Luulenpa, että ihan kaikilla on välillä sellaisia päiviä, jolloin sitä tuntee itsensä surkimukseksi. Aamulla herää jotenkin väärällä jalalla ja on vaikeaa uskoa itseensä. Kaikki tuntuu tahmealta. Moisina päivinä ainakin minä tunnen itseni löllykäksi, rumaksi sekä tyhmäksi kuin saapas. Töissäkin on koko ajan sellainen olo kuin en kuuluisi sinne tai että pian paljastuu, etten osaa oikeasti mitään ja olen täysi luuseri. Tuntuu, että kaikki muut menestyvät paremmin ja onnistuvat tekemisissään. Kouluhommatkin takkuaa. Vaatteet ei istu, hiukset on huonosti ja kaikki menee mönkään.

Uskon ja toivon todella, että muillakin on toisinaan tällaisia päiviä. Minun kohdallani kuitenkin olen pannut merkille, että niitä on ollut viime aikoina hämmentän usein. Olen myös ollut poikkeuksellisen väsynyt. Niinpä aloin pohtimaan tätä asiaa lauantaina usean tunnin päiväunien jälkeen. Muistin, että näin on ollut ennenkin, nimenomaan keväisin.

Kevätväsymys on siis ihan todellinen ja vakava asia. Minuun ei kaamos juurikaan vaikuta, mutta lisääntyvä valo ilmeisesti sitäkin enemmän. Tämä on melkolailla järjenvastaista, koska minähän nautin aurinkoisesta säästä. Lokakuusta maaliskuuhun kestävä harmaus suorastaan tappaa sieluni! Jostain syystä silti olen keväisin aivan poikki. Sitten kun olen väsynyt, olen myös jatkuvasti huonolla tuulella, lyhytpinnainen ja siten aivan kamala ihmiskyrpä. Koen, että tarvitsisin vieläkin enemmän omaa aikaa ja hiljaisuutta ympärilleni.

Toisaalta sekin ärsyttää, että kun kelit kohenevat, tulee pakottava tarve tehdä kaikkea ja puuhastella ulkosalla esimerkiksi viikonloppuisin sen sijaan, että voisi hyvällä omalla tunnolla kyyhöttää neljän seinän sisällä viltin alla lukien kirjaa. Se on kieltämättä ahdistavaa. Sulaneet lumet myös paljastavat hoitamattoman pihan ja auringonvalo pesemättömät ikkunat, joten sekään ei ole kovin miellyttävää, koska pitää ryhtyä tarmokkaasti pihatöihin ja puunaamaan, vaikka paljon mielummin käyttäisi vähäisen vapaa-aikansa esimerkiksi kevään tositeeveekattausta toljottaen tai pimeässä huoneessa itseään säälien.

Olen kuitenkin yrittänyt parhaani mukaan sopeutua yhteiskunnan normeihin ja iloita keväästä reippaan ulkoilun muodossa. Uskokaa tai älkää, se auttoi. Kirjoitin tuon yllä olevan väsyneen ahdistuneen tekstin sunnuntaiaamuna. Sitten lähdin 13 km kävelylle ja tein puolentoista tunnin joogaharjoituksen. Sillä välin joku oli kuin taikaiskusta ja ihan ilman painostusta siivonnut, haravoinut pihan sekä tehnyt ruokaa! En osaa sanoa, johtuiko mielialan kohenemiseni liikunnasta, puhtaasta kodista vai kenties niiden yhdistelmästä, mutta olen siitä saakka ollut kohtalaisen hyvällä tuulella.

Päätelmä: onnellisuus=liikunta, ruoka ja siisti koti

Tämä on vähän noloa, mutta kerrotaan nyt kumminkin: Kävin katsomassa uuden Tuntemattoman sotilaan vasta viime viikolla pääsiäisen pyhien aikaan. Onneksi se pyörii vieläkin elokuvateattereissa, vaikka sai ensi-iltansa jo lokakuussa. Puolustuksekseni voin vain todeta, että olen yrittänyt mahduttaa sitä aikatauluihini viimeiset viisi kuukautta ja joululomalla jopa olin menossa katsomaan pätkän, mutta näytös oli loppuunmyyty.

Joka tapauksessa eilen sain vihdoin ja viimein mahdollisuuden nähdä tuon odotetun elokuvan. En usko, että lukijoitteni joukossa on yhtäkään, joka ei olisi lukenut Tuntematonta sotilasta, nähnyt jompaa kumpaa aiemmista filmatisoinneista tai lukuisista teatteriversioista, mutta kerrataan nyt varmuuden vuoksi juoni: Jatkosota alkaa, muuan konekiväärikomppanja marssii voitokkaasti aina Syvärille saakka ja lopulta kuitenkin joutuu vetäytymään.

En ota kantaa viimeaikaiseen uutisointiin ohjaaja Aku Louhimiehen ohjausmetodeista tai anna sen vaikuttaa näkemykseeni elokuvasta. Minun mielestäni leffa todella ansaitsee Jussi -patsaansa. Se on visuaalinen taidonnäyte, Suomen kaunis luonto pääsee oikeuksiinsa ja  sotakohtaukset menevät ihon alle. Kyynelehdin monessa kohdassa miettiessäni kuinka minunkin iso-isoäitini lähti evakkona kotoaan Karjalasta tai kuinka Suomen sotilaat puolustivat itsenäisyyttämme.

Elokuvan päärooleissa nähdään muun muassa Eero Aho, Johannes Holopainen, Jussi Vatanen ja Aku Hirviniemi. Muissa rooleissa loistavat esimerkiksi Samuli Vauramo ja Paula Vesala. Pidin elokuvassa erityisen paljon siitä, kuinka Louhimies tuo myös kotirintaman merkityksen mukaan. Sodasta on jo kulunut sen verran aikaa, että ei tarvitse hioa särmiä, vaan henkilöt voi näyttää kaikkine pelkoineen ja tunteineen. Kuten monet kriitikot, minäkin uskon, että tälle uudelle versiolle Tuntemattomasta sotilaasta oli todellakin tilausta, sillä maassamme kasvaa sukupolvia, joilla ei enää ole mitään tarttumapintaa sotiin. Veteraaneja pitää arvostaa ja kunnioittaa.

Jos et ole tätä mestariteosta vielä katsonut, tee se pikimmiten. Elokuva taitaa tulla tässä lähiviikkoina jo DVD:llekin ja Elisa Viihteestäkin sen jo näkee.

Kuvat: Finnkino.fi