Hae
Sarkasmia ja shampanjaa

Epäsuositut mielipiteeni

Olen monessa blogissa törmännyt tällaiseen epäsuositut mielipiteeni -kirjoitukseen ja päätin itsekin kantaa korteni kekoon aiheeseen liittyen. Nimittäin tunnetustihan allekirjoittaneella näitä mainittuun kategoriaan kuuluvia, valtavirrasta poikkeavia, provosoivia ja epäsuosittuja mielipiteitä runsaasti on, enkä pelkää tuoda niitä kovaan ääneen julki. (Tosin epäilen vahvasti, että kaikki blogissani koskaan esille tuodut mielipiteet kuuluvat tähän kategoriaan…)

  • Mielestäni on rahvaanomaista juoda olutta. Tämä koskee etenkin naisia. En tarkoita nyt tällä sellaisia olutharrastajia, jotka nautiskelevat tummista oluista tai tsekkiläisistä lagereista. Tarkoitan heitä, jotka tilaavat yökerhossa hanabissen ja ostavat kaupasta halvinta Pirkka -mallasjuomaa.
  • Mielestäni on outoa, jos yli 20 -vuotias asuu edelleen vanhempiensa luona. Jollain tasolla ymmärrän tämän jos kyseinen 20 -vuotias on vielä armeijassa. Ymmärrän jopa jossain määrin sen, mikäli köyhä opiskelijanuori taloudellisten olosuhteiden pakosta ei voi muuttaa omilleen. Mutta mielestäni parikymppisen työssä käyvän ihmisen ei tule loisia porukoiden nurkissa ainakaan osallistumatta ruokamenoihin ja maksamatta osuuttaan vuokrasta.
  • Mielestäni pienten lasten paikka ei ole fine dining -ravintola ainakaan viikonloppuisin ilta-aikaan. Tämä on sellainen mielipide, josta varmasti monet vanhemmat nyt nostavat ison metelin. Mielestäni ei silti ole hyväksyttävää tuoda hienoon ravintolaan kakaroita ainakaan ilta-aikaan viikonloppuna. Pöytätapoja voi harjoitella joskus muulloin.
ravintola-kuu

Tämän annoksen kanssa lauantai-iltana sopisi punaviini, mutta ei punaisena rääkyvä kakara. (Kuva illalliselta ravintola Kuusta.)

  • Mielestäni kaikkien aikuisten tulisi olla hieman kiinnostuneita politiikasta.  Aikuisuuteen kuuluu mielestäni se, että osaa katsoa vähän omaa napaa pidemmälle. Tämän vuoksi pitäisi olla edes alkeellisesti kiinnostunut siitä, miten tietyt politiikan osa-alueet ja päätökset vaikuttavat mihinkin, vaikka siitä ei tarvitsekaan jatkuvasti Facebookissa meuhkata.
  • Mielestäni on huolestuttavaa, etteivät kaikki osaa yksinkertaisten yhdyssanojen kirjoitusasua. Jaksan tuohtua tästä edelleen päivittäin. Miten on mahdollista, että jotkut eivät osaa kirjoittaa ”jalkapallo” ,  ”automessut” ”lempituoksu” tai ”kotiruoka”? Mikä helvetti siinä on niin vaikeaa? Myös isojen ja pienten alkukirjainten väärinkäyttö ärsyttää aina. (Edelleen: juhlapyhät, kuten joulu, kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella, kuten olen jo aiemminkin meuhkannut.)
  • Mielestäni jokaisen pitäisi välillä pysähtyä miettimään omaa somekuvaansa. Vaikka työnantaja työnhakutilanteessa ei saa kytätä hakijaa esimerkiksi sosiaalisesta mediasta ja antaa sen vaikuttaa päätökseensä, sitä tapahtuu. Tämän vuoksi olisi hyvä vähän kaikkien toisinaan pohtia, miltä se oma somekuva näyttää.
  • Mielestäni on typerää kulkea nilkat tai pää paljaana talviaikaan. En ymmärrä nuorisoa. Eikö teitä palele?
  • Mielestäni on outoa, jos joku ei petaa sänkyään aamuisin. Miten kukaan voi elää sillä tavalla? En myöskään ymmärrä ihmisiä, jotka jättävät tavaroita lojumaan tai heittävät vaatteitaan lattialle. Kertokaa, miksi, oi te suttuiset sottapytyt!

    pedattu-sanky

    Onni on pedattu sänky ja siisti koti.

  • Mielestäni ihmiset, jotka eivät halua edetä urallaan tai millään tavalla kehittää itseään, ovat omituisia. En ole koskaan ymmärtänyt heitä, jotka eivät halua olla parempia kuin ovat tai joilla ei ole mitään tavoitteita. Vierivä kivi ei sammaloidu.
  • Mielestäni luonnottoman väriset hiukset saavat kantajansa näyttämään halvalta. Jos väri ei ole sellainen, joka voisi olla jonkun oma väri, se pitäisi jättää laittamatta. Näin ollen pinkit, siniset, lilat tai jopa viininpunaiset hiukset kuuluvat tähän kategoriaan. Ne sopivat harvalle ja saavat kantajansa valitettavan usein näyttämään  halvalta hutsulta.
  • Mielestäni rokotevastaisuus on huolestuttavaa. On aivan järkyttävää, että sivistyneet, koulutetut ihmiset jättävät jälkeläisiään rokottamatta. Kun tämä ei valitettavasti ole ”jokaisen oma asia” vaan todella huolestuttava trendi, joka voi pahimmassa tapauksessa johtaa sen rokottamattoman lapsen kuolemaan.
  • Mielestäni riisipuuro on maailman parasta ruokaa. Tätä on monen vaikea käsittää, mutta jos sen valmistaminen ei olisi niin perhanan aikaa vievää, söisin riisipuuroa vuoden jokaisena päivänä kaikilla aterioilla.

    riisipuuro

    Kuolemaantuomittunakin toivoisin viimeiseksi ateriakseni riisipuuroa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *