Hae
Sarkasmia ja shampanjaa

Uramutsin ajanhallinta -vinkkejä kiireisiin työviikkoihin

Nykyisessä työssäni viestintäkonsulttina syksy vaikuttaisi olevan ilahduttavan kiireistä aikaa. Tämä on näin globaalissa poikkeustilassa ja talouskriisissä tietenkin pelkästään positiivinen asia. Kiire saattaa kuitenkin tuoda mukanaan stressiä sekä huolta jaksamisesta. Etenkin, jos palettiin kuuluu muutakin elämää kuin työ.

Halusinkin nyt jakaa muutamia (kantapään kautta) opittuja vinkkejä kiireisiin viikkoihin. Muistuttaisin, että toisinaan kiire voi olla äkillistä, mutta monissa työtehtävissä sitä voi kyllä ennakoida ja suhteuttaa muuta elämää siihen ympärille.  Muistuttaisin myös, että missään työpaikassa ylityön ei pitäisi olla normaalitila. Kiireisistä viikoista on vaikeampaa selvitä, jos valoa ei näy tunnelin päässä.  Tässä asiassa puhun todellisen kokemusasiantuntijan roolissa.

Olen aiemmissa ajanhallintaa käsittelevissä kirjoituksissani kehoittanut muun muassa kalenterin aktiiviseen käyttöön, ennakointiin, suunnitteluun, tehtävälistoihin sekä häiriötekiöiden minimoimiseen.

Suurimmat oivallukseni ajanhallintaan liittyen eivät kuitenkään vähän yllättäen ole kalenterin ja tehtävälistojen hallittu synkronointi tai tehokkuuden optimoiminen, vaikka niin saattaisi luulla. Parhaimmat tulokset olen saanut, kun olen oppinut vähän löysäämään otetta, laskemaan rimaa sekä ennen kaikkea priorisoimaan ja delegoimaan.

TOIMIVA AJANHALLINTA KIIREISINÄ VIIKKOINA

  1. Tunne itsesi. Itsetuntemuksen kautta voi optimoida työskentelytapoja ja tunnistaa kipupisteitä. Itse olen huomannut, että noin 10 tuntia on oma maksimimäärä, jonka voin päivässä työskennellä jotakuinkin tehokkaasti. Sen jälkeen ei enää kannata. Minulle sopii myös paremmin se, että herään kukonlaulun aikaan tekemään hommia kuin myöhäisillan tietokonesessiot. Pidänkin nyrkkisääntönä, että noin seitsemän aikaan illalla laitan päivittäin sekä puhelimen että tietokoneen pois. Olen myös löytänyt ambivertille luonteelleni sopivimman etätyörytmin.
  2. Laske rimaa siellä missä voit. Olen itse linjannut, että kiireisinä viikkoina vähät välitän epäjärjestyksestä tai pesemättömistä pyykeistä. Kaikki tehtävät eivät myöskään vaadi täydellisyyttä. Usein 75% riittää. Kannattaa opetella tunnistamaan tämmöiset jutut.

  3. Priorisoi ja delegoi. Myös koti- ja metatyö! Normaalisti meillä kotityöt, ruokahuolto ja päiväkotikuskaukset jakautuu aikalailla tasan. Kuitenkin kiireisinä aikoina olen opetellut sanomaan miehelle, että voisiko hän hoitaa päiväkotihommat ja ruokahuollon. En ole tainnut koko lokakuussa kokata tai käydä kovin montaa kertaa kaupassa. Toisaalta taas vuosi sitten kun viimeistelin opintoja ja työskentelin freelancerina, tein luontevasti lähes kaikki kotityöt, koska minulla oli runsaasti vapaa-aikaa.
  4. Yritä olla tinkimättä lounaasta tai nukkumisesta. Aina on aikaa syödä lounasta, vaikka se ei siltä tuntuisi. Itse alan yleensä kiireisinä aikoina tinkimään ensin liikunnasta, sitten ruokailusta ja lopuksi vielä unista. Tämä ei ole kovin hyvä tapa. Olenkin tietoisesti pyrkinyt siitä pois. Pyrin nukkumaan kahdeksan tuntia yössä, syömään säännöllisesti ja pitämään kiinni edes pienestä liikuntamäärästä. Nämä toimenpiteet vaikuttavat merkittävästi siihen, miten stressaavaksi koen kiireen.
  5. Avaa sanainen arkkusi. Kannattaa ajoissa pitää meteliä siitä, että nyt on kalenteri täynnä. Minulla on onneksi ihana ja ratkaisukeskeinen esihenkilö, joka löytää apuja ja keinoja ennen kuin itse edes ehdin niitä pyytää tai kaivata. Siitä olen todella kiitollinen. Minulla on nimittäin aiemmin ollut suuria vaikeuksia pyytää jeesiä. Edelleen työstän tätä asiaa. Myös kotona kannattaa kertoa etukäteen, että nyt on kiireisempiä aikoja tiedossa. Minulla on onneksi myöskin ihana ja ratkaisukeskeinen aviomies, joka tukee minua niin työn kuin bloggaamisenkin saralla.

Lisävinkkinä vielä sellainen, jonka toteuttamisessa itse olen vielä kaikkien näiden ajanhallintavuosien jälkeen lapsenkengissä: Jätä kalenteriin aina tilaa ad hokeille.

Mitkä ovat sinun parhaat vinkkisi ajanhallintaan?

Lue myös aiempia vinkkejäni aiheeseen liittyen

Anni Erkko: Uraäidin selviytymisopas

”Opin itsekin kantapään kautta, että pikkulapsiaikana ei kannata yrittää valmistua ennätysajassa koulusta, tehdä paljon ylitöitä tai treenata kovin tavoitteellisesti. Tänä päivänä olen paljon rennompi. Ihan kaikille ihmisille on hyväksi kartoittaa omat arvonsa. Esimerkiksi minulle tärkeää on nukkuminen, itseni kehittäminen, taloudellinen hyvinvointi, perhe ja ystävät. Minulle ei ole tärkeää pyykkilautavatsa tai maailmanympärysmatka, joten niiden havittelua voin jättää vähemmälle.”

Itsetuntemukseen liittyviä kirjoituksia:

Sosiaalinen introvertti

16 persoonallisuutta:JOHTAJA VAI LOGISTIKKO?

PS. Seuraathan minua myös Instagramissa?

 

 

 

Köyhät, lihavat ja mummoalkkarit

Olen seuraillut tässä erästä tositeeveeformaattia syksyn mittaan jonkin verran ihan 24/7 toisinaan, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Ja olen niin mieleni pahoittanut monestakin tilanteesta.

Siellä oli muun muassa eräs pyykinpesukohtaus, jossa osallistujat pesivät oletettavasti kanssaosallistujien vaatteita (joiden joukkoon oli toki hämäykseksi ujutettu muitakin kledjuja). Kommentit olivat luokkaa: HYI KUKA KÄYTTÄÄ TÄMMÖSIÄ ALKKAREITA LOL?!

Tiedoksenne: mummoalkkarit on vaateteollisuuden lahja meille mukavuudenhaluisille lylleröille, enkä häpeä myöntää sitä.

 

Pyykinpesuun liittyi myös viimeisin tuohtumisen aiheeni. Osallistujilla oli tehtävänä lajitella, pestä ja silittää kodittomille lahjoitettavia vaatteita. Mielestäni ihana, tärkeä tehtävä ja monet tarttuivatkin toimeen asiaan kuuluvalla tarmolla sekä hyväntekemisen tuomalla innokkuudella. Sitten oli muutamia, jotka keskittyivät lähinnä arvostelemaan vaatteiden kokoa tyyliin: ”Laitan tämän S-kokoisen tähän L-kokoisten laatikkoon, että saavat vähän motivaatiota.”

Minä olen tunnetusti sarkastisen ja (itse)ironisen huumorin ystävä. Koen tunnistavani näitä melko hyvin. Mainituista kommenteista on kuitenkin moinen kaukana. Olen itsekin joskus nuorena tytönhupakkona yrittänyt naamioida todella ilkeitä sanomisiani huumoriksi. Nyt se hävettää ja olen sittemmin ymmärtänyt, että kyse on ollut vain minun omasta epävarmuudestani.

Tiedän mistä puhun ja siksi Haluan kertoa tarinan

Olin nuorempana kahvilassa töissä. Pyörin vapaa-ajalla ”Helsingin pintaliitopiireissä” ja sen takia olin todella paljon parempi kuin muut. Olin myös mielestäni todella nokkela resting bitchface vittumaisine heittoineni. Olin pitkälti sitä mieltä, että ihmisten ei tarvitse pitää minua älykkäänä, kunhan pitävät laihana ja kauniina. Olihan se toki valtavan coolia hengata yökerhojen VIP-tiloissa ja julkimoiden venejatkoilla tai hotelleiden sviiteissä parikymppisenä juoden viinaa muiden piikkiin. Nykyään kuitenkin niinä harvoina kertoina, kun käyn yökerhossa ja menen esimerkiksi sinne tässä tositv-ohjelmassa nyt monesti mainittuun Teatterin VIPiin kaadun tuolilla ja minut ystävällismielisesti saatetaan ulos, tunnen itseni lähinnä vanhaksi kukkahattutädiksi. Samat setämiehet vuodesta (tai oikeastaan jo vuosikymmenestä) toiseeen Lansonit ja Belvederet pöydässä istuvat siellä parikymppinen pikamuotiin pukeutunut mimmi sylissä. Nolottaa, että olen ollut sellainen mimmi.

Halusin kertoa tämän tarinan, koska olen vakaasti sitä mieltä, että ihmisen persoonallisuus kehittyy ainakin tänne kolmenkympin paremmalle puolelle asti. Kaikilla meillä pinnallisilla lortoilla on mahdollisuus kasvaa ihan kohtalaisen täyspäiseksi aikuiseksi. Minä en ole sama ihminen kuin kymmenen saati viisitoista vuotta sitten, jolloin aloittelin hokihutsu- ja pintaliitouraani Studio 51:ssä. Älkää toki käsittäkö väärin. En edelleenkään kieltäydy ilmaisesta samppanjasta tai venejatkoista, mutta en myöskään mene baaritiskille norkoilemaan sillä ajatuksella, että kohta joku herrasmies saa tarjota juoman. Nykyään minulla on onneksi varaa ostaa omat samppanjani, vaikka olenkin varmasti joidenkin mielestä köyhä, lihava ja kateellinen halutessani ihmisiä ulos BB-talosta myrkyllisen käytöksen vuoksi.

Lopuksi vielä minusta kuva maailman cooleimmissa glamoureissa jetset-venebileissä Hangon Regatassa vuonna 2009. Huomatkaa, että minulla on mukana oma viinilasi, koska ”on noloa juoda muovimukista”. Nyt jälkeenpäin kun tässä pohdin niin olisi tuo puolikuiva Freixenet, Upcider tai halpa punaviini varmasti mennyt alas ihan siitä muovisestakin.

PS. Postauksen muut kuvat eivät liity aiheeseen muuten kuin siten, että vaikka olin 20-vuotiaana parikymmentä kiloa kevyempi, en olisi silloin kehdannut laittaa uimapukukuvia mihinkään sosiaaliseen mediaan, koska näytin mielestäni lihavalta. Näissä kuvissa näytän mielestäni iloiselta.

Lue myös:

Hokihutsun muistelmat -kuinka iskeä jääkiekkoilija?

Voisinko elää jonkun toisen piikkiin?

Seuraathan glamour-elämääni myös Instagramissa @sarkasmiajashampanjaa