Tunnustan nyt avoimesti, että kadehdin suunnattomasti ihmisiä, jotka pystyvät kaikessa rauhassa pelaamaan pelikonsolia vähät välittämättä tyhjästä jääkaapista, pesemättömistä pyykeistä, likaisista astioista tai petaamattomasta vuoteesta. Kaipa minussa on jotain vikaa kun en voi rentoutua ennen kuin kotityöt on tehty. Olen jutellut tästä asiasta useamman perheellisen ystäväni kanssa, joten kyseessä ei ole ainoastaan minun subjektiivinen näkemykseni.

Otetaan täysin kuvitteellinen esimerkki:

Oletetaan, että lähden lapseni kanssa keskustaan erästä ystävääni tapaamaan ja brunssille. Tällä retkellä viihdyn vaikkapa nelisen tuntia. Ennen lähtöäni siistin olohuoneesta lapsen aamuiset leikit, petaan vuoteet ja laitan pyykit pyörimään. Tarkoituksella jätän aamupalan tiskit pöydälle ja puurokattilan tiskaamatta. Jospa ne tiskautuisivat poissa ollessani, haaveilen.

Laitan hypoteettisesti brunssilta kuvan kotiin. Vastaus: ”Oon kade, mulla on hirveä nälkä.” Kun tulemme tältä kuvitteelliselta retkeltä kotiin, miehellä on edelleen nälkä. Kaupassa hän ei ole käynyt, pyykit ovat koneessa edelleen ja tiskit keittiön pöydällä. Hän pelaa kaikessa rauhassa Playstationia.

Kuitenkin, jos tilanne olisi toisin päin, olisi kotona odottanut ruoka valmiina, pyykit kuivina ja siisti keittiö. Ihan pyytämättä. Jännä juttu.

Kuvitteellinen brunssi ystävän kanssa.

Vaikuttaisi myös olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että jos mies on kahdestaan kotona lapsen kanssa, jää pyykit jälleen pesemättä, kaupassa käymättä, astiat laittamatta koneeseen ja lisäksi ihan jokainen lelu on levällään pitkin asuntoa. Kuitenkin jos tilanne on toisin päin, laitamme tyttären kanssa yhdessä pyykit, keräämme lelut ja kaupassakin pystymme käymään. Ihan pyytämättä. Jännä juttu.

Tämmöinen on lähipiirissäni hämmentävän yleistä. Ehkä vika on meissä naisissa. Kun ei ole erikseen pyytänyt tekemään kotitöitä, eivät ne tule tehdyksi.

Luonnollisesti nyt kun olen viimeisen kolmen kuukauden aikana pääsääntöisesti tehnyt kirjoitustyötä kotoa käsin, olen mukisematta hoitanut kodin päiväsaikaan miehen ollessa töissä. Mielestäni on ihan reilua, että jos mies lähes päivittäin kuskaa tytärtä päiväkotiin, minä teen sitten enemmän siivoushommia. On kuitenkin huomioitava, että kyse ei ainakaan minun kohdallani ole siitä, että jotenkin nauttisin kotitöistä tai ruoanlaitosta. Ei. Minä vihaan tiskaamista, siivoamista, pyykkäämistä ja etenkin kokkaamista. Silti kaupassa pitää käydä, ruoka tehdä ja pyykitkin pestä.

Haluan tässä yhteydessä huomauttaa, että ei mies ole missään nimessä täysi laiskimus! Hän ajaa kesäisin takapihan nurmikkopläntin, vaihtaa lamput ja käy kahdesti vuodessa vaihdattamassa renkaatkin autoon. Ja kyllähän hän tekee sunnuntaisin aamupalaa. Siitä olen ikuisesti kiitollinen.

Kuitenkin toivoisin, että voisi käyttää viikonloppuna puoli tuntia kodin siistimiseen siitä neljästä tunnista, jonka saa olla yksin kotona. Olen piakkoin siirtymässä takaisin tästä rennommasta arjesta normaaliin toimistoelämään. Näin ollen on sanomattakin selvää, että en voi jatkossa tehdä kahdeksasta neljään töitä, hoitaa päälle oman yrityksen sekä blogin asioita ja siivota kotona kolmen ihmisen jälkiä.

Uskallan väittää, että vuositasolla kotitöiden määrä ei jakaudu tasaisesti. Minä teen lähes kaiken arjen sujuvuuden kannalta välttämättömän. Tämän vuoksi olen alkanut kellottaa koti- ja metatöihin kuluvaa aikaa. Sitten kun minulla on tarpeeksi dataa siitä, kuinka kauan minkäkin asian tekemiseen kuluu, aion tehdä niistä Excelin. Siihen jyvtetään ja jaetaan tasaisesti ihan kaikki hommat nurmikonleikkuusta päiväkotiaikojen varaamisen kautta joka aamuiseen vuoteen petaamiseen. Jos tämä ei siipalle passaa, voi hän myös alkaa maksaa minulle palkkaa.

En ole vuosikausiin listannut ärsytyksen aiheita, joten päätin tehdä sen nyt. En enempää enkä vähempää siksi, että minun pitäisi parhaillaan kirjoittaa lopputyötä/tehdä asiakkaalle presentaatiota/mennä kauppaan/lähteä urheilemaan/tehdä mitä tahansa muuta järkevää kuin istua tässä sohvan nurkassa pieruverkkareissani näpyttämässä tätä tietokonetta ja juomassa noin sadatta kuppia sumppia, vaikka päätin taannoin rajoittaa kahvinjuontini kahteen kuppiin aamulla.

No, mutta itse asiaan. Viime aikoina minua on ottanut päähän seuraavat hommat:

Ihmisten kiittämättömyys vituttaa aina. Esimerkiksi meidän häissä joku kehtasi tulla valittamaan minulle, että bisse on loppu, vaikka Espanjasta luomutilalta raahattuja laatuviinejä oli toki vielä monta laatikkoa jäljellä sekä liuta muita juomia. Mitähän tämä henkilö kuvitteli, että minä olisin siinä vaiheessa iltahämärässä enää asialle voinut tehdä? Lähteä panemaan? (Olutta siis.)

Yleinen ajattelemattomuus ja itsekkyys pännii myös. Ihan tämmöisenä keksittynä hypoteettisenä eikä lainkaan tosielämästä otettuna esimerkkinä vaikka semmoinen tilanne, kun ihmiset tepastelevat sisälle lentokoneeseen. He, jotka ehtivät ensimmäisenä paikalle, sullovat ihan kaikessa rauhassa pussukat, nyssykät, läppärilaukun, ison vetolaukun, repun sekä pienen käsilaukkunsa ylös matkatavarahyllylle ja asettelevat takkinsa vielä kaiken päälle. Siinä voi sitten itse kukin miettiä, mihin ne 180 muun ihmisen samanmoiset mahtuvat.

Sitten kun joku epäonninen mattimyöhäinen yrittää tähän sinun omaan henkilökohtaiseen matkatavarahyllyyn laittaa jonkun veskan, todetaan kiukkuisena, ettei takkia saa rypistää ja pussukoissa on sitä paitsi särkyviä tavaroita.

Vanhan lentoemännän ystävällinen vinkki: pakkaa särkyvät esineet huolellisesti suojattuna ruumaan menevään matkalaukkuun tai kääri varovasti vaikka siihen rypistyvään takkiin ja sijoita edessä olevan istuimen alle. Muutenkin kaikki pienemmät reput, laukut ja ostoskassit mahtuvat ihan varmasti sinne penkin alle. Ja kas, näin olet ottanut myös muut ihmiset huomioon.

(Paitsi jos istut hätäuloskäynnin kohdalla, väliseinän takana tai koneen ensimmäisellä rivillä, sinun tulee sijoittaa kaikki käsimatkatavarat ylös matkatavarahyllylle.)

Nyt kun pääsin näihin lentoemäntäaiheisiin taas, on pakko mainita, että häiritsee myös ihmiset, jotka vähättelevät, ettei lentoemäntä voisi sammuttaa tulipaloa koneessa. Okei, nyt ei puhuta mistään massiivisesta moottoriroihusta koneen ulkopuolella, vaan esimerkiksi tilanteista, joissa saniteettitiloissa syttyisi roskis, jonkun läppäri alkaisi savuta tai vaikkapa uuni käryttää.

Näitä asioita harjoitellaan ja kerrataan säännöllisesti simulaattorissa ihan jokaisessa lentoyhtiössä. Sitä paitsi minä olen itse ollut mukana lennolla, jossa oli uunipalo ja tilanne hoitui oppikirjamaisesti ihan matkustamohenkilökunnan voimin.

Niin ikään ottaa päähän henkilöt, jotka kutsuvat matkustamohenkilökuntaa palvelijoiksi. (Terveisiä vaan Lontooseen Mimosalle, oot silti ihan kiva.)

Postauksessa olevat kuvat eivät liity aiheeseen. Kunhan halusin muistuttaa, ettei kannata ottaa elämää tai itseään liian vakavasti ja että minullakin on kavereita, vaikka olen tämmönen helposti ärsyyntyvä tyyppi. Eli toivoa on.

Ärsyttää myös sellainen ilmiö, että vaikuttajat tekevät kilpailevia yhteistöitä lyhyen ajan sisään. Minä ymmärrän kyllä, että monelle yhteistyöt on ainoa tulonlähde. Kuitenkin olen sitä mieltä, että ei ole hyvän markkinointitavan mukaista mainostaa maanantaina Storyteliä ja seuraavana keskiviikkona Bookbeatia. Tämä asenteeni juontaa juurensa promootio- ja tapahtumatuotantoaikoihini.

Alalla on nimittäin kirjoittamaton sääntö, että promoottori ei edusta samaan aikaan tai lyhyen ajan sisään kilpailevia brändejä.

Myös pikamuoti vituttaa ja hävettää. Ostin kaksi ja puoli vuotta sitten kengät, joista irtosi viime syksynä pohja. Hiljattain vein ne suutarille, joka nauroi, että ei niitä voi korjata, mitähän lie materiaalia edes ovat.

Hankin myös raskausaikana villakangastakin, josta meni heti vetoketju rikki. Käytin takkia silti kolme vuotta ja käytän edelleen, mutta totta puhuen se ei ole kovin lämmin. Tällä viikolla investoin kunnolliseen, lämmittävään, laadukkaaseen second hand-villakangastakkiin, enkä voisi olla onnellisempi.

Nolottaa myös kaikki ne viiden euron kertakäyttöiset polyesterirätit, joita olen joskus ostanut monessa eri värissä, kun en ole osannut päättää, minkä haluaisin. Nykyään ostan vain tarpeeseen, harkiten, laadukkaita materiaaleja ja käytettynä, jos mahdollista.

Aiemmin minua ovat ärsyttäneet:

Mielensäpahoittajan ärsytyslista

Mielensäpahoittajan ärsytyslista vol.2

Mielensäpahoittajan ärsytyslista vol. 3

Mielensäpahoittajan ärsytyslista vol 4

Minua ärsyttää myös:

Some-käyttäytyminen

Erilaisten pariskuntien some-käyttäytyminen

Masuasukki, paituli ja ketä meitä nyt oli

En ymmärrä ihmisiä, jotka eivät petaa sänkyään ja muut epäsuositut mielipiteeni

Äitiyslomalla ketutti vähän kaikki

Toim.huom. En välttämättä enää tänä päivänä todellakaan jaksa ärsyyntyä kaikista näissä vanhemmissa kirjoituksissani mainituista vitutuksen aiheista. Osa niistä tuntuu nyt jopa melko naurettavilta. Olenhan nykyään seesteinen mutsi. Kulmat ovat sitä myöten hieman hioutuneet ja perspektiiviäkin saattanut tulla.

Edelleen minua pännii kuitenkin muun muassa typerät ihmiset, juhlapyhien kirjoittaminen isolla alkukirjaimella sekä yleinen lässyttäminen ja hössötys.

Että Vitun Ihanaa Lässynlää Lauantaita Just Sulle!

Ps. Anteeksi, että olen viime aikoina kiroillut poikkeuksellisen paljon blogissani, mutta en keksi muitakaan sopivia voimallisia täytesanoja, koska olen mielikuvitukseton ja vulgääri. Sitä paitsi yritän olla sadattelematta tyttäreni kuullen ja johonkin ne kirosanat on päästettävä purkautumaan, saatana.