Hae
Sarkasmia ja shampanjaa

Mielensäpahoittajan jouluinen ärsytyslista

 

Kyselin seuraajiltani Instagramissa,haluaisivatko he tässä vielä ennen joulua lukea tarkemmin joulusuunnitelmistamme, työelämästä, vanhemmuudesta ja uupumisesta vai viimeaikaisista ärsytyksen aiheista. No, tässäpä mielensä pahoittamista oikein jouluriemun merkeissä koko rahalla.

viimeaikoina on pänninyt muun muassa nämä asiat

  • Foliohattuteoreetikot ja kulkutautimyönteiset ihmiset. Minä aion ottaa rokotuksen sitten kun minun vuoroni on. Koronarokote ei liity sikainfluenssaan ja narkolepsiatapauksiin. Koronarokotteessa ei ole nanoteknologiaa, jolla 5G verkon kautta meitä seurataan. Rokotteen kehitysvaiheita ei ole  lyöty laimin, vain aikataulua on nopeutettu, koska tutkimustyön taustalla on ollut enemmän resursseja eli vitusti pätäkkää.
  • Jatkuva valitus (johon syyllistyn itsekin ja sekös vasta ketuttaa). Juu on saatanan harmaata ja vituttaa kun ei pääse reissuun ja kaikki on peruttu. Kuitenkin asiat voisi olla paljon, paljon, paljon huonomminkin. Ja monella onkin.
  • Ihmisten yleinen itsekkyys. Varsinkin jouluna olisi hyvä aika tuijottaa muuallekin kuin omaan napaan. Kyllähän se harmittaa, että suunnitelmia peruuntuu ja rajoitukset rajoittaa, mutta valoa on tunnelin päässä (joka päivä aavistuksen verran enemmän, koska eilen oli talvipäivänseisaus, köh köh).
  • Väärin kirjoitetut juhlapyhät nousee aina tähän aikaan vuodesta vitutuskäyrälleni. Oikeat kirjoitusasut:
    • Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta (kun toivotetaan koko vuodelle onnea)
    • Hyvää joulua ja onnellista uuttavuotta (kun toivotetaan vain vuodenvaihteelle onnea)
    • Ei koskaan näin: Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta
  • Vituttaa kaikki, jotka ovat omalla reippaudellaan saaneet minut tuntemaan itseni huonoksi äidiksi sen vuoksi, että en tänäkään vuonna jaksanut itse askarrella joulukortteja enkä tehdä torttutaikinaa. Hyvä että jaksoin tässä pimeyden keskellä nousta sängystä ja tehdä yöpuku päällä päivän työt. Vähän sinne päin nekin.

Tänäkään vuonna en jaksanut askarrella kortteja, vaan luotin Putingin valikoimiin (Kortit on saatu osana Instagram-yhteistyötä) josta yhdessä lapsen kanssa valitsimme veikeitä ja ihania kortteja.

 

Teimme (kaupan valmistaikinasta toim.huom) elämäni ensimmäisen piparkakkutalon. Sen pihalla asuu koira, jonka nimi on tyttäreni mukaan ”Helvi-kissa”.

myös nämä asiat vituttaa

  • Joulupukkihuijaus. Olen lähtenyt tähän mukaan vanhemmuuteni alkutaipaleella ja olen jo liian syvällä valheiden verkossa. Kuitenkin asiaa pohdittuani ei tunnu todellakaan hyvältä huiputtaa lasta, että lahjakasan määrä olisi verrannollinen kiltteyteen etenkin kun pyhänä pyrkimyksenä on vuosi vuodelta pienentää lahjakasaa ”laatu korvaa määrän”-tyyppisesti. En myöskään halua, että lapsen jouluaatto menee vain täpinöissään pukkia odotellessa, vaan että voisi keskittyä myös muuhun mukavaan tekemiseen. Meillä on jo lahjat kuusen alla ihan saatavilla. Sanoin vain, että ne on sinne tulla tupsahtaneet. Tytär saa avata jo aattoaamuna yhden paketin. Pikkuhiljaa aion alkaa purkaa tätä huijausta lempeästi vuosi vuodelta. Muistan edelleen, mikä traumaattinen shokki oli kun minulle valkeni asiain oikea laita.
  • Joulun materialismi vituttaa vuosi vuodelta enemmän. Luin jostain vauva.fi-keskustelusta, että on ostettu lapselle vaan KYMMENEN pakettia ja serkku sai NELJÄKYMMENTÄ. Okei siis kymmenenkin pakettia on mielestäni ihan vitusti. Itse ajatteli, että kolmesta ihan maksimissaan viiteen lahjaa on sopiva määrä. Minä haluaisin opettaa tytärtäni arvostamaan jokaista joululahjaa ja erityisesti aineettomia lahjoja. Jos paketteja on valtava määrä, ne eivät saa mielestäni tarpeeksi suurta ihastelua osakseen. Pienen lapsen on toki vaikeaa hahmottaa jouluna sitä, että täti vie sitten joskus kesällä huvipuistoon, jos kaverit saa pikemminkin leluvuoren lahjaksi. Kuitenkin toivon, että pitkällä tähtäimellä yhteisen tekemisen muistot kantavat pidemmälle kuin interaktiiviset muoviset ilmapallokoirat tai äänekkäät jorailevat sorkkaeläimet. Jos täytyy ostaa jotain tavaraa, kannattaa minun mielestäni suosia kestäviä ja ajattomia klassikkoleluja sekä kirjoja ja kehittäviä pelejä. Niitä löytyy myös hyvin käytettyinä. Ei kolmevuotias osaa vielä kummoisia toiveita esittää, jos niitä ei hänelle lelulehden tai mainoksien muodossa aktiivisesti tuputa. Olen meuhkannut tästä aiheesta pitkin joulukuuta.
  • Vaikka kohdassa 2. sanoin, että jatkuva valitus vituttaa niin vituttaahan se silti, että on niin perkeleen pimeää, harmaata ja tihkusateista. Kun minä olin lapsi, jouluna oli aina lunta ja me hiihdettiin kouluun jne.

Lue myös: Mielensäpahoittajan ärsytyslista vol 6.

Aiemmin minua ovat ärsyttäneet:

Mielensäpahoittajan ärsytyslista

Mielensäpahoittajan ärsytyslista vol.2

Mielensäpahoittajan ärsytyslista vol. 3

Mielensäpahoittajan ärsytyslista vol 4

Mielensäpahoittajan ärsytyslista vol 5

Minua ärsyttää myös:

Some-käyttäytyminen

Erilaisten pariskuntien some-käyttäytyminen

Masuasukki, paituli ja ketä meitä nyt oli

En ymmärrä ihmisiä, jotka eivät petaa sänkyään ja muut epäsuositut mielipiteeni

Äitiyslomalla ketutti vähän kaikki

Toim.huom. En välttämättä enää tänä päivänä todellakaan jaksa ärsyyntyä kaikista näissä vanhemmissa kirjoituksissani mainituista vitutuksen aiheista. Osa niistä tuntuu nyt jopa melko naurettavilta. Olenhan nykyään tosi seesteinen mutsi. Kulmat ovat sitä myöten hieman hioutuneet ja perspektiiviäkin saattanut tulla.

 

Kaupallinen yhteistyö

Viinisuositukset (joulu)pöytään: pihistä ja panosta

Kaupallinen yhteistyö: Viiniposti

Mikä on paras jouluviini? Kysymykseen on varmasti yhtä monta vastausta kuin on joulupöytiäkin. Kuitenkin aiheesta voidaan tehdä joitakin linjauksia sen perusteella, millaista ruokaa keskimääräisessä suomalaiskodin joulupöydässä yleensä tarjotaan.

Saatan olla väärässä, mutta empiirisen tutkimukseni mukaan yleisimmin joulupöydissä nautitaan alkuun graavattua kalaa, mahdollisesti lohta ja erilaisia sillejä, ehkä mätiä. Näiden jälkeen päästään perinteisten laatikoiden pariin. Monessa pöydässä nähdään myös joulukinkku, riistaa tai vaikkapa savuporoa. Jälkiruokana nautitaan ehkä jotain suklaista tai luumuisaa, ja onpa juustoillakin paikkansa joulupöytien kestoherkkuina.

mitä viinejä valita joulupöytään?

Paras jouluviini on pitkälti makuasia, mutta esittelen nyt muutamia vaihtoehtoja niin alku- pää- kuin jälkiruokienkin kanssa. Nämä viinit on valittu asiaankuuluvalla hartaudella yhdessä Viinipostin asiantuntijan, Jaana Virkin kanssa.

Lue myös: Asiantuntija vastaa: Mikä on paras lasi viinille? ”Kun haluaa maistella, kannattaa unohtaa huilut ja maljat!”

Paras jouluviini: valkoviini saksalainen riesling

Alkupalojen kanssa:

Kalapöydän herkkujen kanssa oikeuksiinsa pääsee saksalainen, pirteä ja hedelmäinen Riesling, Kendermanns Classic Riesling (9,98€). Mikäli joulupöydästä löytyy kalkkunaa tai kanaa, tämä voisi toimia myös niiden vierellä. Jos haluaa panostaa, matkataan suosituksen kanssa Ranskaan, Sancerren liepeille Loiren laaksoon. Maistoin Domaine Franck Millet Sancerrea (21,89€) ensi kerran rapujuhlissa syksyllä ja se mullisti käsitykseni Sauvignon Blancista. Olen aina pitänyt mokomaa inhokkirypäleenäni, mutta kävi ilmi, että olen vain juonut vääränlaisia Sauvignon Blanceja. Erityisesti, jos joulupöydästä löytyy kotimaisia rapuja, kannattaa valita tämä kuiva ja hapokas viini. Se sopii myös yhteen mietojen juustojen kanssa, vinkataan Alkon sivuilla.

Paras jouluviini: valkoviini ranskalainen suvignon blanc

Paras jouluviini punaviini espanjalainen el coto

Pääruokien kanssa:

Liha- ja laatikkoruoat saavat kaverikseen mausteisia punaviinisuosituksia Espanjasta sekä Italiasta. El Coto Crianza (12,98€) on palkittu ja hinta- laatusuhteeltaan erinomainen viini jouluisten perinneruokien pariksi. Viini tulee Riojan alueelta ja on käynyt terästankeissa, mutta viihtynyt myös vuoden tammitynnyrissä. Tämä jos mikä tuo viiniin luonnetta. Myös italialainen, Villa Antinori Rosso (18,99€), sopii mainiosti joulupöytään. Se ollut vuosikymmeniä Alkon listoilla. Tätä viiniä on tehty vuodesta 1928 alkaen.  Villa Antinori Rosson voisin antaa vaikkapa lahjaksi italialaisista viineistä innostuneiden appivanhempien joulupöytään. Viini on sekoitus neljää rypälettä: Sangiovese, Cabernet Sauvignon, Merlot ja Syrah.

On huomionarvoista, että punaviinit ovat parhaimmillaan, kun ne tarjotaan aavistuksen verran viilennettyinä. Huoneenlämpöinen pullo viilenee jääkaapissa sopivaksi muutamassa tunnissa. Punaviini hyötyy myös hapesta, joten pullo olisi hyvä avata hyvissä ajoin ennen tarjoilua tai dekantoida.

Juustot ja muut jälkiruoat:

Hävettää myöntää, mutta en ole jälkiruokaviinien ystävä. Kuitenkin klassinen jalohomeinen jälkiruokaviini Calvet Réserve du Ciron Sauternes  (13, 95€) pääsi yllättämään minut iloisesti. Tämä viini pitää jäähdyttää todella hyvin makeutensa vuoksi. Se toimii parhaiten voimakkaiden, ikääntyneiden juustojen makuparina tai vaikkapa kakkujen kanssa.

Jouluillallisen kruunaa kuitenkin roteva Zenato Amarone della Valpolicella Classico 2016 (41,90€). Tämä on yksi suosikkiviinejäni. Se toimii sellaisenaan mainiosti, koska viinillä on tarpeeksi luonnetta pärjätä yksinään tässä julmassa maailmassa, mutta myös voimakkaat juustot ja konstailematon riista sopivat sen kaveriksi.

vinkkejä ja poikkeuksellista juhlatunnelmaa

Minua ei ainakaan kiinnosta tänä vuonna (tai muulloinkaan) änkeytyä pahimpaan ruuhka-aikaan yhtään mihinkään kauppaan toppatakissani pyörimään. Hikihän siinä tulee. Kannattaa siis tilata viinit ennakkoon Alkon verkkokaupasta. Alko suosittelee tekemään tilauksen viimeistään sunnuntaina 13.12. ja saat tilauksesi maksutta valitsemaasi myymälään ennen joulua.  Ilokseni huomasin, että kaikki tässä postauksessa mainitut viinit on saatavilla Alkon verkkokaupassa 1-5 arkipäivässä:

paras jouluviini nautitaan yhdessä-vaikka erikseen

Vallitseva maailmantila tuo haasteita yhden jos toisenkin joulunviettoon. Viini -tai ajatus tulevasta yhdessä vietetystä illasta viini- ja ruokanautintojen äärellä, on myös oiva lahja. En voi kyllin hehkuttaa Amaronea, joka on itsessään kuin joulu: täyteläinen, lämmin, pehmeä, arvokas ja mausteinen. Jos kaipaat lisää tietoa tuosta punaviinin kuningattaresta tai muuten vain gastronomia, viinisuositukset tai tarinat niiden takaa kiinnostaa, kannattaa tilata Viinipostin uutiskirje. Alla muutamia aiheeseen liittyviä poimintoja Viinipostin mielenkiintoisten artikkeleiden joukosta:

Toscanan viinit

Mitä olisivat maailman viinit ilman Italiaa?

Maailmanvalloittaja Sauvignon Blanc

Viinitrendit 2020

Innolla odotan, mitä viinitrendejä vuosi 2021 tuo tullessaan. Uskoisin itse kestävään kehitykseen liittyvän keskustelun lisääntyvän myös viininviljelyn ympärillä ja ”laatu korvaa määrän”-ajattelun näkyvän myös yhä useampien lasissa.

PS. Sarkasmia ja shampanjaa-blogi sekä Viiniposti kannustavat vastuulliseen viininmaisteluun, myös jouluna.

 

Kaupallinen yhteistyö: Viiniposti