Miksi on tärkeää lukea?

Eilisessä Helsingin Sanomien sunnuntailiitteessä (1.10.2017) oli pitkä reportaasi siitä, kuinka nuorten äidinkielen osaaminen on huonolla tolalla. Tässä asiassa ei sovi vähätellä sosiaalisen median vallankumouksen seurauksia. Nuoret eivät lue kirjoja, mutta pienet taaperotkin osaavat valita puhelimesta Youtube -videon. Jutussa kerrottiin, että ”moni opiskelija kirjoittaa nykyisin nimensä esimerkiksi lomakkeisiin muodossa matti.virtanen”. Artikkeli sai minut järkyttymään syvästi ja pohtimaan lukemisen merkitystä lasten kehitykselle.

Reportaasissa kerrotaan, että äidinkielen opettajat ovat havainneet, etteivät nuoret juurikaan lue. Yhä kasvavalle joukolle on vaikeaa saada kirja käteen ja monilta se ei onnistu lainkaan. En ole äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, mutta moinen on minustakin sangen huolestuttavaa. Toisaalta olen sitä mieltä, että tässä asiassa vanhempien tulisi katsoa peiliin. Olen sillä kannalla, että lapselle lukemisen pitäisi olla luonteva osa arkea ja kirjoja tulisi olla aina saatavilla. Uskon vahvasti, että tenava, jolle on pienestä asti luettu ja jonka vanhemmat esimerkillään näyttävät, että lukeminen on mitä mainioin harrastus, tarttuu itsenäisesti kirjaan myöhemmin. Tai ainakin todennäköisemmin kuin sellainen muksu, joka on vain katsonut videoita tai pelannut pädillä vanhempien selaillessa vieressä puhelintaan hiljaa.

Taannoin koulussa eräällä oppitunnilla minulle naurettiin kun kerroin tilaavani Helsingin Sanomia ihan perinteisenä paperiversiona viikonloppuisin ja arkisin diginä. Myönnän, ettei se ehkä ole kaikkein ekologisin ratkaisu, mutta minä nautin valtavasti paperilehden selailusta, kuten olen nauttinut ala-asteelta saakka. Tästä esimerkistä huomaa, miten maailma on muuttunut jo ihan viimeisen vuosikymmenen aikana. Monetkaan eivät enää lue tai seuraa televisiosta uutisia ja heidän tietoisuuteensa tulevat korkeintaan ne otsikot, jotka joku jakaa sosiaalisessa mediassa.

Uskon, että tulevaisuudessa yleistyvät sovellukset, joista voi lukea vain itseään kiinnostavia asioita. Tällöin jää kaikki epämiellyttävät otsikot kokonaan näkemättä, vaikka nekin olisi äärimmäisen tärkeää huomioida. Tuntuu, että ihmiset ovat jo nyt vieraantuneet monista asioista ja elävät vain omassa pienessä some-kuplassaan. Yleissivistys on heikkoa ja kielellinen ilmaisu vajaavaista, sillä ollaan totuttu kommunikoimaan lähinnä kuvin tai ääniviestein. Myös äänikirjat ovat yleistyneet valtavasti. Ne ovat toki parempia kuin ei mitään, mutta itse kannatan silti perinteistä kovakantinen käteen -tyyppistä ratkaisua.

En ole alan asiantuntija, eikä oma jälkeläiseni tietenkään vielä seitsenkuisena osaa puhua, mutta pyrin tukemaan hänen kielellistä kehitystään kaikin keinoin. Vaikka tuntuisikin typerältä horista itsekseen ja selittää koko ajan arkipäiväisiä askareita, teen sitä jatkuvasti. Eihän lapsi muuten opi puhumaan kuin vuorovaikutuksessa aikuisen kanssa. Lisäksi tyttäreni on syntymästään saakka kuulunut Sandviksin Vau -kirjakerhoon, josta tulee säännöllisesti ikäkauteen sopiva lukupaketti. Luemme kirjoja päivittäin ja vauva selailee niitä myös itsekseen, sillä ne ovat koko ajan käden ulottuvilla. Näin on myös aina ollut minun lapsuudenkodissani. Itselleni onkin jäänyt mukavia muistoja yhteisistä satuhetkistä äidin tai isovanhempien kanssa. Jälkeläisen ensimmäinen lahja mummilta oli myös kirja. Se ei ole sattumaa. Voihan olla, että kaikesta huolimatta opukset eivät tulevaisuudessa tytärtä kiinnosta lainkaan, mutta ainakin niiden pariin on kannustettu sekä omalla esimerkillä että yhdessä lukien.