Köyhät, lihavat ja mummoalkkarit
0Olen seuraillut tässä erästä tositeeveeformaattia syksyn mittaan jonkin verran ihan 24/7 toisinaan, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Ja olen niin mieleni pahoittanut monestakin tilanteesta.
Siellä oli muun muassa eräs pyykinpesukohtaus, jossa osallistujat pesivät oletettavasti kanssaosallistujien vaatteita (joiden joukkoon oli toki hämäykseksi ujutettu muitakin kledjuja). Kommentit olivat luokkaa: HYI KUKA KÄYTTÄÄ TÄMMÖSIÄ ALKKAREITA LOL?!
Tiedoksenne: mummoalkkarit on vaateteollisuuden lahja meille mukavuudenhaluisille lylleröille, enkä häpeä myöntää sitä.
Pyykinpesuun liittyi myös viimeisin tuohtumisen aiheeni. Osallistujilla oli tehtävänä lajitella, pestä ja silittää kodittomille lahjoitettavia vaatteita. Mielestäni ihana, tärkeä tehtävä ja monet tarttuivatkin toimeen asiaan kuuluvalla tarmolla sekä hyväntekemisen tuomalla innokkuudella. Sitten oli muutamia, jotka keskittyivät lähinnä arvostelemaan vaatteiden kokoa tyyliin: ”Laitan tämän S-kokoisen tähän L-kokoisten laatikkoon, että saavat vähän motivaatiota.”
Minä olen tunnetusti sarkastisen ja (itse)ironisen huumorin ystävä. Koen tunnistavani näitä melko hyvin. Mainituista kommenteista on kuitenkin moinen kaukana. Olen itsekin joskus nuorena tytönhupakkona yrittänyt naamioida todella ilkeitä sanomisiani huumoriksi. Nyt se hävettää ja olen sittemmin ymmärtänyt, että kyse on ollut vain minun omasta epävarmuudestani.
Tiedän mistä puhun ja siksi Haluan kertoa tarinan
Olin nuorempana kahvilassa töissä. Pyörin vapaa-ajalla ”Helsingin pintaliitopiireissä” ja sen takia olin todella paljon parempi kuin muut. Olin myös mielestäni todella nokkela resting bitchface vittumaisine heittoineni. Olin pitkälti sitä mieltä, että ihmisten ei tarvitse pitää minua älykkäänä, kunhan pitävät laihana ja kauniina. Olihan se toki valtavan coolia hengata yökerhojen VIP-tiloissa ja julkimoiden venejatkoilla tai hotelleiden sviiteissä parikymppisenä juoden viinaa muiden piikkiin. Nykyään kuitenkin niinä harvoina kertoina, kun käyn yökerhossa ja menen esimerkiksi sinne tässä tositv-ohjelmassa nyt monesti mainittuun Teatterin VIPiin kaadun tuolilla ja minut ystävällismielisesti saatetaan ulos, tunnen itseni lähinnä vanhaksi kukkahattutädiksi. Samat setämiehet vuodesta (tai oikeastaan jo vuosikymmenestä) toiseeen Lansonit ja Belvederet pöydässä istuvat siellä parikymppinen pikamuotiin pukeutunut mimmi sylissä. Nolottaa, että olen ollut sellainen mimmi.
Halusin kertoa tämän tarinan, koska olen vakaasti sitä mieltä, että ihmisen persoonallisuus kehittyy ainakin tänne kolmenkympin paremmalle puolelle asti. Kaikilla meillä pinnallisilla lortoilla on mahdollisuus kasvaa ihan kohtalaisen täyspäiseksi aikuiseksi. Minä en ole sama ihminen kuin kymmenen saati viisitoista vuotta sitten, jolloin aloittelin hokihutsu- ja pintaliitouraani Studio 51:ssä. Älkää toki käsittäkö väärin. En edelleenkään kieltäydy ilmaisesta samppanjasta tai venejatkoista, mutta en myöskään mene baaritiskille norkoilemaan sillä ajatuksella, että kohta joku herrasmies saa tarjota juoman. Nykyään minulla on onneksi varaa ostaa omat samppanjani, vaikka olenkin varmasti joidenkin mielestä köyhä, lihava ja kateellinen halutessani ihmisiä ulos BB-talosta myrkyllisen käytöksen vuoksi.
Lopuksi vielä minusta kuva maailman cooleimmissa glamoureissa jetset-venebileissä Hangon Regatassa vuonna 2009. Huomatkaa, että minulla on mukana oma viinilasi, koska ”on noloa juoda muovimukista”. Nyt jälkeenpäin kun tässä pohdin niin olisi tuo puolikuiva Freixenet, Upcider tai halpa punaviini varmasti mennyt alas ihan siitä muovisestakin.
PS. Postauksen muut kuvat eivät liity aiheeseen muuten kuin siten, että vaikka olin 20-vuotiaana parikymmentä kiloa kevyempi, en olisi silloin kehdannut laittaa uimapukukuvia mihinkään sosiaaliseen mediaan, koska näytin mielestäni lihavalta. Näissä kuvissa näytän mielestäni iloiselta.
Lue myös:
Hokihutsun muistelmat -kuinka iskeä jääkiekkoilija?
Voisinko elää jonkun toisen piikkiin?
Seuraathan glamour-elämääni myös Instagramissa @sarkasmiajashampanjaa
Hei vaan hei, Vaikuttajamedia!
Tänään perjantaina 31.1.2020 Sarkasmia ja shampanjaa -blogi on iloisesti siirtynyt tänne Vaikuttajamedialle. On siis ehdottomasti paikallaan esitellä itseni kaikille uusille tuttavuuksille.
Olen jetset-mimmi vangittuna pakilalaisen perheenäidin vartaloon. Olen myös tradenomi, viestijä, lentoemäntä, tapahtumatuottaja, eläkkeellä oleva matkaopas sekä oman elämäni projektipäällikkö. Harrastan joogaa, luomusamppanjoita ja supersankarielokuvia. Arvostan ihmisiä, jotka seuraavat unelmiaan, enkä voi sietää vätyksiä, korianteria tai huumorintajuttomuutta. Minun mielestäni mutsitkin saavat käydä töissä ja harrastuksissa, varata hotellihuoneen vain itselleen tai vaikka juhlia aamuun asti.
Aloitin tämän blogin raapustamisen, koska huomasin, että ihan kaikki muutkin sellaista pitävät ja koska minulla on niin valtavasti sanottavaa aivan kaikesta. Joku voisi kutsua tätä lifestyle -blogiksi, mutta vaikka minulla onkin vauhdikas elämä (life), ei siinä paljon tyyliä ole (style).
Tervetuloa silti seuraamaan arkeani ja toisinaan myös juhlaa!
Jotta pääsisit jyvälle, mistä näissä horinoissani oikein on kyse, suosittelen tutustumaan vähintäänkin seuraaviin aiempiin kertomuksiini:
Elämäntyyli:
”Jos et ole sosiaalista sorttia vanhempana ja halua keskustella junan leikkipaikalla muiden äityleiden ja iskälöiden kanssa välikausivaatteista tai nukkumisjärjestelyistä, ota isot kuulokkeet mukaan ja ole kuuntelevinasi musiikkia.”
- Relove lifestyle ja parhaat second hand -löytöni
- Rusinat eivät ole saatanasta seuraava ja muita vinkkejä kakaroiden kanssa matkaamiseen
- Ettei vain olisi kärpäsenkakka? -Yöpyminen Bengtskärin majakassa
Ura:
”Jos on rakentanut sellaisen brändin itselleen, jota sisältö tukee ja joka luontevasti siihen solahtaa, arvostavat seuraajat sisältöä, oli se kaupallista tai ei. Minusta kuitenkin tuntuisi oudolta mainostaa vaikkapa leipää, jos en sellaista normaalisti ikinä söisi. (Mutta minä syön, lähettäkää siis leipää. Ja sirkushuveja!)”
- Kaupalliset yhteistyöt puhuttavat
- Anni Erkko: Uraäidin selviytymisopas
- Kootut lentoemäntäkertomukset
Vanhemmuus:
”Uskokaa siis kun sanon, että tämä vanhemmuushomma ei ole ollut minulle koko ajan vaivatonta, vaikka paperilla kaikki on mennyt ihan loistavasti. On verrattain hyvät tukiverkostot ja dumppasin lapsen päiväkotiinkin jo alle vuoden ikäisenä ammatti-ihmisten koulutettavaksi. Silti vanhemmuus on toisinaan minulle haastavaa ja etenkin äitiyden sekä työn yhdistäminen vaatinut epäonnistumisia ja ääripäitä. Kantapään kautta kuitenkin oppii.”
- Minkälainen äiti minä haluan olla?
- Vinkkejä selviytymiseen vauvavuodesta -ja vähän sen jälkeenkin
- Synnytyskertomus, jota minun ei pitänyt kertoa
Sarkasmi:
”Minun aikuismainen vinkkini tilanteeseen, jossa tapaat yllättäen jonkun, jonka kanssa olet joskus ollut intiimeissä tekemisissä, on seuraavanlainen: piiloudu hatun ja aurinkolasien alle, jos mahdollista. Jos tämä ei onnistu, koska olet vaikkapa töissä, niin sitten ihan pokkana vaan olet niin kuin et olisikaan.”
Shampanja:
”On toki hyvin keskieurooppalaista tulla koko perheen voimin Viini&ruoka -tapahtumaan ja se on luonnollisesti kaikkien oikeus. Kuitenkin henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että lauantai-ilta, viinimessut ja vauva eivät sovi samaan lauseeseen. Vaikka sinä osaisit nauttia ruoasta ja viinistä sivistyneesti, on siellä kuitenkin aina heitä, jotka ovat maistelleet muutaman Ripasson liikaa.”
Jos et jaksa lukea mitään yllä mainituista aiemmista kirjoituksistani, lue edes tämä postaus ja olet täysin kartalla siitä, mistä tässä hommassa on pohjimmiltaan kysymys.
PS. Koska olen moderni ihminen, olen sosiaalinen myös mediassa:
Instagram: @sarkasmiajashampanjaa
Facebook: @Sarkasmia ja shampanjaa