Koska olen olosuhteiden, joita myös kiireeksi kutsutaan, pakosta joutunut pitämään pientä radiohiljaisuutta täällä blogissa, päätin tehdä tavoistani poiketen postauksen, jossa kerron tämän hetken sekalaisia kuulumisia.

• Olin tällä viikolla maanantaista torstaihin työmatkalla Saksassa. Se oli vielä haastavampaa kuin olin kuvitellut, koska en ole ollut yhtä yötä pidempää aikaa erossa tuosta lähes vuoden ikäisestä. Olin myös iltaisin pitkien päivien jälkeen niin väsynyt, että en jaksanut raahautua edes illalliselle, joten täytyy sanoa, että matka vei veronsa. Kuitenkin kaikki osapuolet selvisivät hengissä. Tosin tällä hetkellä koko perhe on vatsataudissa. (Voin muuten kertoa, että vaipoista ei ole kertakaikkiaan mitään hyötyä silloin, kun Mr. D tulee kylään.)
• Kuten varmaan tuosta edellä mainitusta vatsataudista voivat kaikki päätellä, jälkeläinen on juuri aloittanut päivähoidon. Tosin tutustumisjakso jäi lyhyeksi silmätulehduksen vuoksi ja kuluneellakin viikolla hän oli puolet kotosalla kipeänä. Ensi viikolle odotamme siis kihomatoja ja täitä. Muuten päivähoidon aloitus on sujunut hirveän hyvin: hän tuskin huomaa, että emme ole paikalla ja vaikka kotona on maailman nirsoin kakara ruoan suhteen, vetelee vieraskoreana päivähoidossa saavillisen puuroa joka aamu ja tyytyväisenä lihaperunasosetta päivällä, kunnes pääsee kotiin, eikä taas maistu kuin maissinaksut ja mangosmoothie.
• Olen aloittanut blogiyhteistyön tiimoilta treenit TFW Kilossa. Teen aiheesta useammankin postauksen, mutta täytyy jo tässä vaiheessa sanoa, että olen todella yllättynyt siitä, miten hauskaa kuntoilu voi olla. Meidän Hallussa -kurssin porukalla on ihan loistava yhteishenki. Pelkäsin etukäteen, että siellä kaikki muut olisivat pelkissä urheilurintsikoissa ja pikkuruisissa trikoissa treenaavia fitnesskissoja sekä testosteronipullistelijoita, mutta ilokseni sain huomata, että siellä on kaltaisiani ihan tavallisia ihmisiä viskeraalirasvoinemme. Kaikilla on aivan mieletön tsemppi päällä, vaikka minäkään en kuntotestissä saanut yhden yhtä punnerrusta tehtyä.
• Allekirjoittaneella jatkui tuo opiskelukin tässä ja olen äärimmäisen huojentunut siitä, miten vähän sitä on enää jäljellä. Tarkoituksena olisi alkaa työstämään opinnäytetyötä toukokuussa kun aihekin siihen on viittä vaille valmiina. Näin ollen voinen jouluna ylpeästi sanoa valmistuneeni tradenomiksi puoli vuotta etuajassa, vaikka olen käynyt opiskelujen ohessa koko ajan töissä ja sain tosiaan tuon lapsenkin.Kaiken kaikkiaan siis elämä on tällä hetkellä tasapainoilua työn, perheen, opiskelun ja hyvinvoinnin välillä. Jahka tästä vatsataudista selvitään, uskon sen asettuvan melko hyvin uomiinsa. Olen myös varauksettoman onnellinen joka päivä lisääntyvästä valosta, joka vie meitä kevättä kohti.

Niitä tuli jotain 18. Laitokselle jäi ehkä puolet. Imetys vei suurimman osan jäljellä olevista. Sitten tapahtui jotain kummallista kun imetys loppui. Rinnanympärys pieneni kymmenen senttiä ja muuten paino alkoi taas nousta.

Olen aina ennen ollut jokseenkin hoikka. Tiedän, että en ole nytkään mitenkään sairaalloisen lihava, mutta tämä uusi koko on ollut minulle raskauden alkumetreiltä saakka todella vaikea asia. En suostu kutsumaan niitä ”rakkauskiloiksi” enkä valitettavasti pysty katselemaan mahamakkaroitani lempeästi ajatellen, että siellä on kasvanut uusi elämä.

Kiva juttu kaikille, jotka pystyy, mutta minä en pysty. 

Myönnän pinnallisuuteni ja pikkumaisuuteni, mutta totuuden nimissä minä kadehdin kaikkia pyykkilautavatsoja ja katselen kaihoisasti vanhoja kynähameitani. Voisin selitellä viime aikoina kertyttä elopainoa seuraavilla seikoilla:

• lapseni ei vielä yhteentoista kuukauteen mennessä ole nukkunut kuin yhden kokonaisen yön
• aloitin työt ja se olikin yllättävän aikaavievää, kun pelkästään työmatkaan menee tunti suuntaansa
• tein aika paljon opintopisteitä syyslukukaudella
• kotityötkin pitää joskus tehdä

Valitettavasti nämä edellä mainitut asiat tai kukaan muu ihminen eivät ole vastuussa siitä, että olen syönyt mielummin nachoja uudella sohvalla kuin lähtenyt lenkille.

Kuten olen aiemmin kertonut, raskauden jälkeen aloitin liikunnan maltillisesti ja lisäilin sitä pikku hiljaa. Pääsin säännöllisiin jooga- tanssi- ja sisäpyöräilytreeneihin saakka. Sitten tuli vähän stressiä ja flunssaa.

Minä reagoin yleisesti ottaen stressiin seuraavalla tavalla:

1. Lopetan kuntoilun kokonaan, koska ei ole muka aikaa jumpata.
2. Alan jättämään aterioita väliin, koska ei ole muka aikaa syödä.
3. Tämä kostautuu holtittomana mässäilynä illalla.
4. Koska en muka ehdi laittaa ruokaa, syön epäterveellisesti.
5. Stressi aiheuttaa minulle myös unettomia öitä (ihan kuin niitä ei olisi jo tarpeeksi).
6. Väsymys taas johtaa siihen, että minun tekee mieli makeaa enkä jaksa edes hyötyliikkua.

Marras-joulukuussa taisin rehellisesti sanottuna syödä joka päivä ”motivaatiokarkkeja”. Selvisin tiukasta työrupeamasta ja sadasta miljoonasta koulukurssista elossa. Kutakuinkin. Päätin vuodenvaihteessa kuitenkin kolme hyvinvointiin liittyvää asiaa:

• Urheilen enemmän ja monipuolisemmin
• En enää jätä aterioita väliin, enkä syö karkkia motivaatioksi
• Aion olla 30 -vuotissyntymäpäivänäni elämäni kunnossa

Järkeilin, että myöntämällä asian tänne blogiin voisin ehkä saada joukkolynkkauksen vertaistukea. Toisaalta ajattelin myös sen olevan hyvä motivaattori, että te lukijani saatte seurata karvasta epäonnistumistani edistymistäni. Joten tästä lähtien tulen raportoimaan myös kuntoilukuulumisia.