”Olkaa sitten kuten miehiä, älkää tehkö lapsia.” Sirpa Selänne

Blogiani kauan seuranneet ovat varmasti panneet merkille, että arvostan ylipäätään ihmisissä itsenäisyyttä, työteliäisyyttä ja jatkuvaa kehittymistä. Olen aiemmin sivunnut aihetta muun muassa pohtiessani, voisinko elää jonkun toisen rahoilla. Aihe tuli taas ajankohtaiseksi kun lueskelin Sirpa Selänteen kommentteja siitä, kuinka naisen paikka on (olla kakskyt vuotta miljönäärimiehen elättinä) kotona.

”Siinä vaiheessa, kun lähdetään perustamaan perhettä, on idioottimaista olettaa, että tasapaino miehen ja naisen välillä kotitöissä säilyisi. Se ei ole missään olosuhteissa mahdollista. – Nainen on se, joka kantaa raskauden, kantaa lasta, ja jonka on pakko jäädä hoitamaan lasta kotiin. Se on äidin vaisto.”

Vaikka koen olevani aika perhekeskeinen, minulle naisen ura on yhtä tärkeää kuin miehenkin. Siitä ei pitäisi kenenkään joutua perhe-elämän takia tinkimään ellei niin itse valitse. Tottakai käsitän, että kompromisseja on tehtävä, mutta on väärin ajatella, että automaattisesti se on juuri nainen, joka jää vuosikausiksi pois töistä. On toki  ihmisiä, joille työnteko ei ole tärkeää ja jotka hoitavat mielihyvin kotiäidin virkaa vuosikymmeniä. Itse en vain kuulu heihin ja olenkin saanut osakseni kohtuutonta kritiikkiä sen vuoksi, että haluan käydä koulun nopeasti loppuun, jotta pääsen uraputkeen.

Uskokaa tai älkää, mutta minä ihan oikeasti nautin työelämästä enkä malta odottaa koulutuksen tuomia uusia haasteita sillä saralla.

Kunnioitan vahvoja naisia, jotka eivät tarvitse miehenrutjaketta pärjätäkseen. Haluan myös tulevaisuudessa korostaa omalle jälkikasvulleni, että ei ole mitään, mistä pitäisi luopua vain siksi, että on tyttö. Olen lähipiiristäni oppinut, että on täysin mahdollista kasvattaa kunnialla useampi lapsi, opiskella samalla itsensä oikeustieteellisessä varatuomariksi ja selvitä siinä ohessa parista syövästä.

Luonnollisesti kaikessa pitää äitinä ajatella lapsen parasta. Itse kuitenkin koen, että esimerkiksi päiväkoti on oikeasti ihan hyvä paikka muksuille. En nimittäin rehellisesti sanottuna näe, että minä kykenisin keksimään vuodesta ja päivästä toiseen kotona ikäkauteen sopivaa kehittävää tekemistä siitäkään huolimatta, että olen toiminut menestyksekkäästi askartelun MacGyverina. (Postauksen kuvat ovat niiltä ajoilta.)

Ei sovi myöskään unohtaa päivähoidon sosiaalista merkitystä. Haluan tähän väliin korostaa, että tämä on luonnollisesti vain oma subjektiivinen käsitykseni aiheesta ja alla olevat havainnot puolueellisia näkemyksiäni vahvasti kärjistettyinä.

Minusta esimerkiksi tuli hyvinkin sosiaalinen ja itsenäinen tapaus kun olen mennyt alle vuoden ikäisenä päiväkotiin, enkä todellakaan koe jääneeni koskaan vaille vanhempieni huomiota tai läheisyyttä. Sen sijaan tunnen muutamia aikuisia ihmisiä, jotka ovat olleet esikouluikään asti kotona ja minusta tuntuu, että näillä henkilöillä on edelleen napanuora aika tiukasti kiinni äitylissä.