Hae
Sarkasmia ja shampanjaa

Vuoden luetuimmat postaukset

Ajattelin näin vuoden vaihtumisen kunniaksi tehdä pienen katsauksen jälleen siihen, mikä teitä lukijoita on täällä blogin puolella jorinoissani kiinnostanut. Yllätyksekseni siellä oli mukana myös muutamia vähän vanhempia postauksia.

Tyttö ja housut

top 10 luetuimmat postaUKSET 2021

”Minun mielestäni on helvetin vastuutonta mainostaa kestämätöntä elämäntyyliä ylipäätään, mutta jokaisen itseään kunnioittavan aikuisen pitäisi myös auttavasti olla perillä ihmisoikeusasioista ja perehtyä siihen, millä tolalla nämä asiat ovat edes omassa kotimaassa.”

Ilahduttavaa, että viime vuonna kirjoitettu postaus nettikasinoiden laittomasta mainostuksesta on edelleen noussut luetuimpien joukkoon.

”En ole nähnyt tähän mennessä yhtäkään nettikasinoihin liittyvää storyä, jossa sisältö olisi merkitty asianmukaisesti, vaikka niiden kaupallinen luonne paistaa kilometrien päähän ja kyseiset vaikuttajat ovat itse myöntäneet saavansa tästä rahaa.”

”Monet vanhempainvapaalla toisen lapsen kanssa olevat tuttavani myös kommentoivat saaneensa kummastelua osakseen ollessaan äitiyslomalla vauvan kanssa isomman lapsen ollessa päiväkodissa. Että siis pitäisi olla sitten kaikkien lasten ehdottomasti kotona, jos vanhempikin on. Ei, ei vittu todellakaan pidä. Jokaisen perheen tilanne on erilainen ja kaikki tekevät varmasti ratkaisunsa siten, mikä on omien voimavarojen kannalta paras ja lasten edun mukaista. Aina lapsen etu ei ole olla äidin kanssa kotona.”

Mukava nähdä, että tämäkin vähän vanhempi postaus edelleen kiinnostaa. Olen käynyt Alejandra Beauty Salonissa parisen vuotta sokeroinnissa ja voin suositella myös näitä kosmetologipalveluja laajemminkin.

”Alejandra Beauty Salon sijaitsee Jätkäsaaressa erinomaisten yhteyksien varrella aivan Clarionin kupeessa. Tässä postauksessa jaan kokemuksia timanttihionnasta* sekä De-Sense -kasvohoidosta*, joita pääsin testaamaan taannoin yhdistelmähoitona.”

Yhteistyöni Viinipostin kanssa on ollut todella antoisaa ja jatkuu ilokseni myös ensi vuonna. Tämä on yksi ensimmäisiä yhteistyöpostauksiani, ja on ollut ilahduttavaa huomata, että viinin ystävät löytävät sen edelleen hakukoneiden kautta.

”Maistelulasissa viinillä on enemmän tilaa. Viiniä lasissa pyöräyttämällä maku sekä tuoksu tulevat aivan eri tavalla esiin kuin ahtaassa, korkeassa lasissa tai laakeassa maljassa.”

viiniä, tasa-arvoa ja vuoden 2020 koronatesti

Ilmeisesti Googlen hakutuloksissa tämäkin sairaskertomukseni keväältä 2020 nousee melko usein. En ole muuten tämän jälkeen oikeastaan ollut pahemmin kipeänä, paitsi nyt sain jonkun lenssun, ja olen siksi pysytellyt välipäivät visusti kotona. Useampi kotitesti näyttää kyllä negatiivista ja oireet eivät ole koronatyypillisiä, mutta seurailen tilannetta.

”Sitten en tiedä, mitä tapahtui, mutta mielestäni hän työnsi puolimetrisen pumpulipuikon sieraimeeni ja voin vannoa, että hän tökki sillä silmämunaani hetken.”

”Minä olen sitä mieltä, että pienet lapset eivät lähtökohtaisesti ole kiusaajia. Asenteet esimerkiksi tällaisia asioita kohtaan kumpuavat kotoa. Miksi poika ei voisi laittaa hametta tai mekkoa päälle? Aivan yhtä hyvin tyttö voi pukeutua housuihin. Olen sitä mieltä, että kunhan lapsi pukeutuu sään mukaan, on tärkeää antaa tämän valita itse vaatteensa halutessaan.”

”Ajattelin, että olisi hauskaa tarkastella näitä teemoja nyt vuosia myöhemmin, koska vanhemmuuden myötä tähän on tullut muutoksia. Olen myös koko ajan ilmastotietoisempi, joten kuluskäyttäytymiseni ja arvomaailmani on muuttunut.”

”Samppanjamenetelmä perustuu viinin toiseen käymiseen pullossa. Tästä menetelmästä kuullaan usein sanottavan, että pulloja pitää tanssittaa eli käännellä. Vitsailin joskus hassunhauskana, että ensin samppanjaa tanssitetaan ja sitten se tanssittaa minua.”

hypoteesi

Tämän kaiken perusteella teitä lukijoitani siis kiinnostaa muun muassa viini, vanhemmuus ja ihmisoikeudet. Loistava juttu, koska niistä myös mielelläni kirjoitan. En ole tänä vuonna ollut niin aktiivinen täällä blogin puolella kuin ehkä olisin toivonut, mutta lupaan petrata ensi vuonna tämän suhteen. Minulla on takataskussa paljon aiheita, joista haluan päästä turisemaan.

Mukavaa vuodenvaihdetta!

Lasten tavarakasvatus

Tavarakasvatus on aiheena sellainen, joka herättää yllättävän paljon tunteita. Halusinkin näin joulun jälkimainingeissa kirjoittaa siitä. Olen sivunnut tätä ennenkin hieman. Toivoisin, että jokainen vanhempi miettisi omaa suhdettaan materiaan ja sitä, miksi mitäkin ostaa ja millaista kuluttajan mallia haluaa lapselle välittää.

Tavarakasvatus ja rahan arvo

ravistele normeja! mikä juhlissa on tärkeää? tavarat vai yhteinen aika?

Minä rakastan juhlia, mutta vihaan krääsää.”

Me emme esimerkiksi aio lapsen päiväkotikavereille järjestettävissä synttärijuhlissa pyytää lahjoja, saati antaa osallistujille mitään pikku pussukoita mukaan. Lapsi saa ihan varmasti toivomansa muutamat paketit sukulaisilta, ja se on enemmän kuin tarpeeksi. Haluan selittää lapselle, että juhlia voi myös ilman lahjoja ja että voisimme pyytää vaikka kaikkia askartelemaan kauniin kortin. En halua olla osana koneistoa, jossa lahjat ovat juhlien tärkein asia. Haluan myös, että kaikilla ryhmän lapsilla olisi mahdollisuus osallistua. Ilman kilpavarustelua.

Monet vanhemmat tuntuvat ajattelevan, että lapsi jää jostain paitsi, jos ei saa sitä ja tätä tavaraa tai merkkivaatetta tai että jatkuva ostaminen on osoitus rakkaudesta. Se ei pidä paikkaansa. Aikuisella on merkittävä rooli tavarakasvatuksessa. Lapset ovat taitavia poimimaan asenteita ja arvoja. Jos kodissa on muutenkin tapana tehdä harkittuja hankintoja, kuluttaa vaatteet ja tavarat loppuun, lainata ja suosia käytettyä, tämä malli periytyy todennäköisesti myös lapsille.

Meillä ei ole esimerkiksi koskaan joululahjatoiveiden apuna käytetty lelukuvastoa tai muitakaan mainoksia. Tänä vuonna piipahdimme toki lelukaupassa vähän ihastelemassa. Lapsi sai sieltä inspiroituneena sitten kertoa toiveensa, joita oli peräti kaksi.

Lapset on oikeasti aika vähään (tavaraan) tyytyväisiä ja heille tärkeitä on ihan muut asiat kuin lelujen määrä.

Erityisen hyvin huomasin tänä jouluna, että tämä tavarakasvatus on alkanut kantaa hedelmää, kun neljävuotias lapseni sai lahjaksi lähinnä elämyksiä: elämyspäivän isovanhempien kanssa, lahjakortteja Hoplopiin, Tropiclandiaan ja musikaaliin sekä koko perheelle elokuvaliput ja hotellilahjakortin. Lapsi sai näiden lisäksi yhden lelun, sukat ja sukkahousut, muutaman kirjan ja käytettynä hankitun Alias-pelin. Lapsi oli ikonnellinen kaikista näistä ihan kaikista lahjoista. Elämyksistä riittää riemua varmasti pitkin vuotta.

tavarakasvatus: hyvin pienellekin lapselle voi opettaa rahan ja tavaroiden arvoa

Me ostamme harvoin kaupasta mitään ylimääräistä. Jokusen pillimehun olen joskus toki spontaanisti hankkinut. Lapsella on kuitenkin mahdollisuus kotitöitä tekemällä ansaita omaa rahaa, jolla hän voi ostaa esimerkiksi haaveilemansa glitter-pannan. (Tai kolme putkeen, koska ne tuppaavat menemään aina muutaman käyttökerran jälkeen rikki. Olen yrittänyt ohjata häntä järkevämpiin investointeihin tai säästämään. Tuloksetta.)

Toim.huom. Oman huoneen tai omien jälkien siivoaminen ei ole rahanarvoinen kotityö. Meillä on tapana, että yritetään kaikki korjata jälkemme yhteisistä tiloista, mutta en pakota lasta oman huoneen siivoamiseen, koska se on hänen oma tilansa. Tietenkin, jos tulee vaikkapa vieraita, yritän kannustavasti sanoa, että on kivempi leikkiä siistissä ympäristössä.

Joka tapauksessa, lapsi siis voi ansaita vähän rahaa esimerkiksi auttamalla pyykkien kanssa tai astianpesukoneen tyhjentämisessä ja näillä rahoilla hän voi sitten ostaa haluamiaan tavaroita tai viimeisimpänä kirpputorilta Frozen-mekon. Nyt olen myös kannustanut häntä karsimaan huoneestaan leluja, pelejä ja kirjoja, jotka ovat jääneet vähäiselle käytölle sanomalla, että hän saa niistä myyntivoitot itselleen, kun viemme ne kirpputorille. Näin haluan opettaa lapselle rahan arvoa ja turhien tavaroiden laittoa kiertoon.

Myönnettäköön, että on olemassa yksi poikkeus, joka vahvistaa säännön: kirjat. Jos lapsi toivoo jotain tiettyä kirjaa, kuten teki taannoin Kirjamessuilla, sen saatan ostaa heräteostoksena. Myös yleensä kesäloman tai reissujen kunniaksi ostamme lomalukemista. Tämä johtuu siitä, että lukeminen on erinomainen harrastus kenelle ja minkä ikäiselle tahansa ja siitä, että ostan itsellenikin paljon kirjoja ja tuntuisi pöhköltä kieltää sama riemu lapselta.

Seuraa myös Instagramissa: @sarkasmiajashampanjaa