Ensinnäkin haluan pahoitella poikkeuksellista hiljaisuutta täällä blogissa ja Instagramissa. Moinen laiminlyönti ei ole ollut tarkoituksenmukaista. En vain ole saanut ajatuksenpätkistä kiinni, jotta olisin niitä voinut järkevään muotoon työstää. Tänään mietin, että ehkä niistä ei tarvitse saada kiinni. Niinpä kirjoitan nyt mitä mieleen juolahtaa. Kuulumisia, hajanaisia ajatelmia, puolikkaita pohdintoja ja tunnettuja tunteita.

Sen jälkeen kun mahdollisesti sairastin koronan, olen höllentänyt pipoa, aivan kuten valtiokin. Sairastettuani mysteeritaudin, jonka oireet muistuttivat erehdyttävästi tätä aikamme vitsausta (sitä kuitenkaan testin mukaan olematta) sain oivalluksen. Minä sairastun vaikka muumioituisin ikiajoiksi Pakilaan enkä kohtaisi asuinkumppaneiden lisäksi ristin sielua, paitsi lähikaupassa kerran viikossa vieraillessani. Siksi parin viime viikon aikana olen nähnyt muutamia ystäviä ja uskaltauduin jopa sisaruksiani tervehtimään. Lähipiirissäni ei ole riskiryhmäläisiä. En pelkää. Elän. (Voimassa olevia rajoituksia kuitenkin noudattaen ja suosituksia kunnioittaen.)

Viime lauantaina veljeni perheen luota Hyvinkäältä kotiin tytär takapenkillä ajaessani, tunsin ensimmäistä kertaa kuukausiin onnen tunnetta. Olen kotona seinien päälle kaatuessa miettinyt valtavan paljon sitä, kuinka tämä eristäytyminen on lannistanut ekstroverttia puoltani. Etäbrunssit ystävien kanssa tai videopuhelut äidille eivät ole valitettavasti sama asia kuin olla yhdessä livenä, vaikka ne olivatkin laiha lohtu muutaman kuukauden ajan. Olen myös tottunut näkemään sukulaisiani paljon, vaikka suurin osa heistä asuu kaukana. Koen, että se on tyttärelleni tärkeää myös. Lähes kuukausittaiset reissut Savoon ovat olleet meidän yhteinen kahdenkeskinen juttu.

Parisuhteeni dynamiikka on aina perustunut siihen, että molemmilla on todella paljon omaa tilaa ja aikaa. Näinä poikkeuksellisina kuukausina olemme iloinneet pienistä oman ajan murusista, mutta valehtelisin räikeästi, jos väittäisin, että se ei ole koetellut meitä.

Lue myös: Sosiaalinen introvertti

Arkea on myös helpottanut aivan valtavasti se, että kolmevuotias aloitti viime viikolla kahden kuukauden tauon jälkeen päiväkodissa. Hän rakastaa olla siellä ja leikkiä muiden lasten kanssa. Minä puolestaan rakastan tehdä työni rauhassa. Kaikki voittavat. Pitkästä aikaa tuntuu, että aivoissani ollut sumu on kirkastumassa ja saan olla oma tehokas, mutta luova itseni.

Olen pääsääntöisesti etätöissä näillä näkymin kesän yli. Nyt kun tytär meni päiväkotiin, työntekoon alkaa muodostua jälleen ihana rutiini ja etätyöt tuntuvat siltä, miltä ne tuntuivat ennen koronaa. Toki silti sellaiset päivät, jolloin joudun jonkun verukkeen turvin käymään toimistolla, ovat juhlapäiviä. Meillä on hieno toimisto.

Lue myös: Miksi etätyö lisää hyvinvointia?

Sisustusta, suunnitelmia ja suvi

Kuten monet muutkin, olen nyt pakon edessä sisustanut kotia, lähinnä siivoamalla ja laittamalla pihaa kuntoon. Muutaman täsmähankinnan olen myös tehnyt, niitä edustettuina tässä postauksessa kuvituksen muodossa. Olen myös viime viikkoina innostunut pyöräilystä sekä lukenut tavallistakin enemmän kirjoja.

Tulevana viikonloppuna lähdemme mökille, sen sijaan että menisimme serkkujeni ylioppilasjuhliin Savoon. Niitä juhlitaan sitten syssymmällä. Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna puolestaan minun (alle 60-vuotias) äitini tulee tänne meille kylään. Silloin menen aviomieheni kanssa hotelliin yöksi sekä ystäväpariskunnan kanssa ravintolaan syömään. Nimittäin minä valmistuin ammattikorkeakoulusta ja mies täyttää pyöreitä. Kaikki näiden tiimoilta alun perin suunnitellut kestit on luonnollisesti tänä maailmanaikana peruttu.

Jos jotain olen oppinut niin sen, että pitää sopeutua ja mennä tilanteen sekä uuden normaalin mukaan. Yö hotellissa tuntuu tällä hetkellä niin suurelta luksukselta, että tekisi mieli itkeä. Ravintolaillallisesta puhumattakaan. Välttelen edelleen väenpaljoutta, julkista liikennettä ja turhanpäiväistä norkoilua missään, mutta olen uskaltautunut tosiaan näkemään kaurallista ystäviä ja muutamia sukulaisia. Myös kampaamo- ja kosmetologipalveluiden pariin olen rohjennut palata. Järkevästi ja pikkuhiljaa. Kesä tulee kuitenkin. Erilainen kesä, mutta kesä joka tapauksessa.

Jälleen on kuukauden kymmenen -listauksen aika. Huhtikuu meni ohi vähän ”Päiväni murmelina”-tyylisesti, mutta nyt toukokuussa aletaan jo rajoituksia purkamaan ainakin sen verran, että viikon kuluttua tytär menee päiväkotiin. Tämä toimenpide helpottaa meitä etätyöläisiä melko tavalla ja lapsikin on todella innoissaan päästessään leikkimään ikätovereidensa kanssa.

Viime kuun listaan hieman kuitenkin palatakseni:

• Siivosin kuin siivosinkin autotallissa . Kaapit odottavat vielä inspiraatiota.
• Muuta järkevää en sitten tehnytkään. Yritin selviytyä korona-arjesta.

TOUKOKUU

Kuukauden ensimmäisen aamun ensimmäinen ajatus: Onko kello viisi, kuusi vai seitsemän? (Se oli ehkä 05:36. Tai siltä se ainakin tuntui.)

Tämän kirjan aion lukea: Olen jälleen palannut Tulen ja jään laulun pariin ja menossa on Miekkamyrsky.

(Työ)asia, jonka aion saada valmiiksi: Yritän parhaani mukaan postata kahdesti viikossa tänne blogiin.

(Työ)asia, jonka tiedän roikkuvan puolivalmiina vielä tämän kuukauden jälkeenkin: En pidätä hengitystäni, mutta olisi ehkä aika laittaa työhuonetta vähän viihtyisämmäksi, kun nyt kerran näköjään ollaan etätöissä hamaan tulevaisuuteen saakka.

Lausahdus, josta saan juuri nyt energiaa arkeeni:

Mörkö oli iloinen nähdessään hänet. Mörkö ei välittänyt myrskylyhdystä. Mörkö oli iloinen siksi, että Muumipeikko oli tullut tapaamaan häntä.

Mörkö, kirjasta Muumipappa ja meri (1965)

Ruoka, jota aion kokeilla:  Nyt ei tule mitään mieleen, mutta söin tänään erinomaista lohicevicheä. Sitä voisi joskus tehdä itsekin, ei vaikuta monimutkaiselta operaatiolta. Myös ihan kaikenlaiset piknik-eväät kiinnostaa. Aion mennä eväsretkille jatkossa usein ja hartaasti.

Tässä kuussa tapahtuvista asioista eniten olen odottanut tätä ja nyt se viimein toteutuu: Matka samppanjatilalle.

Asia, joka tuntuu ristiriitaisimmalta: Se, osaanko maltillisesti lähteä purkamaan koronarajoitteita ilman, että teen liikaa tai liian vähän.

Yksi tavoite, joka on mahdollista saavuttaa: Olen luvannut aktivoitua Twitterissä.

Minkä asian haluaisin lapseni muistavan tästä kuukaudesta: Tämä äitienpäivä on ollut oikein muistamisen arvoinen. Kävivät aamulla poimimassa valkovuokkoja ja toivat kahvin sänkyyn. Sitten he hakivat jostain ravintolasta aamupalaa, jonka jälkeen lähdimme ostamaan kaksin tyttären kanssa hänelle uutta päiväkotireppua ja tulimme pitkää kiertotietä takaisin kotiin. Nyt muut on leikkimässä pihalla ja minä saan aivan kaikessa rauhassa kirjoittaa näitä mietteitäni. Illalla menemme varmaankin koko poppoo saunaan.