Hajatelmia

Ensinnäkin haluan pahoitella poikkeuksellista hiljaisuutta täällä blogissa ja Instagramissa. Moinen laiminlyönti ei ole ollut tarkoituksenmukaista. En vain ole saanut ajatuksenpätkistä kiinni, jotta olisin niitä voinut järkevään muotoon työstää. Tänään mietin, että ehkä niistä ei tarvitse saada kiinni. Niinpä kirjoitan nyt mitä mieleen juolahtaa. Kuulumisia, hajanaisia ajatelmia, puolikkaita pohdintoja ja tunnettuja tunteita.

Sen jälkeen kun mahdollisesti sairastin koronan, olen höllentänyt pipoa, aivan kuten valtiokin. Sairastettuani mysteeritaudin, jonka oireet muistuttivat erehdyttävästi tätä aikamme vitsausta (sitä kuitenkaan testin mukaan olematta) sain oivalluksen. Minä sairastun vaikka muumioituisin ikiajoiksi Pakilaan enkä kohtaisi asuinkumppaneiden lisäksi ristin sielua, paitsi lähikaupassa kerran viikossa vieraillessani. Siksi parin viime viikon aikana olen nähnyt muutamia ystäviä ja uskaltauduin jopa sisaruksiani tervehtimään. Lähipiirissäni ei ole riskiryhmäläisiä. En pelkää. Elän. (Voimassa olevia rajoituksia kuitenkin noudattaen ja suosituksia kunnioittaen.)

Viime lauantaina veljeni perheen luota Hyvinkäältä kotiin tytär takapenkillä ajaessani, tunsin ensimmäistä kertaa kuukausiin onnen tunnetta. Olen kotona seinien päälle kaatuessa miettinyt valtavan paljon sitä, kuinka tämä eristäytyminen on lannistanut ekstroverttia puoltani. Etäbrunssit ystävien kanssa tai videopuhelut äidille eivät ole valitettavasti sama asia kuin olla yhdessä livenä, vaikka ne olivatkin laiha lohtu muutaman kuukauden ajan. Olen myös tottunut näkemään sukulaisiani paljon, vaikka suurin osa heistä asuu kaukana. Koen, että se on tyttärelleni tärkeää myös. Lähes kuukausittaiset reissut Savoon ovat olleet meidän yhteinen kahdenkeskinen juttu.

Parisuhteeni dynamiikka on aina perustunut siihen, että molemmilla on todella paljon omaa tilaa ja aikaa. Näinä poikkeuksellisina kuukausina olemme iloinneet pienistä oman ajan murusista, mutta valehtelisin räikeästi, jos väittäisin, että se ei ole koetellut meitä.

Lue myös: Sosiaalinen introvertti

Arkea on myös helpottanut aivan valtavasti se, että kolmevuotias aloitti viime viikolla kahden kuukauden tauon jälkeen päiväkodissa. Hän rakastaa olla siellä ja leikkiä muiden lasten kanssa. Minä puolestaan rakastan tehdä työni rauhassa. Kaikki voittavat. Pitkästä aikaa tuntuu, että aivoissani ollut sumu on kirkastumassa ja saan olla oma tehokas, mutta luova itseni.

Olen pääsääntöisesti etätöissä näillä näkymin kesän yli. Nyt kun tytär meni päiväkotiin, työntekoon alkaa muodostua jälleen ihana rutiini ja etätyöt tuntuvat siltä, miltä ne tuntuivat ennen koronaa. Toki silti sellaiset päivät, jolloin joudun jonkun verukkeen turvin käymään toimistolla, ovat juhlapäiviä. Meillä on hieno toimisto.

Lue myös: Miksi etätyö lisää hyvinvointia?

Sisustusta, suunnitelmia ja suvi

Kuten monet muutkin, olen nyt pakon edessä sisustanut kotia, lähinnä siivoamalla ja laittamalla pihaa kuntoon. Muutaman täsmähankinnan olen myös tehnyt, niitä edustettuina tässä postauksessa kuvituksen muodossa. Olen myös viime viikkoina innostunut pyöräilystä sekä lukenut tavallistakin enemmän kirjoja.

Tulevana viikonloppuna lähdemme mökille, sen sijaan että menisimme serkkujeni ylioppilasjuhliin Savoon. Niitä juhlitaan sitten syssymmällä. Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna puolestaan minun (alle 60-vuotias) äitini tulee tänne meille kylään. Silloin menen aviomieheni kanssa hotelliin yöksi sekä ystäväpariskunnan kanssa ravintolaan syömään. Nimittäin minä valmistuin ammattikorkeakoulusta ja mies täyttää pyöreitä. Kaikki näiden tiimoilta alun perin suunnitellut kestit on luonnollisesti tänä maailmanaikana peruttu.

Jos jotain olen oppinut niin sen, että pitää sopeutua ja mennä tilanteen sekä uuden normaalin mukaan. Yö hotellissa tuntuu tällä hetkellä niin suurelta luksukselta, että tekisi mieli itkeä. Ravintolaillallisesta puhumattakaan. Välttelen edelleen väenpaljoutta, julkista liikennettä ja turhanpäiväistä norkoilua missään, mutta olen uskaltautunut tosiaan näkemään kaurallista ystäviä ja muutamia sukulaisia. Myös kampaamo- ja kosmetologipalveluiden pariin olen rohjennut palata. Järkevästi ja pikkuhiljaa. Kesä tulee kuitenkin. Erilainen kesä, mutta kesä joka tapauksessa.