Hokihutsun muistelmat vol. 2: Miksi minusta ei ollut lätkävaimoksi?

Haluan aluksi huomauttaa, että luonnollisesti on myös olemassa, ihan minunkin tuttavapiirissäni, tunnollisia ja kunnollisia ammattikiekkoilijoita, jotka ovat uskollisia perheenisiä. Tiedän myös, että monella jääkiekkoilijan puolisolla on myös oma ura ja muitakin ystäviä kuin toiset lätkävaimot. En tietenkään halua yleistää, mutta yleistän nyt kuitenkin, koska eihän tästä aiheesta muuten saa mehukasta blogipostausta, jossa miehet ovat lippis väärinpäin vaappuvia kusipäitä ja naiset kotiin alistettuja koristeita.

Perustan tämän hyvinkin kärjistetyn kertomukseni nyt siihen, mitä olen kuullut tuttaviltani, jotka ovat tai ovat olleet naimisissa tai vakavassa parisuhteessa jääkiekkoilijan kanssa. Näiden lisäksi nojaan omiin kokemuksiini sekä juorulehdistöön, joka on toki aina yhtä luotettava ja relevantti lähde.

Ei se lätkävaimon elämä ole aina ruusuilla tanssimista

Ensinnäkin pitää todeta, että lukuisista yrityksistä huolimatta siis kukaan lätkäjätkä ei koskaan huolinut minua lätkävaimoksi, mutta sehän on tässä toki sivuseikka. Nyt kerron, miksi minusta ei olisi edes ollut siihen hommaan:

• Muuttaminen koko ajan lyhyellä varoitusajalla on rankkaa.
• On lähes mahdotonta luoda omaa uraa, ellei ole paikkariippumaton fitness- tai sometähti, kuten monet nykyään tuntuvat olevan.
• Koko elämä pyörii miehen työn, pelipäivien ruokien ja päiväunien ympärillä.
• Mies on paljon poissa kotoa.
• Kaikenlaiset horatsut pyörivät jaloissa ja tilaisuus tekee varkaan.

Minusta tuntuisi kamalalta, että tulevaisuus olisi koko ajan epävarmaa. Jääkiekkoilija voi saada äkkiä lähtöpassit seurasta, siirron kesken kauden tai loukkaantua vakavasti. Koko elämä pyörisi miehen työn ympärillä ja itse siinä sivussa yrittäisin pitää arjen kasassa ja olla häiritsemättä tämän keskittymistä illan peliin.

Usein jos tähän yhtälöön suodaan lapsia, jäävät ne lätkävaimon kontolle täysin. Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta en tiedä yhtäkään miespuolista ammattiurheilijaa, joka olisi ollut vanhempainvapaalla.

Lätkäpiireissä tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että mies, elättäjä, saa puuhailla vähän mitä lystää. Tiedän tämän siksi, koska olen ollut ”mitä lystää”. Lätkävaimon osana on katsoa toiseen suuntaan ja pitää huolta jälkikasvusta. Hämmentävän monet naiset siihen suostuvat, enkä oikeastaan voi ymmärtää, miksi.

Otetaan stereotyyppinen esimerkki, täysin fiktiivinen tarina

Nuori nainen on töissä kahvilassa. Illanvietossa ystävien kanssa hän tapaa miehen, jolla on nuuskaa huulessa. Nainen ei ole käynyt kouluja toisen asteen jälkeen, eikä ehdi käydäkään. Hän muuttaa miehen perässä toiseen maahan, kauas ystävistä ja sukulaisista. Melko pian hän tulee raskaaksi. He menevät naimisiin. Vuosia kuluu, muutetaan usein, välillä toiselle mantereelle. Mies on koko ajan poissa kotoa. On pitkiä pelireissuja, kauden päätösreissuja ja muita menoja. Tulee lisää lapsia. Nainen on kuullut värikkäitä huhuja näistä pelireissuista, kauden päätösreissuista ja muista menoista, mutta ei sano mitään. Hän ei ole myöskään huomaavinaan sitä, että mies on koukussa unilääkkeisiin. Kuitenkin nämä asiat hiertävät ja aiheuttavat riitoja toisinaan. Suhteeseen kuitenkin jäädään. Siihen asti, että avioeroa puidaan 7 päivää -lehdessä.

Asiat eivät tietenkään ole mustavalkoisia

Tottakai tiedän, että myös muissa ammateissa on omat epävarmuustekijänsä eikä mikään avioliitto tai parisuhde ole koskaan täydellinen. Kaikilla meillä on omat haasteemme. Toiset ihmiset ovat uraorientoituneempia kuin toiset ja sehän on suuri rikkaus. Sivusin aihetta vuonna 2016 näin:

”On olemassa naisten (ja miksei miestenkin) joukkio, joiden pääasiallinen elämäntehtävä on päästä rikkaisiin naimisiin, jotta ei tarvitsisi tehdä töitä. Itselleni ajatus siitä, että joku toinen maksaisi elämiseni täysin, on todella vieras. En näe itseäni edustusvaimona, enkä voi arvostaa ihmisiä, jotka valitsevat sen osan. Minusta olisi suorastaan nöyryyttävää, jos saisin kuukausirahaa puolisoltani tai vaihtoehtoisesti elättäisin jotain miehenrutjaketta. Mielestäni taloudellinen riippumattomuus on myös parisuhteessa äärimmäisen tärkeä asia. Edellä mainittujen seikkojen vuoksi en voisi jäädä myöskään vuositolkulla kotiäidiksi. En halua kritisoida heitä, jotka sellaisen valinnan tekevät. Haluan vain tuoda esiin, että en itse siihen pystyisi, mikäli se olisikin taloudellisesti mahdollista. Valitettavasti kotiäitiyttä ei arvosteta ansioluettelossa, vaikka se varmasti arvokasta työtä onkin. Olen muutenkin sen verran skeptinen elämän suhteen, että en voi olla pohtimatta: Mitä sitten, kun seitsemän vuotta oltuani poissa työelämästä ja mahdollisesti ilman korkeakoulututkintoa, mies päättää vaihtaa minut nuorempaan vuosimalliin? Pahimmassa tapauksessa auto ja asuntokin ovat hänen nimissään ja minä jäisin aivan tyhjän päälle. Olen sitä mieltä, että parisuhteessakin tasa-arvo on tuiki tärkeä asia. Tilanteessa, jossa jompikumpi osapuoli maksaa kaiken, suhteen vallankäyttö on vääristynyt.”

Komppaan neljän vuoden takaista itseäni tässä asiassa edelleen.

Lue myös:

”Olkaa sitten kuten miehiä, älkää tehkö lapsia”

Voisinko elää jonkun toisen piikkiin?

Hokihutsun muistelmat -kuinka iskeä jääkiekkoilija

Mitä ihmisen ammatti kertoo hänestä?

Seuraa myös Instagramissa: @Sarkasmiajashampanjaa