Älkää nyt käsittäkö väärin klikkiotsikon perusteella. Minä olen onnellinen siitä, että olen äiti. Tyttäreni on silmäteräni, aarteeni ja kaikkeni. Mutta kuten olen ennenkin monesti kertonut, minun raskausaikani ei ollut helpoimmasta päästä. Ensimmäinen vuosikaan ei ollut mielestäni mikään mutkaton. Eikä oikeastaan toinenkaan, joskin se johtui pääasiassa omasta suorittajan luonteestani sekä kyvyttömyydestäni vetää raja ylitöille.

Tottakai niitä on olemassa vaikeampiakin synnytyksiä, raskauksia ja vuosia. Voi olla hypermeesi, synnytyskomplikaatioita, koliikkia ja raskauden jälkeistä masennusta. Minä vältyin näiltä. Siitä olen onnellinen. Ihmisten koettelemukset ovat kuitenkin subjektiivisia ja täytyy aina peilata meneillään olevaan elämäntilanteeseen.

Uskokaa siis kun sanon, että tämä vanhemmuushomma ei ole ollut minulle koko ajan vaivatonta, vaikka paperilla kaikki on mennyt ihan loistavasti.  On verrattain hyvät tukiverkostot ja dumppasin lapsen päiväkotiinkin jo alle vuoden ikäisenä ammatti-ihmisten koulutettavaksi. Silti vanhemmuus on toisinaan minulle haastavaa ja etenkin äitiyden sekä työn yhdistäminen vaatinut epäonnistumisia ja ääripäitä. Kantapään kautta kuitenkin oppii.

Tämän blogipostauksen pointti on kuitenkin jakaa minun parhaat vinkkini vauvavuoteen minun lähtökohdistani käsin. Nyt kun tyttäreni on jo kohta kolmevuotias, pystyn ehkä tarkastelemaan tuota aikaa objektiivisesti. Tai siis sitä vähää mitä muistan sen kaiken väsymyksen läpi.

Miten siitä vauvavuodesta voi selviytyä voittajana?

1. Nuku, syö ja käy vessassa aina kun voit. Tätä ei voi liikaa korostaa. Äitiysloma on täynnä valintoja: pestäkö pyykkiä, opiskellako kiinaa vai ottaako nokoset. OTA NOKOSET. VALITSE AINA NOKOSET!
2. Nauti aina kun voit. Lapsi on pieni avuton rääpäle loppujen lopuksi yhden kissanpierun ajan. Itse en oikein vieläkään tiedä, mikä se vauvakupla on, mutta yritä sinä nauttia siitä. Vauvathan ovat aivan mahtavia! Ne oppivat koko ajan uutta ja ovat loputtoman kiinnostuneita äidin naamasta. Usko pois, kukaan muu ei tule koskaan olemaan niin kiinnostunut sinun naamastasi.
3. Unohda täydellisyyden tavoittelu aina kun voit. Minä seuraan kaukaa vähän hengästyen arvostan äitejä, jotka jaksavat leipoa kaurakeksejä ja tehdä soseita itse kasvattamistaan porkkanoista. Sellaisia, jotka käyvät joka päivä jossain; muskarissa, perhekerhossa, temppusirkuksessa tai vähintään reippaalla vaunulenkillä. He askartelevat, leipovat ja neulovat ja kotikin on aina siisti. Minäkin toki vaunulenkkeilin, mutta en toki koskaan sateella enkä ikinä juosten. Minäkin kävin muskarissa kerran viikossa ja melkein aina sekin oli liikaa.
4. Muista välillä parisuhde, jos sellainen vielä on. Se kyllä auttaa tulevaisuutta, jos porukka on kasassa vielä vauvavuoden jälkeenkin. Ensimmäisenä ei kuitenkaan synnytysen jälkeen ole mielessä sänkypuuhat, usko pois. Ei ollut ainakaan minulla, ei todellakaan. Mutta kun toisinaan vähän raottaa joskus peitonkulmaa niin kyllä se läheisyys on ihan mukavaa äideille ja iseillekin.
5. Muista välillä itsesi, jos sellainen vielä on. Hyväksyin melko pian lapsen saamisen jälkeen, että en ole pullantuoksuinen mutsi. Minä tarvitsen omaa aikaa. Minä tarvitsen ystävien kanssa vietettyä aikuisten aikaa. Minä tarvitsen mieheni kanssa kahden vietettyä aikaa. Minä tarvitsen myös työelämää. Ihan yhtä lailla tarvitsen aikaa tyttäreni kanssa kaksin ja aikaa koko perheen kanssa. Näiden tarpeiden hyväksyminen ei tee minusta huonompaa ihmistä tai äitiä, eikä tee sinustakaan.

Ne henkilöt, joiden mielestä vauvavuosi oli vain sitä ihanaa ja auvoisaa kuplaa, eikä lainkaan selviytymistä: Ei hätää, vauvan taaperovuosi 1-2 v on vieläkin haastavampi!

Lapsi ei pysy lainkaan paikoillaan ja ryntäilee holtittomasti. Sitten on tietenkin se esiuhma, joka meidän tyttären kohdalla taitaa kyllä olla ihan vaan kipakka luonne. Ainakin jos on äitiinsä tullut.

Minun kokemukseni mukaan tämä kaikki kuitenkin helpottaa noin kahden ikävuoden paikkeilla jälkeläisen oppiessa kommunikoimaan puhumalla ja sisäistäessä edes osan asioista, jotka hänelle kertoo. Kunhan toistaa tarpeeksi. Tällä hetkellä nautin vanhemmuudesta ja tyttäreni valtavan huumorintajuisesta seurasta entistäkin enemmän.

Lue myös:

Kootut raskausvaivat

Synnytyskertomus, jota minun ei pitänyt kertoa

Kolmen kuukauden ikäinen äiti

Äiti, pidäthän myös itsestäsi huolta

Saako tätä sanoa ääneen?

Rusinat eivät ole saatanasta seuraava ja muita vinkkejä lasten kanssa matkustamiseen