Hae
Sarkasmia ja shampanjaa

Kuulumiset: hääpäivä, korona-ahdistus ja lääkärikäyntejä

Ajattelin tässä kirjoittaa sekalaisen satsin kuulumisia ja vähän jäsennellä ajatuksiani samalla.

sinus pilonidalis eli ystävien kesken pyllypaise

Minulla on ollut noin kymmenisen vuotta ällöttävä ja kiusallinen vaiva: häntäluun päälle, siis pakaravaon yläosaan, aika-ajoin ilmestyvä paise. Kerran se hävisi itsekseen ja kerran puhkesi sekä parani omia aikojaan. Viimeksi kärsin siitä vuonna 2015. Silloin paise piti tyhjentää vastaanotolla. Tyhjennyksen jälkeen onkalo jätetään auki ja sitten pitää ravata haavahoidoissa. Tämä ruljanssi on minulla nyt jälleen käynnissä. Sinnittelin kuitenkin hyvänä työntekijänä viime viikon perjantai-iltaan saakka ennen kuin menin lääkäriin. Nyt antibiootit ovat jo sen verran purreet, että olemassaolo ei enää satu, mutta joka toinen päivä pitää käydä lekurissa. Istumista ei suositella. Olen kuitenkin nyt saanut nukuttua, joten yleisfiilis on ihan kohtalainen.

Vaiva on Googlen mukaan yleinen parikymppisillä, karvaisilla, ylipainoisilla, istumatyötä tekevillä miehillä, joilla on huono hygienia. Myös tupakointi altistaa sille.

Kuva: Niklas Jäntti

ensimmäinen hääpäivä

Meillä oli eilen ensimmäinen hääpäivä. Alkuperäinen suunnitelma oli mennä johonkin koko perheen voimin syömään, mutta se jäi nyt väliin. Oltiin kyllä viime viikolla Ravintola Meripaviljongissa, joten laskettakoon tuo juhlistukseksi. Lämmin suositus muuten tälle paikalle. Hyvä ruoka, kiva terassi ja poikkeuksellisen erinomainen palvelu.

Avauduin Intagramissa, että en muutenkaan yleensä juhli joka vuosi esimerkiksi syntymäpäiviä. Viiden tai kymmenen vuoden välein on sopiva tahti. Ystäväni kommentoi asiaa todeten, että hääpäivää on kyllä syytä juhlia, koska synttärit tulee itsekseen kunhan ei kuole, mutta hääpäivän eteen täytyy vähän tehdäkin jotain. Tämä sai minut pohtimaan asiaa ja aionkin nyt juhlistaa tai vähintäänkin tarkastella avioliittoni tilaa kvartaaleittain. Ensimmäiselle kvartaalille olen asettanut kolme tavoitetta:

  • Päästäisiin edes kerran käymään treffeillä kahdestaan.
  • Vaikka jouduttaisiin taas olemaan etätöissä, pyritään selviytymään ja kiinnittämään huomiota siihen, millä tavalla puhumme toisillemme.
  • Annetaan omaa tilaa ja aikaa.

koronan toinen aalto ahdistaa

Rajoitusten purun myötä toinen aalto oli odotettavissa. Ehdin työskennellä toimistolla muutaman viikon ajan ja heti tunsin oloni paljon paremmaksi, tuottavammaksi, onnellisemmaksi sekä kauniimmaksi. Viime viikon lopulla jäin taas etätöihin ainakin toistaiseksi, koska tyttärellä oli pieni nuha ja hän oli sen vuoksi poissa päiväkodista. Mieskin on kotona. Sitten vielä kärsin pyllypaiseesta. Niinpä viime viikonloppuna nousi pintaan sama puristava ahdistus kuin keväällä: empatian puute, seinät kaatuu päälle, en jaksa siivota enkä tehdä ruokaa, haluan olla yksin hiljaisessa, pimeässä huoneessa ja sääliä itseäni.

Pohdin asiaa. En enää vain pysty enkä kykene tekemään töitä sillä tavalla, että tytär on kotona, vaikka mies onkin ottanut valtavan isoa roolia tämän viihdyttämisessä. Poden huonoa omaatuntoa siitä, että en voi olla läsnä tyttärelle, enkä kuitenkaan oikein saa töitäkään tehdyksi samalla intensiteetillä kuin normaalitilanteessa.

Rehellisesti sanottuna, mikäli tulee toinen lockdown, en usko, että meidän perhe selviää siitä ehjänä. Tai sitten ainakin toimintamallia pitää muuttaa. Jos päiväkodit menee taas kiinni, harkitsen vakavasti yksityisen hoitajan palkkaamista. Toisaalta on todennäköistä, että jos tehdään jälleen rajuja rajoitustoimia, jompi kumpi tai molemmat meistä menettää työpaikkansa tai ainakin joutuu pidemmälle lomautukselle.

Tilasin muuten kangasmaskeja Purewastelta ja aion niitä todellakin käyttää julkisessa liikenteessä ja kaupassa sekä muissa paikoissa, joissa on vaikeaa pitää turvaväliä. Suosittelen muillekin.

töitä ja kotimaanmatkailua

Minulla on tämä ja ensi viikko työkalenterin puolesta todella täynnä. Yritämme kuitenkin järjestellä asiat niin, että pääsisimme ensi viikolla käymään Lapissa ja tekisin sitten pakolliset työt tien päällä. Koronatilanteen salliessa menemme sieltä serkkujeni ylioppilasjuhliin Pielavedelle.

Pyllypaiseen ja tyttären nuhan takia minulta peruuntui tältä ja viime viikolta rapujuhlat, parit after workit, kummitytön ja ystävän luona vierailu sekä maakuntamatka. Toisaalta tämä on hyvä asia, koska nyt olen vähillä kontakteilla ennen ensi viikon ylioppilasjuhlia. En halua olla se, joka tuo riskiryhmään kuuluville isovanhemmille vahingossa koronan. Juhla-asuuni kuulunee myös kangasmaski. Se on uusi normaali.

EDIT 18.8.2020 klo 13:44

  1. Pyllypaise on vähän väärä termi, koska sijainti on ylempänä pakaravaossa. Asiat voisivat siis olla huonomminkin.
  2. En todella saa istua varttia pidempään, joten Lapin matka sekä ylioppilasjuhliin osallistuminen jäävät tällä kertaa väliin. Terveys ennen kaikkea. Yritetään tilanteen sallimissa rajoissa tehdä tässä syksyllä joku reissu sukuloimaan kyllä.

3 kommenttia

  1. Ni ni kirjoitti:

    Sä oot kuolettavan hauska! ?

    • riinakeinonen kirjoitti:

      Hei!

      Anteeksi, minulla oli mennyt tämä kommenttisi aivan ohi. Kiitos paljon 😀 Se on kyllä usein melko tahatonta!

      -Riina

    • riinakeinonen kirjoitti:

      Hei!

      Anteeksi, minulla oli mennyt tämä kommenttisi aivan ohi. Kiitos paljon 😀 Se on kyllä usein melko tahatonta!

      -Riina

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *