Hae
Sarkasmia ja shampanjaa

Dubai: Kuvottavaa ökyilyä ihmisoikeuksien ja ympäristön kustannuksella

Hiljattain luin HS Vision artikkelin (10.7.2021) jota  varten oli haastateltu muutamia Dubaissa asuvia suomalaisia sosiaalisen median vaikuttajia. Oksensin vähän suuhuni. Artikkelissa somevaikuttaja Jenni Ukkonen kuittaa Arabiemiraattien räikeät ihmisoikeusrikkeet olankohautuksella:

Jenni Ukkonen sanoo, ettei hän halua puhua liikaa ihmisoikeusasioista, koska hänellä ei ole niistä tarpeeksi tietoa.

”Mielestäni et voi matkustaa mihinkään, missä kaikki olisi täydellisen hyvin. Aikuinen ihminen tekee sen ratkaisun itse, että haluaako mennä jonnekin ja tukea sen maan toimintaa.”

Minun mielestäni on helvetin vastuutonta mainostaa kestämätöntä elämäntyyliä ylipäätään, mutta jokaisen itseään kunnioittavan aikuisen pitäisi myös auttavasti olla perillä ihmisoikeusasioista ja perehtyä siihen, millä tolalla nämä asiat ovat edes omassa kotimaassa.

Henkilökohtaisesti en pidä juuri minään elämäntyyliä, joka perustuu jatkuvalle materialla flexaamiselle ja ihmisoikeuksien polkemiselle. En ymmärrä, miten jotkut kuvittelevat turhanpäiväisen ökyilyn olevan jotenkin kadehdittavaa. Mielestäni se on lähinnä onttoa ja noloa. Tietenkään en nyt globaalin pandemian ja matkustusrajoitusten aikaan matkustaisi muuallekaan, mutta näiden seikkojen vuoksi Dubai on viimeisiä paikkoja, jonne kiinnostaisi jalallani astua.

Dubain edustalle tehdyt saaret ovat tuhonneet koralliriuttoja ja luonnon monimuotoisuutta. Kuva: Unsplash, Christoph Schulz

Viisi syytä olla matkustamatta Dubaihin:

  • Dubain lainsäädäntö ja sosiaaliset normit perustuvat isalmilaiseen Šaria-lakiin. Esimerkiksi raiskauksen todistamiseen vaaditaan rikoksentekijän tunnustus tai neljän aikuisen miehen silminnäkijän todistus.
  • Sananvapaus ei toteudu.
  • Dubai on rakennettu pitkälti siirtolaisten voimin ja näiden ihmisoikeuksia polkien.
  • Avioliiton ulkopuolinen seksi, homoseksuaalisuus ja transsukupuolisuus ovat lailla kielletty.
  • Dubai on kyhätty nopeasti kokoon, eikä sen rakentamisessa ole varsinaisesti ajatelty ympäristöä. Esimerkiksi tekemällä tehdyt saaret ovat tuhonneet koralliriuttoja.

Lopuksi vielä lyhyt tietoisku ihmisoikeuksista. Niihin kuuluu:

  • Ajatuksen, omantunnon ja uskonnonvapaus
  • Kidutuksen kielto
  • Mielipiteen- ja sananvapaus
  • Oikeus elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen. Tämän vuoksi myös ilmastonmuutos on tärkeä ihmisoikeuskysymys!
  • Oikeus osallistua julkiseen toimintaan ja poliittiseen päätöksentekoon
  • Oikeus opetukseen
  • Oikeus terveyteen
  • Oikeus solmia avioliitto ja perustaa perhe
  • Oikeus sosiaaliturvaan
  • Alkuperäiskansojen itsemääräämisoikeus
  • Lapsen oikeudet
  • Naisten oikeudet
  • Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden oikeudet
  • Seksuaali- ja lisääntymisterveys ja -oikeudet
  • Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet
  • Työntekijöiden oikeudet
  • Vammaisten henkilöiden oikeudet
  • Vähemmistöjen oikeudet

Lähde ja lue lisää: ihmisoikeusliitto.fi

7 kommenttia

  1. Maria kirjoitti:

    Aamen! Ei ikinä Dubaihin!

    Ja se maailman suurin sisälaskettelukeskus, anna mun kaikki kestää.

    • riinakeinonen kirjoitti:

      Moikka! Kiitos kommentista. Juu, sisälaskettelukeskuksessa aavikolla kyllä kulminoituu vahvasti ihmiskunnan typeryys.

  2. Suvi kirjoitti:

    Hei,

    Mielenkiintoinen näkökulma. Oletko ajatellut, että näillä Dubaissa työssä olevilla siirtolaisilla on kuitenkin paremmat oltavat Dubaissa kuin omassa kotimaassaan. He pystyvät lähettämään kotiin rahaa ja kustantamaan perheensä elämisen sen sijaan että koko perhe tonkisi jotain kaatopaikka Intiassa. Vai olisiko parempi, että Dubaita ei olisi rakennettu ollenkaan ja nämä ihmiset olisivat vielä huonommassa asemassa omassa kotimaassaan? Kysyin kerran eräältä taksikuskilta Dubaissa osana pitkähköä keskustelua, että onko hän tyytyväinen tilanteeseensa. Vastaus oli:”of course, I have a Job”.

    • riinakeinonen kirjoitti:

      Moikka Suvi! Hyvä näkökulma työllisyyden kannalta. Toisaalta taas nämä Dubain ihmisoikeusrikkeet eivät rajoitu pelkästään tähän siirtolaistyövoimaan, vaan tänä päivänä siellä on räikeitä rikkeitä esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ja naisten aseman osalta. Tietenkään Dubai ei ole ainoa paikka, jossa lait on tämmöisiä, mutta nostin sen nyt vain esimerkiksi, koska se tuntuu olevan Arabiemiraateista monen suomalaisen suosiossa ja tosiaan tuossa Hesarin jutussa sitä käsiteltiin.

  3. JV kirjoitti:

    Myös minä näin punaista kun luin tuota Hesarin juttua. Haastatelluilla ei tuntunut olevan mitään kunnollista sanottavaa, mutta ehkä tällaiset tyypit juuri edustavat Dubain expat-yhteisöä.

    Nämä Martinat, Sofiat ja muut Katiska-vyyhdissä ryvettyneet elämänkoululaiset tuskin päätään vaivaavat ihmisoikeusasioilla, mutta Jenni Ukkonen on yliopiston käynyt ihminen, joka on asunut maassa vuosia. Luulisi hänellä olevan kykyä edes auttavasti ottaa selvää Dubain tilanteesta muutenkin kuin vain brunssien ja dinnereiden osalta. Maassa voi asua vaikkei politiikasta olisikaan samaa mieltä, mutta ettei edes tiedä, se on vastuutonta vaikuttajalta.

    • riinakeinonen kirjoitti:

      Hei! Kiitos kommentista. Olen samaa mieltä. On tärkeää ottaa edes perustasolla selvää asuinmaansa asioista.

  4. Anna kirjoitti:

    Ihan samalla tavalla voidaan argumentoida myös lapsityövoiman puolesta. Se että ”voisi mennä huonomminkin” ei voi toimia siirtolaisten/vierastyövoiman oikeuksien polkemisen perusteluna. Jos Dubaissa on jengillä varaa kuluttaa ja törsäillä elämyksiin, pitäisi olla myös varaa maksaa palkkaa ja huolehtia työntekijöiden oikeudet toteuttavista työ(olo)suhteista. Eli huolehtia siitä porukasta joka on tehnyt nämä elämykset vaikuttajille mahdolliseksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *