Taas vaihtui kuukausi. Toukokuu meni loppujen lopuksi aika nopeasti ohi. Nyt on kesäkuu, takapihan omenapuu on pudottanut jo kukkansa ja koronakevät muuttunut edelleen rajoitusten ja suositusten värittämäksi koronakesäksi.

Viime kuun listaan jälleen vähän palatakseni:

• Työhuone on kuin onkin viihtyisämpi. Moinen hoitui oikeastaan siivoamalla ja raahaamalla alun perin keittiössä ollut hyllykkö uuteen lokaatioon. Silti istun tälläkin hetkellä olohuoneessa nojatuolissa kirjoittamassa tätä postausta.
• Epäonnistuin kaamealla tavalla yrityksessäni postata kahdesti viikossa tänne blogiin.
• En ollut yhdelläkään piknikillä, mutta grillasimme kyllä takapihalla, joten se laskettakoon.
• Twitter-aktiivisuuteni oli sangen vaihtelevaa suurista lupauksista huolimatta.

Kesäkuu

Kuukauden ensimmäisen aamun ensimmäinen ajatus: Miksi hoitokissa naukuu?

Tämän kirjan aion lukea: George R.R. Martin: Korppien kestit.

(Työ)asia, jonka aion saada valmiiksi: Jospa saisin raahattua sen kirotun hääkoltun pesulaan.

(Työ)asia, jonka tiedän roikkuvan puolivalmiina vielä tämän kuukauden jälkeenkin: Itseni tuntien menee varmaan heinäkuulle edellä mainittu koltun pesetys. Olen asettanut takarajaksi hääpäivän. Että jos vuoden sisään saan sen pesetettyä, annan itselleni aplodit.

Lausahdus, josta saan juuri nyt energiaa arkeeni:

Nyt minä olen syönyt ja ajatellut ja nyt minusta alkaa tuntua, että asiat rupeavat selviämään.”

Muumipeikko, kirjasta Muumipeikko ja pyrstötähti (1946)

Ruoka, jota aion kokeilla:  Leivon raparperipiirakan viikonlopuksi.

Trendsetterinä muistin piknikillä turvavälit jo vuonna 2016.

Tässä kuussa tapahtuvista asioista eniten olen odottanut tätä ja nyt se viimein toteutuu: Vietämme lauantaina autenttisen espanjalaistyylisen illan ystäväpariskunnan kanssa tapaksineen, pöytäviineineen, cavoineen ja hilpeine tunnelmineen. Tämä piti toteuttaa jo maalis-huhtikuun taitteessa, mutta sitten maailma meni kiinni. Odotan myös sitä, että tämän iltaman yhteydessä menemme yöksi hotelliin, jossa saan tassutella ympäriinsä kylpytakissa ja tohveleissa aivan kaikessa rauhassa.

Asia, joka tuntuu ristiriitaisimmalta: Olisi hirveä hinku terassille, mutta yritän kuitenkin vältellä ylimääräisiä tuntemattomia ihmiskontakteja.

Yksi tavoite, joka on mahdollista saavuttaa: Jospa nyt yrittäisin sitä kahden blogipostauksen taktiikkaa.

Minkä asian haluaisin lapseni muistavan tästä kuukaudesta: Lähdemme juhannuksena Iisalmeen äitini luo pitkäksi viikonlopuksi ja tulemme takaisin vasta maanantaina.

Minä haluan asua kodissa, jossa saa näyttää tunteita. Pieniä ja suuria. Eilen tyttäreni kysyi, miksi olen surullinen. Selitin, että olen väsynyt ja että harmittaa, kun en aamulla päässyt sängystä ylös ajoissa ja se kiukutti muita perheenjäseniä.

Minulla on ollut viime aikoina taas univaikeuksia: vaikeuksia nukahtaa, vaikeuksia herätä, vähän syvää unta. Olen monesti nukkunut puoli kahdeksaan asti, joka on minulle nykyään todella myöhäinen ajankohta. On sanomattakin selvää, että sitten en saa aloitettua aamuani rauhassa ja se vaikuttaa koko päivään. Vaikka menen ajoissa nukkumaan, uni tulee usein vasta lähempänä puolta yötä. Univaje vaikuttaa mielialaani ja tehokkuuteeni aina todella voimakkaasti.

Tämä oli vain pieni esimerkki, mutta halusin tuoda sen ilmi. Haluan kertoa ja sanoittaa avoimesti tyttärelleni, jos olen surullinen, vihainen tai iloinen ja miksi näin on. Toivon, että hän oppisi, että tunteita saa näyttää ja niistä voi puhua. Minulla itselläni oli pitkään sellainen ajatusmaailma, että tunteet pitää piilottaa ja olen lukemattomia kertoja itkenyt salassa tai tukahduttanut suuttumuksen hammasta purren. En tee niin enää. Vanhemmuuden myötä olen oppinut, että kaikki tunteet saa tulla ja niistä voi puhua. Ei ole kenenkään etu, että niitä padotaan ja tuijotellaan seinää mykkänä.

terapian tarpeessa

Kun koronakriisi on ohi ja talous vähän vakaampi, aion investoida itseeni ja aloittaa vihdoin terapian, josta olen jo vuosia haaveillut. Olen joskus aiemminkin sivunnut aihetta, mutta minun mielestäni terapiassa käymisen pitäisi olla sellainen täysin normaali asia, kuten hammaslääkärin tarkastus. Täydellisessä yhteiskunnassa se olisi pienestä pitäen pakollista ja alaikäisille ilmaista. Kaikkien pitäisi käydä edes joskus tarkistuttamansa mielensä. Kokemukseni mukaan ihan kaikilla ihmisillä on painolastia, siltä ei voi oikein välttyäkään. Toisilla sitä on enemmän ja toisilla vähemmän, mutta jokaisella sitä varmasti on. Mitä vanhemmaksi tulen ja mitä parempi itsetuntemus minulla on, sitä enemmän tunnistan näitä kipupisteitä. Olen myös sitä mieltä, että pari- ja seksuaaliterapia voisi olla paikallaan toisinaan. Kenties vuotuisella tarkastuksella vältettäisiin muutama avioerokin.

Oletko sinä käynyt terapiassa tai haluaisitko mennä? Keskustele kommenteissa!

Lue myös: Äiti, pidäthän myös itsestäsi huolta