Hae
Sarkasmia ja shampanjaa

Päiväkodin aloittaminen alle kolmevuotiaana

Taannoin uutisoitiin tutkija Aino Saarisen väitöskirjasta, jonka mukaan liian isot ryhmät sekä liian pitkät päivät varhaiskasvatuksessa ovat etenkin alle 3-vuotiaille haitallisia. Tutkimus on saanut jonkin verran kritiikkiä ja sitäkin enemmän aiheuttanut keskustelua. Keskustelu on aina hyvästä ja tervetullutta, kunhan se on hyvin argumentoitua, lähteisiin viittaavaa ja toisten ihmisten valintoja ei lähdetä syyllistämään.

Neuropsykologi, varhaiskasvatuksen professori Nina Sajaniemi kommentoi asiaa Helsingin Sanomien artikkelissa (HS 11.11.2020) todeten, että mikäli lapsella on päiväkodissa turvallinen ja luotettava aikuinen, päiväkotipäivän pituus ei juuri vaikuta:

”Asia riippuu siitä, miten varhaiskasvatuksen ympäristö on päiväkodissa järjestetty. Jos päiväkodissa on sensitiivisesti toimivia aikuisia, päivän pituudella ei ole niin suurta merkitystä.”

HS kirjoittaa artikkelissaan myös näin:

Sajaniemi sanoo, että julkisessa keskustelussa kaivattaisiin ehdotuksia, miten nykyisen varhaiskasvatuksen rakenteita ja toimivia käytänteitä voisi vahvistaa.

Kädenvääntö kotihoidon ja päiväkodeissa toteutuvan varhaiskasvatuksen välillä pitäisi hänen mielestään jo unohtaa.

”Meillä on vieläkin jäänteitä keskustelusta, onko alle kolmevuotiaan paras hoitopaikka koti vai päiväkoti. Sellaisesta keskustelusta pitäisi päästä irti.”

Sajaniemi muistuttaa, ettei ole olemassa sellaista oikeaa tietoa, että päiväkodit ovat pahasta ja koti on hyvästä. Hän ei kiistä, että Suomessa on myös kuormittuneita lapsia, mutta he ovat hänen mukaansa usein kuormittuneita myös kotona.”

Suomessa meillä on laadukas varhaiskasvatus ja kotona olemista tuetaan verrattain pitkään. Esimerkiksi monessa Keski-Euroopan maassa on käsittääkseni tyypillistä palata töihin lapsen ollessa kolmikuinen. Halusinkin nyt jakaa oman kokemukseni, omista itsekkäistä lähtökohdistani käsin siitä, miksi meidän tytär meni päiväkotiin 11-kuisena ja itse palasin työelämään hänen ollessaan kahdeksan kuukauden ikäinen.

päiväkodin aloittaminen alle kolmevuotiaana -miksi meillä tehtiin näin?

Otin tähän aiheeseen jo tuohduksissani kantaa viime viikolla Instagramissa. Tuli paljon kommentteja suuntaan jos toiseenkin. Sain hämmentävän monta kommenttia siitä, että ei pitäisi tehdä lapsia, jos ei ole niiden kanssa sitten valmis olemaan. Komppaan tässä Ikkunalaudalla-blogin Essiä, joka kirjoitti tyhjentävästi: Jep, voinko palauttaa ne jonnekin kun en etukäteen osannut tätä kuvitella?”

Minulle itselleni tuli itselleni valtavana yllätyksenä se, miten ahdistunut olin äitiyslomalla. Tunsin arvottomuutta. Olen puhunut tästä aiemminkin ja myös työstänyt asiaa ammattilaisen kanssa, mutta minä olen aina määritellyt itseni vahvasti työn kautta. Työnteko on iso osa identiteettiäni. Näin tulee olemaan jatkossakin, vaikka olenkin tässä vuosien varrella oppinut höllentämään otetta ja priorisoimaan paremmin.

Toki vanhempainvapaan ahdistukseeni vaikutti valtavasti myös epävarmuus työpaikasta, raha-asioista ja tulevaisuudesta. Kun tulin raskaaksi, olin määräaikaisessa työsuhteessa lentoyhtiössä ja toisen vuoden opiskelija. Olimme juuri muuttaneet yhteen. (Siis oikeasti pamahdin raskaaksi samana päivänä kun muutimme virallisesti yhteen.) Mieheni kirjoitti diplomityötänsä. Kummallakaan ei ollut vakituista työtä ja tulevaisuus näytti epävarmalta. Tästä ehkä rivien välistä voi lukea, että lapsi oli meille yllätys.

Jos kaikki ihmiset ajattelisivat niin, että ei pidä tehdä lapsia ennen kuin on taloudellisesti mahdollista olla kolme vuotta kotona, moni tuskin lisääntyisi.

Leikitellään ajatuksella, että olisin ollut edelliset kolme vuotta kotona. Olisin luultavasti saanut opinnot pakettiin kyllä, mutta sen sijaan, että olen nyt viestintätoimistossa töissä, olisin ehkä hyvällä tuurilla ollut samaisessa firmassa harjoittelussa. Edellinen työkokemukseni olisi lentotyö vuodelta 2016. Olisin siis mitä todennäköisimmin valmistunut tänä keväänä työttömäksi. Minulla olisi jäänyt väliin yksi tapahtumatoimisto, viestinnän freelancerina työskentely ja reittilentoyhtiö. Nämä ovat kaikki sellaisia asioita, jotka ovat vauhdittaneet minua urallani valtavasti.

jokainen tekee valinnat omista lähtökohdistaan käsin siten, mikä on sillä hetkellä sille perheelle paras ratkaisu

Tällä kertomuksella halusin alleviivata sitä, että jokainen perhe tekee näissä päiväkotiasioissa oman ratkaisunsa heidän senhetkiseen tilanteeseensa nähden sekä omiin arvoihinsa perustuen. Alleviivaan, että kaikilla ei ole taloudellisesti mahdollista olla kolmea vuotta kotona tai jäädä osittaiselle hoitovapaalle, vaikka se lain puitteissa on työssäkäyvien vanhempien oikeus. Kaikki eivät myöskään halua olla kolmea vuotta kotona. Olen tästä puhunut monesti aiemminkin. Koen, että tunnen itseni melko hyvin. Minusta ei olisi keksimään kolmea vuotta ikäkauteen sopivaa kehittävää tekemistä kotona sosiaaliselle lapselle. En ole leikkipuistomutsi. Aidosti olen sitä mieltä, että tälle meidän tyttärelle paras paikka on päiväkoti. Toki aviomieheni olisi voinut olla kotona kolme vuotta, mutta vastavalmistuneelle se ei olisi välttämättä ollut uran kannalta kovin järkevää. Siis, jos jompi kumpi meistä olisi ollut lapsen kanssa kotona tämän vuoden helmikuuhun asti, toinen meistä olisi melko varmasti tällä hetkellä työttömänä. Ja tytär olisi hyppinyt seinille kavereidenkaipuussaan. Se nähtiin jo tänä keväänä kun hän oli kaksi kuukautta poissa päiväkodista.

Jos jompi kumpi olisi ollut kolme vuotta kotona, emme voisi myöskään asua tässä asunnossa, koska emme olisi saaneet asuntolainaa. Tällä hetkellä naapurissa on sekä isovanhemmat että tyttären serkut, joka on tietenkin iso etu. Oikeastaan, kun asiaa mietin, emme myöskään mieheni kanssa olisi todennäköisesti edes yhdessä, koska olisimme varmaankin riidelleet viimeiset kolme vuotta rahasta, tasa-arvosta ja menetetyistä mahdollisuuksista. Emme olisi myöskään voineet mennä naimisiin. Tai no, sehän on vaan yksi kynänpyöräytys maistraatissa, mutta häitä emme olisi voineet järjestää. Siitäkin olisin varmasti jotenkin katkera.

Olen siis sitä mieltä, että onnellinen vanhempi ja koti on lapselle parempi aina vaihtoehto kuin se, että joku olisi hammasta purren kolme vuotta kotona vain siksi, että päiväkodin aloittaminen yhdistettynä suuriin ryhmäkokoihin ja pitkiin päiviin SAATTAA lisätä aggressiivisuutta.

meidän kokemuksemme päiväkodista

Päiväkodin sujumiseen vaikuttaa minun mielestäni valtavasti lapsen temperamentti. Meillä ei ole koskaan ollut haasteita päiväkodin kanssa, vaikka tytär on sitä jo tässä vaihtanutkin. En ole huomannut tyttäressäni aggressiivista käytöstä. Kun hän hermostuu, hän useimmin sanoo ”En oLe SiNuN KaVerI” ja menee omaan huoneeseensa murjottamaan. Tämän jälkeen menen hetken kuluttua perässä, koputan ja kysyn, saako tulla, mikä painaa. Sitten keskustellaan. Toki tytär on joskus lyönyt ja potkinutkin minua, mutta nykyään toimintatapa on tämä. En tiedä, millainen hän olisi ilman päiväkotia. Sen kuitenkin tiedän, että itselläni ei riittäisi hermot suhtautua näihin tilanteisiin rauhallisesti, jos olisin tyttären kanssa 24/7. Kaikella rakkaudella.

Instagramissa kommentoitiin myös sitä, kuinka on jouduttu istumaan aikuisiällä terapiassa uraäidin takia. Minä olen mennyt päiväkotiin alle vuoden ikäisenä. Minäkin olen työstänyt asioita terapeutin kanssa. En kuitenkaan ole koskaan kokenut, että ne johtuisivat siitä, että äitini on ollut töissä, vaan pikemminkin vanhempieni erosta ja siitä seuranneesta isäsuhteen kanssa kipuilusta. Pitkälti tämän vuoksi minusta tuli vaativa suorittaja.

Toisaalta yhtä lailla terapian tarpeessa ovat lähipiirissäni ihmiset, jotka ovat olleet kotona kouluikään asti. Jos kumarrat johonkin suuntaan, pyllistät toiseen. Vanhemmuudesta voi tuskin selvitä ilman, että tarvitaan terapiaa. Sitä paitsi mielestäni ihan kaikkien ihmisten tulisi käydä terapiassa, kuten hammaslääkärissäkin.

Tässä yhteydessä koen vielä loisteliaaksi lopuksi tarpeelliseksi painottaa, että minun mielestäni elämässä on tarkoitus olla mahdollisimman onnellinen. Jokainen perhe sitten tosiaan tasapainoilee sen kanssa, mikä ratkaisu on kokonaistilannetta tarkastellessa milloinkin paras. Usein joudutaan tekemään myös kompromisseja.

Lue myös: 

Sukupuolisensitiivisyydestä ja tasa-arvosta

Tasa-arvoinen vanhemmuus

”Olkaa sitten kuten miehiä, älkää tehkö lapsia.” Sirpa Selänne

Muuta luettavaa aiheen tiimoilta:

Ikkunalaudalla: Alle 3-vuotiaan lapsen paikka on kotona?

Ilta-Sanomat: Tutkimus kohauttaa: Päiväkodissa aloittaminen alle 3-vuotiaana voi lisätä lapsen aggressiivisuutta – asiantuntijat eri mieltä

HS: Ovatko suomalaislasten päiväkotipäivät liian pitkiä? Eivät ole, sanoo asiantuntija – Päivän pituudella ei ole turvallisessa päiväkodissa ”mitään merkitystä”

Kuulumiset: hääpäivä, korona-ahdistus ja lääkärikäyntejä

Ajattelin tässä kirjoittaa sekalaisen satsin kuulumisia ja vähän jäsennellä ajatuksiani samalla.

sinus pilonidalis eli ystävien kesken pyllypaise

Minulla on ollut noin kymmenisen vuotta ällöttävä ja kiusallinen vaiva: häntäluun päälle, siis pakaravaon yläosaan, aika-ajoin ilmestyvä paise. Kerran se hävisi itsekseen ja kerran puhkesi sekä parani omia aikojaan. Viimeksi kärsin siitä vuonna 2015. Silloin paise piti tyhjentää vastaanotolla. Tyhjennyksen jälkeen onkalo jätetään auki ja sitten pitää ravata haavahoidoissa. Tämä ruljanssi on minulla nyt jälleen käynnissä. Sinnittelin kuitenkin hyvänä työntekijänä viime viikon perjantai-iltaan saakka ennen kuin menin lääkäriin. Nyt antibiootit ovat jo sen verran purreet, että olemassaolo ei enää satu, mutta joka toinen päivä pitää käydä lekurissa. Istumista ei suositella. Olen kuitenkin nyt saanut nukuttua, joten yleisfiilis on ihan kohtalainen.

Vaiva on Googlen mukaan yleinen parikymppisillä, karvaisilla, ylipainoisilla, istumatyötä tekevillä miehillä, joilla on huono hygienia. Myös tupakointi altistaa sille.

Kuva: Niklas Jäntti

ensimmäinen hääpäivä

Meillä oli eilen ensimmäinen hääpäivä. Alkuperäinen suunnitelma oli mennä johonkin koko perheen voimin syömään, mutta se jäi nyt väliin. Oltiin kyllä viime viikolla Ravintola Meripaviljongissa, joten laskettakoon tuo juhlistukseksi. Lämmin suositus muuten tälle paikalle. Hyvä ruoka, kiva terassi ja poikkeuksellisen erinomainen palvelu.

Avauduin Intagramissa, että en muutenkaan yleensä juhli joka vuosi esimerkiksi syntymäpäiviä. Viiden tai kymmenen vuoden välein on sopiva tahti. Ystäväni kommentoi asiaa todeten, että hääpäivää on kyllä syytä juhlia, koska synttärit tulee itsekseen kunhan ei kuole, mutta hääpäivän eteen täytyy vähän tehdäkin jotain. Tämä sai minut pohtimaan asiaa ja aionkin nyt juhlistaa tai vähintäänkin tarkastella avioliittoni tilaa kvartaaleittain. Ensimmäiselle kvartaalille olen asettanut kolme tavoitetta:

  • Päästäisiin edes kerran käymään treffeillä kahdestaan.
  • Vaikka jouduttaisiin taas olemaan etätöissä, pyritään selviytymään ja kiinnittämään huomiota siihen, millä tavalla puhumme toisillemme.
  • Annetaan omaa tilaa ja aikaa.

koronan toinen aalto ahdistaa

Rajoitusten purun myötä toinen aalto oli odotettavissa. Ehdin työskennellä toimistolla muutaman viikon ajan ja heti tunsin oloni paljon paremmaksi, tuottavammaksi, onnellisemmaksi sekä kauniimmaksi. Viime viikon lopulla jäin taas etätöihin ainakin toistaiseksi, koska tyttärellä oli pieni nuha ja hän oli sen vuoksi poissa päiväkodista. Mieskin on kotona. Sitten vielä kärsin pyllypaiseesta. Niinpä viime viikonloppuna nousi pintaan sama puristava ahdistus kuin keväällä: empatian puute, seinät kaatuu päälle, en jaksa siivota enkä tehdä ruokaa, haluan olla yksin hiljaisessa, pimeässä huoneessa ja sääliä itseäni.

Pohdin asiaa. En enää vain pysty enkä kykene tekemään töitä sillä tavalla, että tytär on kotona, vaikka mies onkin ottanut valtavan isoa roolia tämän viihdyttämisessä. Poden huonoa omaatuntoa siitä, että en voi olla läsnä tyttärelle, enkä kuitenkaan oikein saa töitäkään tehdyksi samalla intensiteetillä kuin normaalitilanteessa.

Rehellisesti sanottuna, mikäli tulee toinen lockdown, en usko, että meidän perhe selviää siitä ehjänä. Tai sitten ainakin toimintamallia pitää muuttaa. Jos päiväkodit menee taas kiinni, harkitsen vakavasti yksityisen hoitajan palkkaamista. Toisaalta on todennäköistä, että jos tehdään jälleen rajuja rajoitustoimia, jompi kumpi tai molemmat meistä menettää työpaikkansa tai ainakin joutuu pidemmälle lomautukselle.

Tilasin muuten kangasmaskeja Purewastelta ja aion niitä todellakin käyttää julkisessa liikenteessä ja kaupassa sekä muissa paikoissa, joissa on vaikeaa pitää turvaväliä. Suosittelen muillekin.

töitä ja kotimaanmatkailua

Minulla on tämä ja ensi viikko työkalenterin puolesta todella täynnä. Yritämme kuitenkin järjestellä asiat niin, että pääsisimme ensi viikolla käymään Lapissa ja tekisin sitten pakolliset työt tien päällä. Koronatilanteen salliessa menemme sieltä serkkujeni ylioppilasjuhliin Pielavedelle.

Pyllypaiseen ja tyttären nuhan takia minulta peruuntui tältä ja viime viikolta rapujuhlat, parit after workit, kummitytön ja ystävän luona vierailu sekä maakuntamatka. Toisaalta tämä on hyvä asia, koska nyt olen vähillä kontakteilla ennen ensi viikon ylioppilasjuhlia. En halua olla se, joka tuo riskiryhmään kuuluville isovanhemmille vahingossa koronan. Juhla-asuuni kuulunee myös kangasmaski. Se on uusi normaali.

EDIT 18.8.2020 klo 13:44

  1. Pyllypaise on vähän väärä termi, koska sijainti on ylempänä pakaravaossa. Asiat voisivat siis olla huonomminkin.
  2. En todella saa istua varttia pidempään, joten Lapin matka sekä ylioppilasjuhliin osallistuminen jäävät tällä kertaa väliin. Terveys ennen kaikkea. Yritetään tilanteen sallimissa rajoissa tehdä tässä syksyllä joku reissu sukuloimaan kyllä.