Hae
Sarkasmia ja shampanjaa

Alejandra Beauty Salon -timanttihionta ja De-sense -kasvohoito sekä alekoodi

*Palvelut ja alekoodi saatu Alejandra Beauty Salon:sta

Alejandra Beauty Salon sijaitsee Jätkäsaaressa erinomaisten yhteyksien varrella aivan Clarionin kupeessa. Tässä postauksessa jaan kokemuksia timanttihionnasta* sekä De-Sense -kasvohoidosta*, joita pääsin testaamaan taannoin yhdistelmähoitona. Postauksen lopussa on myös alekoodi marraskuun ajaksi kasvohoitoihin!

Kirjoitin viime vuonna tähän postaukseen: ”Olen edelleen kamalan laiska. Yritän kuoria naaman ja vartalon vähintään kerran viikossa, koska sokeroijani käskee. Haluaisin kovasti käydä kosmetologilla säännöllisesti tekemässä kasvojenpuhdistuksen tai jonkin rentouttavan hoidon.”

Tämä kyseinen sokeroija on nimeltään Elvira. Hän on mahtava tyyppi ja taitava kosmetologi, joka on pitänyt karvoituksestani huolta noin puolisentoista vuotta. Nyt kuitenkin hän saa pitää huolta myös herkästä hipiästäni.

Kokemukseni hoidoista ja alekoodi Alejandra beauty salon:iin

Meillä oli alun perin puhetta, että hän tekisi minulle kemiallisen kuorinnan. Kuitenkin analysoituaan kasvojeni ihoa, hän päätti vaihtaa taktiikkaa. Ihoni oli tukossa, mutta samalla kuiva ja herkkä.

Hän kertoo valituista hoitomenetelmistä näin:

”Päätin yhdistää kaksi menetelmää timantihionnan ja De-Sense (Bioline Jatò). Timanttihionta kuorii kuolleet ihonsolut. Hoidon jälkeen hoitotuotteet imeytyvät paremmin. Sitten tein rauhoittavan De-Sense kasvohoidon erittäin herkälle, hyvin kuivalle iholle. De-Sense poistaa punoituksen, vahvistaa verisuonia, kosteuttaa ja nuorentaa ihoa.”

Olen aiemmin käynyt kosmetologilla mekaanisessa ihonpuhdistuksessa ja se ei ole miellyttävä toimenpide. Timanttihionta ei kuitenkaan sattunut lainkaan. Hionnan jälkeen sain rauhoittavan De-Sense -hoidon, johon kuului kosteuttavia naamioita. Hoidon jälkeen iho tuntui todella hyvältä ja olo oli rentoutunut.

Timanttihionnan jälkeen on tyypillistä, että iho saattaa hilseillä ja tuoda epäpuhtauksia pintaan. Näin minullekin kävi, mutta nyt reilun viikon kuluttua hoidosta ihoni voi mielestäni oikein hyvin. Toki olen myös kotioloissa pyrkinyt antamaan sille huomiota ja enemmän kosteutta. Kuten olen sanonut, olen ollut aiemmin laiska ihonhoitaja, mutta ikääntymisen myötä siihen on tultava muutos, koska tietenkin haluan näyttää heleältä ja hehkeältä.

Jotta muutkin voisivat näyttää heleiltä ja hehkeiltä, sain luvan jakaa seuraajilleni tarjouksen, joka on voimassa marraskuun loppuun asti:

  • Koodilla SARKASMIA20 saat -20% kaikista kasvohoidoista.

HUOM! Pääset lisäämään koodin varauksen jälkeen VIESTI-kenttään ja alennus lasketaan kassalla. Voit varata aikasi täällä. Voit myös varata ajan sähköpostitse: info@alejandra.fi

Lue myös: 

Kauneusihanteista

”Tällä kirjoituksella halusin lähinnä tuoda esiin, että olkaa mielummin Jennifer Lawrence tässä Kim Kardashianien maailmassa”

Kymmenen kauneusfaktaa

Minulla on kuitenkin muuta käyttöä tuhansille euroille kuin päärynävartaloni, joten isompi rintavarustus jääköön haaveeksi.”

Kymmenen kauneusfaktaa vol.2

”Myös niin sanottu sibelius -ryppy otsassa alkaa olla jo niin merkittävä, että sille voisi järjestää juhlat.”

Kauneushaaste

”Älä koskaan mene nukkumaan pakkelit naamassa. Voin kertoa, että siinä käy näin: epäpuhtauksien lisäksi saat ryppyjä. Toinen kauneusvinkkini on, että juo paljon vettä (jossa on kuplia, lime ja vodkaa).”

Uramutsin arjen pelastus: paras kuivashampoo

*Tuotteet saatu testiin Marsaanalta

Minulta kysytään usein (eli siis ei kukaan koskaan) että mikä on upeiden hiusteni salaisuus. Vastaus on hyvin yksiselitteinen: runsas kuivashampoon käyttö. Tässä postauksessa kerron, mikä on minun mielestäni paras kuivashampoo. Mukana on myös asiantuntijan vinkkejä oikeaoppiseen käyttöön.

suuri kuivashampootesti

Minä olen surullisen kuuluisa siitä, että yritän pidentää hiustenpesuväliä kaikin keinoin. Sen vuoksi rakastan kuivashampoota. Se on pelastanut vuosien varrella monta aamua.

Sain kesän alussa testiin koko joukon erilaisia kuivashampoita. Olen käyttänyt niitä ahkerasti. Alla kolme omaa suosikkiani esiteltynä:

  1. MARIA NILA INVISIDRY SHAMPOO. Ruotsalainen Maria Nila valmistaa vegaanisia hiustenhoitotuotteita Ruotsissa ja yritys on sitoutunut ympäristöystävällisiin arvoihin. Tämä tuote nousi omaksi suosikikseni.
  2. GOLD DRY SHAMPOO. Hyväntuoksuinen ja vegaaninen kuivashampoo Tanskasta. Tämä toi mielestäni hyvin myös volyymia hiuksiin.
  3. BATISTE CLEAN&CLASSIC ORIGINAL. Batiste on varmasti monelle tuttu brändi. Erinomainen hinta- laatusuhde! Laajasta valikoimasta löytyy varmasti jokaiselle oma suosikki.

kuivashampoo -mitä ja miten?

Haastattelin tätä postausta varten Katarina Justo da Silvaa Marsaanalta. Hän kertoi muun muassa, miten kuivashampoota tulisi oikeaoppisesti käyttää ja mitä eroa on hiuspuuterilla ja kuivashampoolla.
  • Mihin kuivashampoon teho perustuu?
Kuivashampoiden teho perustuu usein jauhemaisiin aineisosiin, jotka yleensä johdetaan kasviperäisistä tärkkelyksestä. Esimeriksi riisitärkkelys on viime vuosina kasvattanut suosiotaan. Tämä jauhemainen aine imee itseensä ylimääräistä talia hiuspohjan pinnalta, jolloin rasvainen vaikutelma häviää. Lisäksi kuivashampoot sisältävät hiusten sähköisyyttä poistavia yhdisteitä mitkä edesauttavat pesemättömien hiusten muotoiltavuutta ja asettumista. Hieman tuotteesta riippuen kuivashampoissa on myös raikastavan tuoksun antavia hajusteita.
  • Miten värjäävä kuivashampoo eroaa tavallisesta?
Värillisissä kuivashampoissa on valkoisen tai läpinäkyvän jauhemaisen aineen sijaan vaaleaa, ruskeaa tai tummaa jauhemaista ainetta. Värillisillä kuivashampoilla on monia käyttötarkoituksia: pääasiassa ne kehiteltiin, jotta kuluttajat, jotka eivät pidä kuivashampoiden jättämästä valkoisesta jäljestä, saisivat mieluisemman vaihtoehdon. Toisaalta värillisillä kuivashampoilla voidaan myös häivyttää tyvikasvua värjätyissä hiuksissa sekä harmaiden hiusten näkyvyyttä.
  • Mitä eroa on hiuspuuterilla ja kuivashampoolla?
Kuivashampoo ja hiuspuuteri tekevät pitkälti samoja asioita: poistavat hiuspohjalta ylimääräistä talia sekä antavat tuuheutta ja tekstuuria. Kuivashampoo on aina pakattu aerosolipulloon, jolloin tuote levittyy tehokkaasti ja toimii pesuvälin pidentämiseen. Hiuspuuterit ovat usein pakattu sirottimen tyyliseen pakkaukseen ja ne myös ”sirotellaan” tai viedään käsien kautta hiuspohjaan antamaan tuuheutta ja tekstuuria. Kummassakin tuotteessa on omat vahvuutensa ja heikkoutensa riippuen jokaisen kuluttajan omista mieltymyksistä.

Lopuksi vielä kuivashampoon käyttö vaihe vaiheelta:

  1. Ravista pulloa hyvin
  2. Suihkuta tuotetta noin 30cm päästä hiusten tyveen. Mikäli halutaan latvoille tekstuuria ja tuuheutta, voi kuivashampoota käyttää myäs pituuksiin.
  3.  Mikäli vain mahdollista, anna tuotteen vaikuttaa muutama minuutti rauhassa! Näin tuotteessa oleva jauhemainen aine ehtii imeä itseensä ylimääräistä rasvaa/talia hiuspohjan pinnalta.
  4. Vaikutusajan jälkeen kuivashampoo kannattaa hieroa kevyesti hiuksiin ja hiuspohjaan. Etenkin jos johonkin on jäänyt selkeä valkoinen jälki.
  5. Lopuksi hiukset voi vielä harjata läpi niin halutessaan.
Käytätkö sinä kuivashampoita? Keskustele alla!
Lue myös: Anni Erkko: Uraäidin selviytymisopas