Päiväkodin aloittaminen alle kolmevuotiaana

Taannoin uutisoitiin tutkija Aino Saarisen väitöskirjasta, jonka mukaan liian isot ryhmät sekä liian pitkät päivät varhaiskasvatuksessa ovat etenkin alle 3-vuotiaille haitallisia. Tutkimus on saanut jonkin verran kritiikkiä ja sitäkin enemmän aiheuttanut keskustelua. Keskustelu on aina hyvästä ja tervetullutta, kunhan se on hyvin argumentoitua, lähteisiin viittaavaa ja toisten ihmisten valintoja ei lähdetä syyllistämään.

Neuropsykologi, varhaiskasvatuksen professori Nina Sajaniemi kommentoi asiaa Helsingin Sanomien artikkelissa (HS 11.11.2020) todeten, että mikäli lapsella on päiväkodissa turvallinen ja luotettava aikuinen, päiväkotipäivän pituus ei juuri vaikuta:

”Asia riippuu siitä, miten varhaiskasvatuksen ympäristö on päiväkodissa järjestetty. Jos päiväkodissa on sensitiivisesti toimivia aikuisia, päivän pituudella ei ole niin suurta merkitystä.”

HS kirjoittaa artikkelissaan myös näin:

” Sajaniemi sanoo, että julkisessa keskustelussa kaivattaisiin ehdotuksia, miten nykyisen varhaiskasvatuksen rakenteita ja toimivia käytänteitä voisi vahvistaa.

Kädenvääntö kotihoidon ja päiväkodeissa toteutuvan varhaiskasvatuksen välillä pitäisi hänen mielestään jo unohtaa.

”Meillä on vieläkin jäänteitä keskustelusta, onko alle kolmevuotiaan paras hoitopaikka koti vai päiväkoti. Sellaisesta keskustelusta pitäisi päästä irti.”

Sajaniemi muistuttaa, ettei ole olemassa sellaista oikeaa tietoa, että päiväkodit ovat pahasta ja koti on hyvästä. Hän ei kiistä, että Suomessa on myös kuormittuneita lapsia, mutta he ovat hänen mukaansa usein kuormittuneita myös kotona.”

Suomessa meillä on laadukas varhaiskasvatus ja kotona olemista tuetaan verrattain pitkään. Esimerkiksi monessa Keski-Euroopan maassa on käsittääkseni tyypillistä palata töihin lapsen ollessa kolmikuinen. Halusinkin nyt jakaa oman kokemukseni, omista itsekkäistä lähtökohdistani käsin siitä, miksi meidän tytär meni päiväkotiin 11-kuisena ja itse palasin työelämään hänen ollessaan kahdeksan kuukauden ikäinen.

päiväkodin aloittaminen alle kolmevuotiaana -miksi meillä tehtiin näin?

Otin tähän aiheeseen jo tuohduksissani kantaa viime viikolla Instagramissa. Tuli paljon kommentteja suuntaan jos toiseenkin. Sain hämmentävän monta kommenttia siitä, että ei pitäisi tehdä lapsia, jos ei ole niiden kanssa sitten valmis olemaan. Komppaan tässä Ikkunalaudalla-blogin Essiä, joka kirjoitti tyhjentävästi: ” Jep, voinko palauttaa ne jonnekin kun en etukäteen osannut tätä kuvitella?”

Minulle itselleni tuli itselleni valtavana yllätyksenä se, miten ahdistunut olin äitiyslomalla. Tunsin arvottomuutta. Olen puhunut tästä aiemminkin ja myös työstänyt asiaa ammattilaisen kanssa, mutta minä olen aina määritellyt itseni vahvasti työn kautta. Työnteko on iso osa identiteettiäni. Näin tulee olemaan jatkossakin, vaikka olenkin tässä vuosien varrella oppinut höllentämään otetta ja priorisoimaan paremmin.

Toki vanhempainvapaan ahdistukseeni vaikutti valtavasti myös epävarmuus työpaikasta, raha-asioista ja tulevaisuudesta. Kun tulin raskaaksi, olin määräaikaisessa työsuhteessa lentoyhtiössä ja toisen vuoden opiskelija. Olimme juuri muuttaneet yhteen. (Siis oikeasti pamahdin raskaaksi samana päivänä kun muutimme virallisesti yhteen.) Mieheni kirjoitti diplomityötänsä. Kummallakaan ei ollut vakituista työtä ja tulevaisuus näytti epävarmalta. Tästä ehkä rivien välistä voi lukea, että lapsi oli meille yllätys.

Jos kaikki ihmiset ajattelisivat niin, että ei pidä tehdä lapsia ennen kuin on taloudellisesti mahdollista olla kolme vuotta kotona, moni tuskin lisääntyisi.

Leikitellään ajatuksella, että olisin ollut edelliset kolme vuotta kotona. Olisin luultavasti saanut opinnot pakettiin kyllä, mutta sen sijaan, että olen nyt viestintätoimistossa töissä, olisin ehkä hyvällä tuurilla ollut samaisessa firmassa harjoittelussa. Edellinen työkokemukseni olisi lentotyö vuodelta 2016. Olisin siis mitä todennäköisimmin valmistunut tänä keväänä työttömäksi. Minulla olisi jäänyt väliin yksi tapahtumatoimisto, viestinnän freelancerina työskentely ja reittilentoyhtiö. Nämä ovat kaikki sellaisia asioita, jotka ovat vauhdittaneet minua urallani valtavasti.

jokainen tekee valinnat omista lähtökohdistaan käsin siten, mikä on sillä hetkellä sille perheelle paras ratkaisu

Tällä kertomuksella halusin alleviivata sitä, että jokainen perhe tekee näissä päiväkotiasioissa oman ratkaisunsa heidän senhetkiseen tilanteeseensa nähden sekä omiin arvoihinsa perustuen. Alleviivaan, että kaikilla ei ole taloudellisesti mahdollista olla kolmea vuotta kotona tai jäädä osittaiselle hoitovapaalle, vaikka se lain puitteissa on työssäkäyvien vanhempien oikeus. Kaikki eivät myöskään halua olla kolmea vuotta kotona. Olen tästä puhunut monesti aiemminkin. Koen, että tunnen itseni melko hyvin. Minusta ei olisi keksimään kolmea vuotta ikäkauteen sopivaa kehittävää tekemistä kotona sosiaaliselle lapselle. En ole leikkipuistomutsi. Aidosti olen sitä mieltä, että tälle meidän tyttärelle paras paikka on päiväkoti. Toki aviomieheni olisi voinut olla kotona kolme vuotta, mutta vastavalmistuneelle se ei olisi välttämättä ollut uran kannalta kovin järkevää. Siis, jos jompi kumpi meistä olisi ollut lapsen kanssa kotona tämän vuoden helmikuuhun asti, toinen meistä olisi melko varmasti tällä hetkellä työttömänä. Ja tytär olisi hyppinyt seinille kavereidenkaipuussaan. Se nähtiin jo tänä keväänä kun hän oli kaksi kuukautta poissa päiväkodista.

Jos jompi kumpi olisi ollut kolme vuotta kotona, emme voisi myöskään asua tässä asunnossa, koska emme olisi saaneet asuntolainaa. Tällä hetkellä naapurissa on sekä isovanhemmat että tyttären serkut, joka on tietenkin iso etu. Oikeastaan, kun asiaa mietin, emme myöskään mieheni kanssa olisi todennäköisesti edes yhdessä, koska olisimme varmaankin riidelleet viimeiset kolme vuotta rahasta, tasa-arvosta ja menetetyistä mahdollisuuksista. Emme olisi myöskään voineet mennä naimisiin. Tai no, sehän on vaan yksi kynänpyöräytys maistraatissa, mutta häitä emme olisi voineet järjestää. Siitäkin olisin varmasti jotenkin katkera.

Olen siis sitä mieltä, että onnellinen vanhempi ja koti on lapselle parempi aina vaihtoehto kuin se, että joku olisi hammasta purren kolme vuotta kotona vain siksi, että päiväkodin aloittaminen yhdistettynä suuriin ryhmäkokoihin ja pitkiin päiviin SAATTAA lisätä aggressiivisuutta.

meidän kokemuksemme päiväkodista

Päiväkodin sujumiseen vaikuttaa minun mielestäni valtavasti lapsen temperamentti. Meillä ei ole koskaan ollut haasteita päiväkodin kanssa, vaikka tytär on sitä jo tässä vaihtanutkin. En ole huomannut tyttäressäni aggressiivista käytöstä. Kun hän hermostuu, hän useimmin sanoo ”En oLe SiNuN KaVerI” ja menee omaan huoneeseensa murjottamaan. Tämän jälkeen menen hetken kuluttua perässä, koputan ja kysyn, saako tulla, mikä painaa. Sitten keskustellaan. Toki tytär on joskus lyönyt ja potkinutkin minua, mutta nykyään toimintatapa on tämä. En tiedä, millainen hän olisi ilman päiväkotia. Sen kuitenkin tiedän, että itselläni ei riittäisi hermot suhtautua näihin tilanteisiin rauhallisesti, jos olisin tyttären kanssa 24/7. Kaikella rakkaudella.

Instagramissa kommentoitiin myös sitä, kuinka on jouduttu istumaan aikuisiällä terapiassa uraäidin takia. Minä olen mennyt päiväkotiin alle vuoden ikäisenä. Minäkin olen työstänyt asioita terapeutin kanssa. En kuitenkaan ole koskaan kokenut, että ne johtuisivat siitä, että äitini on ollut töissä, vaan pikemminkin vanhempieni erosta ja siitä seuranneesta isäsuhteen kanssa kipuilusta. Pitkälti tämän vuoksi minusta tuli vaativa suorittaja.

Toisaalta yhtä lailla terapian tarpeessa ovat lähipiirissäni ihmiset, jotka ovat olleet kotona kouluikään asti. Jos kumarrat johonkin suuntaan, pyllistät toiseen. Vanhemmuudesta voi tuskin selvitä ilman, että tarvitaan terapiaa. Sitä paitsi mielestäni ihan kaikkien ihmisten tulisi käydä terapiassa, kuten hammaslääkärissäkin.

Tässä yhteydessä koen vielä loisteliaaksi lopuksi tarpeelliseksi painottaa, että minun mielestäni elämässä on tarkoitus olla mahdollisimman onnellinen. Jokainen perhe sitten tosiaan tasapainoilee sen kanssa, mikä ratkaisu on kokonaistilannetta tarkastellessa milloinkin paras. Usein joudutaan tekemään myös kompromisseja.

Lue myös: 

Sukupuolisensitiivisyydestä ja tasa-arvosta

Tasa-arvoinen vanhemmuus

”Olkaa sitten kuten miehiä, älkää tehkö lapsia.” Sirpa Selänne

Muuta luettavaa aiheen tiimoilta:

Ikkunalaudalla: Alle 3-vuotiaan lapsen paikka on kotona?

Ilta-Sanomat: Tutkimus kohauttaa: Päiväkodissa aloittaminen alle 3-vuotiaana voi lisätä lapsen aggressiivisuutta – asiantuntijat eri mieltä

HS: Ovatko suomalaislasten päiväkotipäivät liian pitkiä? Eivät ole, sanoo asiantuntija – Päivän pituudella ei ole turvallisessa päiväkodissa ”mitään merkitystä”