Olen päättänyt tälle vuodelle luopua kuukauden kymmenenlistauksista ja kirjoittaa silloin tällöin vähemmän strukturoidusti ihan vaan sekalaisia kuulumisia. En ota vastuuta aivopieruista tai tajunnanvirtaa muistuttavista virkkeistä, joissa ei liene päätä eikä häntää. Sellainen se on se ajatuksenjuoksuni.

leppoisa joulu kotona

Meidän joulumme sujui sangen rattoisasti. Kävimme aatonaattona appivanhempien luona syömässä, pyhät vietimme kolmestaan kotona ja välipäiviksi matkasimme sukuloimaan Pohjois-Savoon Kiuruvedelle sekä Iisalmeen. Ensin suuntasimme tätini nurkkiin muutamaksi päiväksi, sitten viskasin miehen Helsingin junaan ja jäimme vielä vuodenvaihteen yli tyttären kanssa äitini riesaksi tai riemuksi.

Opin tuolla reissulla sekä joulunalus- ja välipäivinä aina loppiaiseen asti muutaman asian:

• Jos mahdollista, en enää koskaan yritä työskennellä niin, että muut ovat lomalla ja minä etätöissä. Etenkään Iisalmesta käsin. Siitä ei tule kertakaikkiaan yhtään mitään.
• Suosikkiääneni maailmassa on hiljaisuus.
• Suku on rakas, mutta pieninä annoksina ja ehkä vähän väljemmin kuin kuusi ihmistä kolmiossa.
• Kaipaan ihan järjettömän paljon junamatkailua. Jos menemme sukuloimaan kesällä, matkustamme taas junalla, se on varma.
• Ensimmäinen joulu ihan vaan oman porukan kesken oli valtava menestys. Oli oikeasti kiireetöntä ja mukavaa

uudenvuodenlupaukset

Lupasin tietenkin tänä vuonna olla paras versio itsestäni, syödä vain ravitsevaa itse kasvattamaani ruokaa, kuntoilla ja ulkoilla päivittäin, olla läsnä, opiskella uuden kielen, kokeilla uusia lehtikaalireseptejä joka viikko, keksiä lääkkeen syöpään ja tehdä iltaisin rubiikin kuution sekä kolmekymmentä askelkyykkyä.

Vakavasti ottaen, en tehnyt juurikaan lupauksia. Instagramiin kirjoitin innostuspuuskissani, että lupaan nukkua enemmän ja välittää vähemmän muiden ihmisten mielipiteistä.

Suurten, katteettomien lupausten sijaan minulla on vuodelle erilaisia teemoja. Haluan inspiroida ja inspiroitua enemmän, mitä se nyt ikinä milloinkin tarkoittaakaan. Tahdon esimerkiksi tuoda sosiaalisen median sisältöjeni kautta esille vielä enemmän sitä, kuinka äitiys ei ole millään muotoa rajoittava tekijä, päinvastoin. Sitä voi toteuttaa unelmiaan, harrastaa, tehdä uraa, nähdä ystäviä, matkustella (koronarajoitukset huomioon ottaen toim.huom.) ja olla silti riittävän hyvä, rakastava vanhempi.

Ja puoliso. Yksi teema onkin, että järjestämme mieheni kanssa toinen toisillemme kuukausittain treffit. Niiden ei tarvitse olla samppanjaa ja vaahtokarkkeja, vaan esimerkiksi nyt ensi viikolla menemme yhdessä aamulla kävellen viemään tyttären päiväkotiin ja sen jälkeen lähitavernaan aamupalalle. Laitoin kalenterikutsun. Ensi kuussa saatamme mennä jopa elokuviin, jos maailmantilanne sen meille sallii.

Inspiraatioon liittyy myös kolmas teemani ”kulttuurin vuosi”. Haluan tukea, tuottaa ja kuluttaa tänä vuonna kulttuuria sekä taidetta enemmän kuin koskaan. Järjestän maalaus—ja viini-iltoja yhdessä ystävien kanssa, menen museoihin ja näyttelyihin sekä koko perheen voimin että yksin, käyn baletissa, teatterissa, keikoilla ja kuuntelemassa jazzia. Heti kun se minulle suodaan.

On hassua, että esimerkiksi Lontoossa ollessani käymme aina jossain museossa ja yleensä musikaalia katsomassa. Suomessa samaa ei tule harrastettua niin paljon kuin toivoisin. Tämän haluan muuttaa. Helsingissä on mitä mainioin kulttuuritarjonta sekä aikuisille että lapsille.

täyttä höyryä kohti uusia pettymyksiä

Parhaillaan kirjoitan tätä tekstiä mökillä, jossa olemme ulkoilleet ja pulkkailleet paljon tänä viikonloppuna. (Kuvat liittyy.) Muu väki on päiväunilla. On valloittavan hiljaista ja rauhallista.

Lumipeite on vaikuttanut ihan valtavasti omaan mielialaani ja tunnen olevani paljon energisempi. Olen aidosti innoissani tulevista työprojekteista, talvisesta säästä ja häämöttävästä keväästä. Tietenkin koronatilanne varjostaa tulevaisuutta edelleen ja ei tässä uskalla voi tehdä kovin kauaskantoisia suunnitelmia, mutta olen hyväksynyt sen, että asioita tapahtuu ja sitten niihin suhtaudutaan.

Ensi viikonloppuna meidän oli tarkoitus mennä tyttöporukalla rellestämään skumppapäissämme rentoutumaan Långvikin kylpylään, mutta vallitsevan tilanteen vuoksi se on suljettu. Päädyimme kuitenkin varaamaan staycationin Helsingistä. Aiomme myös brunsseilla New York-henkisesti. Sitä menoa ja meininkiä voitte seurata sitten ensi viikolla Instagramissa @sarkasmiajashampanjaa (Huom. sisältövaroitus. Ei sovi alaikäisille eikä huumorintajuttomille.)

Lue myös: Uramutsin ajanhallinta -vinkkejä kiireisiin työviikkoihin

Missä vaiheessa lapsen tulisi antaa päättää itse, mitä pukee päällensä? Vai tulisiko milloinkaan? Tässä postauksessa kerron oman kokemukseni ja kantani asiaan.

Lastenvaatteet tuntuvat herättävän voimakasta keskustelua ja paljon tunteita. Pienokaisten merkkivaatteet näyttäisivät olevan ihan oma maailmansa. Harrastus, johon en itse ole oikein koskaan päässyt sisälle.

Kun lapseni oli vauva, ostin hänelle pääsääntöisesti neutraalin värisiä vaatteita sillä ajatuksella, että ne voi sitten säästää mahdollisesti tulevaisuutta varten. Oli paljon valkoista, mustaa ja harmaata. Sain myös valtavasti ystäviltä ja sukulaisilta käytettynä vaatteita.

Tytär oli noin puolitoistavuotias kun hän osoitti voimakasta halua ja kiinnostusta vaatevalintoihin. Esimerkiksi farkkuja hän ei ole oikein koskaan suostunut laittamaan jalkaansa. Muistan kun hän oli vähän alle kaksivuotias ja ostin Weecos.comista aivan ihanan Taival Clothingin pinkin onepiecen. Hän ei suostunut kertaakaan laittamaan sitä päällensä, vaikka se oli hänen suosikkivärissään. Silloin päätin, että tästä lähtien teemme hankinnat yhdessä.

Meillä tämä homma toimii niin, että sää ja tilaisuuden luonne asettaa jonkin verran raameja, mutta muuten tytär saa valita haluamansa vaatteet. Ostelemme vaatteita yhdessä kirpputoreilta ja myös verkkokaupoista, kuten jo mainittu Weecos sekä Emmy.fi, Pienelle.fi. Valitsemme vaatteet yhdessä. Ostamme tarpeeseen ja kysyn tyttäreltä aina mielipiteen. Olen sanonut sukulaisille, että jälkeläiselleni ei kannata ostaa vaatteita lahjaksi. Ainoastaan Lontoon kummin ostamat kledjut näyttäisivät järjestäen kelpaavan, joten hänellä on poikkeuslupa tässä asiassa.

Nämä vaatteet on saatu osana yhteistyötä Pienelle.fi -nettikaupasta. Valitsimme ne tyttären kanssa yhdessä.

Haluan vaalia lapseni itseilmaisun taitoja ja mielikuvitusta kaikin tavoin

Minusta on ihanaa, että tyttäreni on innoissaan pukeutumisesta ja hänelle on selvästi kehittynyt jo aivan oma tyyli, johon kuuluu iloiset printtipaidat ja mekot.

Minua vähän surettaa vanhemmat, jotka suorastaan pilkkaavat lapsen tahtoa pukeutua värikkäisiin printteihin tai ihailemiensa hahmojen, kuten Ryhmä Hau:n tai Frozenin, värittämiin vaatteisiin. Olen lukenut kannanottoja aiheesta puolesta ja vastaan. He, jotka valitsevat kouluikäistenkin lastensa vaatteet, puolustelevat tätä sillä, että niin kauan kuin he maksavat, heillä on valta valita. Tämä kuulostaa mielestäni vähän jyrkältä kannalta. ”Olen alusta saakka tehnyt heille selväksi, että varsinkaan mitään sarjakuvasankari-vaatteita en heille osta”, kirjoitti eräs bloggaaja.

Tietenkin, jos minä saisin päättää, lapseni pukeutuisi toki aina vain hillittyihin maanläheisiin sävyihin ja vastuullisesti tuotettuihin kotimaisiin merkkivaatteisiin sekä sellaisiin ulkovaatteisiin, jotka eivät todellakaan sovellu kuraleikkeihin tai pakkassäähän. Luultavasti hän kulkisi kesät talvet nahkatakissa ja minnaparikoissa. (Ei kun hitsi, sehän olenkin minä!)

Valitettavasti kuitenkaan lapseni ei ole minun nukkeni, vaan ihan oikea oma persoonansa, joka haluaa ilmaista itseään vaatteiden kautta. Kunhan ne kuteet ovat ehjät, puhtaat ja sään- ja tilaisuudenmukaiset, minä en puutu siihen. Esimerkiksi päiväkotiin ei lähdetä yöpuvussa, juhlallisiin tilaisuuksiin pitää valita joku vähän siistimpi vaateparsi ja ulos laitetaan talvella haalari, talvisaappaat ja kypärämyssy.

Minä muistan kerran lapsena eräissä häissä kun minut pakotettiin laittamaan ihan kamala mekkoon kuuluva irrallinen kaulus. Olin jo ala-asteikäinen, ehkä kolmannella luokalla. Koko juhlien ajan tunsin häpeää. Itkin. En halua lapselleni tämmöisiä kokemuksia.

Kysyin aiheesta Instagramissa seuraajiltani ja sain jonkin verran kommentteja. Vastauksissa korostui se, että lapsen pitää saada toteuttaa itseään ja se, joka vaatetta käyttää, saa niistä myös päättää. Jos meille joskus siunaantuisi toinen lapsi, hänkin saisi niin halutessaan biologisesta sukupuolesta riippumatta käyttää ihan kaikkia väripaletin sävyjä tai valita mekon, hameen tai housut.

Loppuun vielä kolme vinkkiä kolmevuotiaan vaatekaapista:

1. Mitä enemmän värejä ja kuoseja yhdessä, sen parempi.
2. Saman värin eri sävyjä voi yhdistellä rohkeasti.
3. Paras tyyli syntyy kun valitset legginsit, mekon ja sen päälle pitkähihaisen printtipaidan.

Paikkasin tyttären legginsit niillä materiaaleilla, joita sattui löytymään. Tyttären mielestä ”Wau, ihanat!”