”Kulttuuri, Helsinki” raapusin muistikirjaani vuodenvaihteessa.

Kirjoitin myös tänne blogiini tammikuun alussa, että haluan tänä vuonna inspiroida ja inspiroitua enemmän. Sanoin, että haluan tukea, tuottaa ja kuluttaa kulttuuria ja taidetta enemmän kuin koskaan. Lukea, maalata, mennä balettiin ja museoihin ja nauttia musiikista. Tässä postauksessa ajattelin kertoa vähän oman haavelistaukseni kautta, mitä tämä ”kulttuurin vuosi” -teema oikein voisi tarkoittaa. Toki korona ja sen tuomat rajoitukset asettavat tälle(kin) harrastukselle aika tavalla haasteita, mutta uskon, että jossain kohtaa tätä vuotta myös museoihin ja teatteriin pääsee.

Tähän mennessä olen toteuttanut tätä teemaa järjestämällä muutaman ystävän kanssa maalaus- ja viini-illan. Jokainen toi inspiroivan punaviinin. Kuuntelimme jazzia ja maalasimme akryyliväreillä taulut sekä juttelimme myöhään yöhön asti.

Seuraava kulttuuri-ilta on sovittu muutaman viikon päähän kun menemme ystäväni kanssa Café Roasbergiin Mikonkadulle ihailemaan hänen työkaverinsa näyttelyä after work-hengessä.

Valintani inspiraatioviiniksi oli mehevä ja mausteinen mallorcalainen, Oliver Moragues La Faula (15,48€)

Maalausvälineet hankin Suomalaisesta kirjakaupasta ja näille tuli hintaa noin 50€

helsinki ja kulttuuri

Alla on listattuna koko joukko kulttuurielämyksiä, joita haluaisin kotikaupungissani kokea tämän vuoden aikana.

Koko perheen voimin:

• Kansallismuseon Muumi-näyttely
• Ratikkamuseo
• Edellisestä Heureka-visiitistä on jo pari vuotta. Nyt jälkeläinen pääsisi jo planetaarioonkin!
• Tänä vuonna haluan viedä nelivuotiaan ensimmäistä kertaa elokuviin. Olemme harjoitelleet sitä isovanhempien kellarissa valkokankaan ääressä. Hyvin hän jaksaa istua paikallaan ja syödä poppareita.
• Myös Luonnontieteellinen museo kiinnostaa, vaikka kävimmekin siellä juuri toissavuonna.

Intouduimme kotonakin maalaamaan akryyliväreillä. Hyvin toimii ilman inspiraatioviiniäkin.

Maalata voi myös joululahjaksi saatujen lakanoiden mukana tulleille pahvinpaloille!

Yksin, kaksin tai porukalla

• Taaborinvuoren kesäteatteri Sei7semän veljestä

Seitsemän jukuripään riehakas karkumatka suomalaisen sielun ytimeen.

Teatteriohjaaja Samuli Reunanen on tunnettu tavastaan lähestyä klassikkoteoksia punk-asenteella. Hän tarttuu anarkistisella otteellaan Seitsemään veljekseen rooleissa monen ikäisiä naisia. Teoksen hahmoja ajatellaan usein läpileikkauksena Suomen miesten persoonallisuuksista. Veljekset puserretaan naisten kokemusten läpi uudella rohkealla tavalla.

• Edellisestä Ateneum – visiitistä on jo vuosia. Haluaisin mennä ystävän kanssa joskus spontaanisti töiden jälkeen. Minulle on tärkeää säilyttää spontaanius (tai edes mielikuva siitä) myös ruuhkavuosien keskellä, vaikka se on usein vähän haastavaa.
• Joutsenlampi kansallisbaletissa 27.5. asti.  En ole koskaan käynyt baletissa. Oli puhetta anopin kanssa, että mennään yhdessä katsomaan tätä klassikkoa.
• Haluan mennä kuuntelemaan live-jazzia jonnekin hämyiselle jazz-clubille. Onko Helsingissä hämyisiä jazz-clubeja? Tiedän vain Storyvillen iloisen terassin, joka ei ole lainkaan hämyinen. Tenho restobarissa Kalliossa olen myös ollut muutaman kerran kuuntelemassa sunnuntaijazzia. Siellä on hyvät pöperöt.
• Kaupunginteatterin ohjelmistosta kiinnostaa Pieni merenneito, jota meidän piti oikeastaan mennä jo viime vuonna katsomaan sekä myös Humiseva harju. Ehkä saisin äitini houkuteltua mukaan tähän jälkimmäiseen.
• Sinebrychoffin taidemuseo kiinnostaa myös. Hävettää, että en ole koskaan käynyt.

Näiden lisäksi olen luvannut itselleni hankkia kirjastokortin edellisen kadonneen tilalle ja alkaa jälleen aktiiviseksi kirjastonkävijäksi, koska tuhlaan aivan liikaa rahaa ostamalla kirjoja kun voisin vallan hyvin hyödyntää enemmän mahtavaa kirjastoa, joka on sitä paitsi ihan kävelymatkan päässä. Myös ihan mihin tahansa keikalle olisi kivaa päästä. Paitsi striimin välityksellä oman kotisohvan uumenista.

Mistä kulttuuririennoista sinä haaveilet?

Viikonloppuna aviomies lähti mökkeilemään, joten minä kutsuin ystäväni lapsineen meille yökylään. Miten hulvattoman hauskaa meillä olikaan!

Rakensimme majan tyttäreni huoneeseen teipaten jesarilla lakanan kiinni seinään ja nauroimme aivan kippurassa. Valmistimme tortilloja sekä pannukakkua. Saunoimme ja kierimme takapihalla lumihangessa nakupelleinä. (Ennen kuin joku tekee lastensuojeluilmoituksen niin vain äidit kierivät lumihangessa. Lapset eivät uskaltaneet.) Tytöt saivat valvoa melkein Putouksen loppuun saakka ja nukkuivat majassa aamuseitsemään. Valvoimme ystäväni kanssa jopa puolilleöin. Aamulla heräsimme jälkeläisten kikatteluun ja supatteluun, pelasimme lautapeliä sekä teimme takapihalle lumiukon. Kukaan ei kiukutellut, (paitsi ihan vähän).

Mikä onni, että on ystävä, jolla on melkein saman ikäinen jälkeläinen kuin itselläni! Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat, sitä hauskempaa tämä kaikki on. Suunnittelimme koronan jälkeisiä reissuja kylpylään. Tytöt muistelevat edelleen  vuoden takaista matkaamme Tallinnaan.

Me aikuiset puolestaan muistelimme kymmenen vuoden takaisia kommelluksia. Meidän maailmassamme ei ollut silloin hirveästi muuta kuin Töölö ja ravintola-alan aikataulut. Toisinaan maanantaiviini, Roskapankin terassi tai karaokepaikat. Gossip girl, draama, levottomuus. Kahvi ja tupakka. En muista viettäneeni paljonkaan aikaa kotona. Siis omassani.

Tulin siihen lopputulokseen, että aikuisuus on joskus rankkaa, mutta yleensä aika ihanaa. Etenkin silloin kun huomaa, että kaiken sen kipuilun ja vaiheiden jälkeen meistä tuli kuitenkin ihan riittävän hyviä mutseja ja veronmaksajia. Asuntovelallisia ja autonomistajia. Esikaupunkilaisia rivitaloissamme.

Olimme yhtä mieltä siitä, että kuitenkin salaa Töölö on paras. Töölö on aina paras.

Lue myös: Töölörakkaus