Viikko kipeänä ja koronatesti

Minua Instagramissa seuraavat tietävätkin jo, että olen kipeänä. Oireet alkoivat tiistaina. Tai kenties jo maanantai-iltana tunsin oloni vähän omituiseksi. Epäilin heti, että minulla on korona. Oireita oli muun muassa pään- ja silmien särky, lihaskivut, alkuviikolla sahaava lämpö, vatsavaivat, ruokahaluttomuus, väsymys, voimattomuus, tukkoisuus sekä yskä.

eipä sitten muuta kuin drive in-koronatestiin

Menin koronatestiin keskiviikkona. Digiklinikalta lähetteen saatuani ajoin Itäkeskuksen Puhoksen parkkipaikalla olevaan Mehiläisen tarkastuspisteeseen. Olin varautunut ruuhkaan, mutta siellä oli vain yksi onneton potentiaalinen koronapotilas lisäkseni.

Odotin autossani kymmenisen minuuttia kunnes täyteen suojavarustukseen pukeutunut hoitaja saapui. Avasin ikkunan. Hän käski minun ensin niistää ja pyysi sitten katsomaan viistosti häneen päin, kallistamaan päätäni taakse sekä sulkemaan silmäni. Sitten en tiedä, mitä tapahtui, mutta mielestäni hän työnsi puolimetrisen pumpulipuikon sieraimeeni ja voin vannoa, että hän tökki sillä silmämunaani hetken. Hän ilmoitti, että minulle soitetaan, jos tulos on positiivinen ja että sen valmistumisessa kestää 2-3 päivää. Purskahdin itkuun ja lähdin kotiin.

kerrottuani koronaepäilystä minua kohdeltiin kuin spitaalista

Odottaminen oli pahinta. Yhtäkkiä minua kohdeltiin kuin spitaalista. Tuntui, että kaikki lähipiirin ihmiset kyselivät syyttävästi, ketä olen nähnyt ja onko mieheni ollut jossain ja kenen kanssa lapseni on leikkinyt. Olemme olleet etätöissä maaliskuun puolivälistä saakka. Lapsemmekaan ei ole ollut sen koommin päivähoidossa.

Minä olen viimeisen kuukauden aikana käynyt muutaman kerran toimistolla pakkaamassa pari lähetystä välttäen kuitenkin ihmiskontakteja. Olen myös käynyt kaupassa ja maanantaiaamuna, kun oireet eivät olleet vielä alkaneet, kävin tyttären kanssa neuvolassa. Lisäksi olen käynyt kävelyllä hiljaisilla metsäreiteillä satunnaisesti. Siinä kaikki.

Testitulos oli kuitenkin onneksi negatiivinen. Joku kummallinen noroviruksen, flunssan ja migreenin fuusio tämä kuitenkin on, eikä se ole vielä näin sunnuntainakaan hellittänyt. Minusta on kuitenkin valtavan epäreilua, että juuri minä sairastuin, oli korona tai ei. Minä, joka en ole järjestänyt brunssia, grilli- tai syntymäpäiväjuhlia, matkustanut mökille, nähnyt sukulaisia, antanut lapseni leikkiä muiden lasten kanssa tai nähnyt yhtäkään ystävää paitsi Zoomin välityksellä. Olen kärvistellyt puolitoista kuukautta etätöissä koko perheen voimin järkyttäen sekä mielenterveyttäni että avioliittoani.

Ja miksi? Jotta yskisin keuhkoni pihalle ja ripuloisin ämpäriin? Eikä tämä himpskatin tauti edes (testin mukaan) ole vielä koronaa nähnytkään, joten se kärsimys on sitten vielä edessä.

rakkautta ja piikkilankaa

Minulla on tässä vuoteenomana ollessani ollut aikaa ajatella, vaikka tuntuukin, että aivoni ovat toimineet puoliteholla viimeisen viikon.

Suurimpia rakkaudenosoituksia näin korona-aikaan vaikuttaisi olevan, että vie lapsen ulos leikkimään, tyhjentää astianpesukoneen tai antaa toisen nukkua. Tässä tilanteessa huomaan itse kuitenkin, että ne pienet arkiset rakkaudenosoitukset eivät enää riitä. Kaipaan enemmän fyysistä läheisyyttä (ilman oletusta petipuuhista). Tarvitsen sitä, että minulle myös kerrotaan, että kaikki järjestyy ja että olen edelleen arvokas ja rakas, vaikka koronan takia kaikilla on pinna kireällä koko ajan.

Juteltuani ystävieni kanssa olen tullut siihen lopputulokseen että tässä koronakriisissä ei ole kovinkaan paljon voittajia. Ainakaan omassa tuttavapiirissäni. Muutama parisuhde on jo päättynyt eroon ja puolisoista on paljastunut uusia epämiellyttäviä puolia. Myönnettäköön, että ei tämä tilanne ole itsestänikään tuonut niitä parhaita piirteitä esiin.

Monissa kodeissa puhumattomuus on kuin iso kuilu, joka kasvaa kasvamistaan. Käytös, joka on aiemmin tulkittu rauhallisuudeksi, vaikuttaa nyt yksiselitteisesti tunnekylmyydeltä ja empatiakyvyn puutteelta. Ihmiset, jotka normaalisti eivät kotioloissa juo juurikaan alkoholia, ovat alkaneet tissutella. Yksin asuvat ovat yksinäisiä ja muut haluaisivat olla yksin. Epäilemättä myös sekä henkinen että fyysinen väkivalta on kodeissa lisääntynyt. Ahdistaa, kun ei tiedä, koska tämä oikein loppuu.

Koronakriisi vaikuttaa väistämättä jokaiseen meistä vielä pitkän aikaa. Itse olen tehnyt sellaisen linjauksen, että globaali pandemia ei ole oikea aika tehdä minkäänlaisia suuria päätöksiä.

Seuraa myös Instagramissa @sarkasmiajashampanjaa

Lue myös: 

Ajatuksia ja ahdistusta koronan aikaan

Pysykää nyt v**** kotona s******