen viime päivinä vakavasti pohtinut, miksi uhraan kaiken energiani työhön, jossa ei ole etenemismahdollisuuksia ja josta en saa lähellekään sellaista rahallista korvausta, jonka koulutukseni, työn sisällön ja vastuun sekä työkokemukseni perusteella ansaitsen.

Minusta melko kuvaavaa tälle tilanteelle on se, että jäin sairaslomalle keskiviikkona ja minulla kesti perjantai-iltapäivään asti (kolme täyttä työpäivää) että sain työni delegoitua sekä järjesteltyä niin, että ylipäätään voin olla poissa.

Nyt sairaslomallani aion ottaa rennosti. Jos jaksan, teen vähän rästi-kouluhommia, joita koko kesän ajan lykkäsin tuonnemmaksi. Valitettavasti opinnoissa ”minkä taakseen jättää, sen edestään löytää” -sanonta pätee vähän liiankin hyvin: viime syksynä jätin erään tentin väliin, koska töiden vuoksi en ehtinyt sinne ja nyt joudun käymään koko kurssin uudestaan.

Tästä lähtien prioriteettilistani näyttää tältä:

1. Hyvinvointi
2. Perhe ja läheiset
3. Koulu
4. Blogihommat
5. Työ

Tämä ei tarkoita sitä, etten hoitaisi töitäni, vaan sitä, että en suostu enää tallottavaksi. Teen töitä ihan vain sen verran kuin työsopimuksessa on määritelty. Tottakai toisinaan tulee tiukempia viikkoja, mutta sitten pitää seuraavalla viikolla tasata, eikä antaa ylitöiden vain kertyä.

Loppuun haluan siteerata vuoden 2010 lentoaseman kahvilassa työskennellyttä itseäni tuhkapilven saatettua lentoliikenteen kaaokseen: ”Ei ne pomojen kehut paljon vuokraa maksa.”

Lue myös:

Kun poltin kynttiläni molemmista päistä

Työhyvinvointi on paras investointi, jonka yritys voi tehdä

Esimies ja henkilöstön vaihtuvuus