Hae
Sarkasmia ja shampanjaa

Viisi sanaa, joita en voi sietää

Suomen kielessä on paljon hauskoja sanoja ja sanontoja. Sitten on myös sellaisia, joiden kuuleminen tai näkeminen aiheuttaa vilunväristyksiä. Näin perjantain kunniaksi ajattelin siis listata inhokki-ilmauksiani ihan vain siksi, koska olen jo valmiiksi huonolla tuulella. Tässäpä siis satunnaisessa järjestyksessä viisi sanaa, joita en kertakaikkiaan voi sietää.

  1. Voimaannuttava on ilmaus, josta en vain pidä. Miksi kaiken pitää olla voimaannuttavaa? Toinen saman kategorian sana on resonoida, jota käytetään varsinkin hyvinvointiblogeissa aivan kummallisissa asiayhteyksissä. Se, että osaat jonkin hienon sanan ei tarkoita, että sinun tulisi käyttää sitä (väärin).
  2. Masuasukki -sana pitäisi kieltää lailla. En vaan voi ymmärtää, miksi joku käyttäisi tätä muuten kuin ironisena vitsinä.
  3. Hulinat. Olen sattuneista syistä lueskellut aika paljon äitiysblogeja tässä viimeisen vuoden aikana. Niissä toistuu tämä ”hulinat” -sana mitä merkillisimmissä yhteyksissä. On ”nelikuisen hulinat” ja ”viime yönä me hulinoitiin”. Niin että teitte mitä?
  4. Rakkauspakkaus. En edes viitsisi aloittaa tästä. Kuten kaikki lukijani varmasti tietävät, olen ihminen, joka vihaa lässyttämistä. Tämä sana on sitä pahimmillaan. Jostain syystä olen myös alkanut inhota ”muru” -sanaa. Mikseivät ihmiset vaan voi pitää parisuhteitaan kahdenkeskisinä asioina?
  5. Paituli. Paitsi että tämä on sanana ällöttävä, saan oksennusreaktion siitä, mitä se edustaa. Olen vilpittömästi pahoillani, mutta minulle tulee vain mieleen henkilö, joka on luovuttanut itsensä suhteen.Onko olemassa jotain sanoja tai sanontoja, joita sinä inhoat? Ilmianna ne kommenttiboxissa!

10 kommenttia

  1. Nimetön kirjoitti:

    Sååsi aiheuttaa pahoinvointia ?

    • Riina kirjoitti:

      Hyi niin aiheuttaakin! Ja oikeastaan kaikki sanat, joissa o on ”vitsikkäästi” korvattu å:lla.

  2. Nimetön kirjoitti:

    Meillä ”hulina”-sanaa käytetään kun on maha sekasin. Eli vatsa voi olla hulinalla.

    ”Jaxuhali” tosissaan käytettynä aiheuttaa kyllä enempi huvittuneisuutta kuin inhoa, mutta onhan se nyt ärsyttävä.

    • Riina kirjoitti:

      Hulina kyllä kuulostaa just siltä että vatsa olisi sekaisin, siihen se ehkä sopii! Ja juu ehdottomasti JAXUHALI kävisi listalle myös. Tai oikeastaan kaikki sanat, joissa ks-kirjainyhdistelmä on näppärästi vaihdettu x-kirjaimeksi?

  3. Sini kirjoitti:

    Tosi hauska postausidea! Paituli on kyllä niin ärsyttävän kuuloinen 😀

  4. Nimetön kirjoitti:

    Mä en voi sietää ”emäntä” tai ”vaimoke” -sanoja!!

  5. Mrs Murphy kirjoitti:

    Sanonta ”koko perheen voimin” on täysin sietämätön. Rakkauspakkaus on ehdottomasti pahin noista mainitsemistasi.

    Kiva blogi sulla ja mätsää täydellisesti omaan huumorintajuuni. 😀

  6. Anne-Mari kirjoitti:

    Löysin blogisi vasta ja täähän on aivan hulvaton! Pakko jäädä seuraamaan 😀

    Kaikki nämä karmeat sanat ovat myös omalla inhokkilistallani. Mulla on aiheesta pitkä postaus viime vuodelta 😀 http://www.pochetteroulette.com/2016/12/kylla-se-kuulee-suomen-kielen-joka.html

    • Riina kirjoitti:

      Hei Anne-Mari! Kävin oitis lukemassa tuon postauksesi ja allekirjoitan joka sanan. Kiva, että samanhenkisiä (kielipoliiseja) on muitakin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *