Onnellinen arki ja onnellinen lapsi
0Luen parhaillaan itse itselleni syntymäpäivälahjaksi ostamaani Jari Sinkkosen teosta Onnellinen lapsi (WSOY, 2020). Kirjassa yhtenä teemana vaikuttaisi olevan se, miten tärkeää lapsen kehitykselle on perheen onnellisuus. Tämä havainto on lämmittänyt mieltäni, koska olen itsekin aivan samoilla linjoilla, vaikka en ole lastenpsykiatrian dosentti!
Onnellisuus rakentuu eri ihmisille eri asioista. Minun kokemukseni mukaan arjen peruspalikoiden pitää olla jokseenkin kunnossa ennen kuin tämmöistä onnellisuuden hienosäätöä voi tehdä. Peruspalikoilla tarkoitan tässä yhteydessä kohtalaista terveydentilaa ja sellaista toimeentuloa, että raha-asiat ei valvota öisin. On vaikeaa yrittää lisätä omaa itsetuntemusta tai ottaa muita huomioon sensitiivisesti, jos on vaikkapa jatkuva huoli terveydestä tai jaksamisesta.
Joka tapauksessa ajattelin kuitenkin tässä vähän avata sitä, mistä se onnellinen arki rakentuu meidän perheessä. Muistutan, että tosiaan ihmiset, tilanteet, perheet, lapset ja parisuhteet ovat erilaisia ja se, mikä toimii meillä ei taatusti toimi muilla.
Kuitenkin ehkä joku voi tästä saada inspiraatiota tai ajattelun aihetta. Kirjassa todettiin myös melko tyhjentävästi, että tavallinen äiti riittää. Toisinaan väsynyt ja poissaoleva, mutta kuitenkin rakastava. Se riittää. Ei tarvitse olla supermutsi, joka on sinne kouluikään asti kotona kasvattamassa ja soseuttamassa niitä porkkanoita ja muistaa joka päivä ulkoilla kahdesti, tehdä terveelliset välipalat sekä askarrella joulukortteja. Onnellinen lapsi tarvitsee rakastavan ympäristön, ei kasapäin leluja.
mitä minulle on onnellisuus?
Itsensä kehittämisen mahdollisuudet: Tämä liittyy vahvasti työelämään. Me molemmat olemme vuoroillamme tässä vanhemmuustaipaleella tukeneet toinen toistemme opintoja ja kehittymistä työelämässä. Tämän mahdollisti muun muassa se, että mies oli vanhempainvapaalla kun minä tartuin mahdollisuuteen ja menin uuteen työpaikkaan. Yritän myös aktiivisesti parantaa omaa itsetuntemustani, jotta voisin kehittää vahvuuksiani niin työelämässä kuin äitinäkin.
Tasa-arvoinen vanhemmuus: Meillä tasa-arvoinen vanhemmuus näkyy arjessa päivittäin esimerkiksi siinä, että pääsääntöisesti toinen vie lapsen päiväkotiin ja toinen hakee. Neuvolat, vanhempainillat, lääkärikäynnit ynnä muut jaamme tasapuolisesti. Vaatehuolto on pääosin minun vastuullani, mutta se johtuu siitä, että kirpputorien kiertäminen on minun ja tyttäreni yhteinen mukava harrastus. Ruokahuolto jakautuu aika lailla tasan pitkällä tähtäimellä, vaikka täytyy myöntää, että tänä syksynä se on ollut lähes kokonaan miehen kontolla johtuen siitä, että minulla on ollut kiireisempää töissä. En valita.
Rakentava riitely: Kyllä meilläkin riidellään, mutta ei huutamalla tai uhkaavasti. Aiemmin on ollut haasteita puhumattomuuden kanssa, mutta olemme petranneet tässä asiassa. Olemme myös pyrkineet arjessa mahdollisuuksien mukaan minimoimaan yleisiä riitojen aiheuttajia. Esimerkiksi raha-asioissa meillä on molemmilla omat rahat ja sen lisäksi yhteiset rahat, josta maksamme talouden ja lapsen kulut. Olemme todella erilaisia rahankäyttäjiä ja jos meillä olisi vain yhteiset rahat, siitä tulisi järkyttävän paljon riitoja. Meillä käy siivooja, koska se on myös vakioaihe eripuraan. Järjestyksen suhteen on auttanut se, että minä olen laskenut rimaa ja valinnut taisteluni. Jos minulla on 24 tuntia aikaa vuorokaudessa ja haluan priorisoida nukkumisen, työnteon, yhteisen ajan lapsen kanssa sekä oman hyvinvointini, ei aikaa riitä siivoamiselle turhan paljon. Tasa-arvo voisi olla myös yksi potentiaalinen riitojen aihe, jos se ei meillä toteutuisi.
onnellinen lapsi -aikansa kaikelle
Perheaika. Meille perheaika ei ole lomamatkoja tai erikoisjuttuja, vaan ihan arkisia asioita, kuten yhdessä ruokailua ja touhuamista. Toki reissaammekin yhdessä, mutta emme ole matkustaneet esimerkiksi ulkomaille kolmeen vuoteen koko perheen voimin. Tämä toki johtuu siitä, että minä en halunnut matkustaa taaperon kanssa lentokoneella tietäen, miten raskasta se voi olla muille matkustajille ja matkustamohenkilökunnalle. Kun tyttö ei vielä kävellyt, matkaaminen lentokoneella oli helpompaa. Nyt kun lapsi on jo kohta neljän vanha ja todistanut kärsivällisyytensä pitkien automatkojen muodossa, uskallan lähteä hänen kanssaan pidemmälle, jos tämä maailmantilanne sen joskus sallii. Olemme siis perhematkailleet kotimaassa viimeiset kolme vuotta. Ja tulemme kyllä matkailemaan jatkossakin. Suomi on ihana. Reissatkaa enemmän kotimaassa. Juna on kokemukseni mukaan paras ja stressittömin kulkupeli lasten kanssa matkaaville. (Lue myös: Rusinat eivät ole saatanasta seuraava ja muita vinkkejä kakaroiden kanssa matkaamiseen)
Oma aika on meidän perheessä yksi tärkeimpiä rakennuspalikoita. Olemme miehen kanssa molemmat sellaisia, että tarvitsemme paljon omaa tilaa. Ja jälkeläinen myös! Hän haluaa toisinaan olla rauhassa ja leikkiä yksin. Se kaikille suotakoon. Meistä myös etenkin minä tarvitsen aikaa ystävieni kanssa. Kunnioitamme tätä puolin ja toisin. Aina on löytynyt kalenterista tilaa harrastuksille, yksinololle tai ystäville, jos sitä on tarvinnut. Pitää vaan avata suunsa ja kysyä. Toisinaan järjestyy myös kysymättä. Esimerkiksi viime viikonloppuna mies lähti tyttären kanssa yöksi mökille, jotta minä sain tehdä vähän rästihommia, illallistaa ystävieni kanssa ja nukkua pitkään.
Parisuhdeaika on tärkeää arjen keskellä, mutta myös erikoisemmat tilaisuudet, kuten elokuvissa tai ravintolassa käyminen, on prioriteetti. Meillä on käynyt hyvä tuuri siinä, että sukulaisia asuu lähellä ja tytär viihtyy erinomaisesti mummolassa tai serkun luona kylässä.
Kahdenkeskinen aika lapsen kanssa on tuiki tärkeää kaikille osapuolille. Meillä on tyttären kanssa ihan omat jutut ja heillä myös. Aina muistetaan myös sanoa, että olipa ihanaa viettää aikaa kahdestaan ja aina on myös toisaalta ikävä sitä poissaolevaa osapuolta.
Parisuhde vaatii työtä ja huolenpitoa, kuten myös jokaisen suhde omaan itseensä. Haluan kannustaa vanhempia priorisoimaan ruuhkavuosien keskellä myös omaa sekä puolison ja parisuhteen hyvinvointia. Ja nukkumista. Aina priorisoikaa nukkumista!
Muistutan myös, että onnellinen lapsi tarvitsee rakkautta, rajoja, turvaa, ravintoa, unta ja puhtaat vaatteet. Kaikki muu on plussaa!
Lue myös:
Päiväkodin aloittaminen alle kolmevuotiaana
Taannoin uutisoitiin tutkija Aino Saarisen väitöskirjasta, jonka mukaan liian isot ryhmät sekä liian pitkät päivät varhaiskasvatuksessa ovat etenkin alle 3-vuotiaille haitallisia. Tutkimus on saanut jonkin verran kritiikkiä ja sitäkin enemmän aiheuttanut keskustelua. Keskustelu on aina hyvästä ja tervetullutta, kunhan se on hyvin argumentoitua, lähteisiin viittaavaa ja toisten ihmisten valintoja ei lähdetä syyllistämään.
Neuropsykologi, varhaiskasvatuksen professori Nina Sajaniemi kommentoi asiaa Helsingin Sanomien artikkelissa (HS 11.11.2020) todeten, että mikäli lapsella on päiväkodissa turvallinen ja luotettava aikuinen, päiväkotipäivän pituus ei juuri vaikuta:
”Asia riippuu siitä, miten varhaiskasvatuksen ympäristö on päiväkodissa järjestetty. Jos päiväkodissa on sensitiivisesti toimivia aikuisia, päivän pituudella ei ole niin suurta merkitystä.”
HS kirjoittaa artikkelissaan myös näin:
” Sajaniemi sanoo, että julkisessa keskustelussa kaivattaisiin ehdotuksia, miten nykyisen varhaiskasvatuksen rakenteita ja toimivia käytänteitä voisi vahvistaa.
Kädenvääntö kotihoidon ja päiväkodeissa toteutuvan varhaiskasvatuksen välillä pitäisi hänen mielestään jo unohtaa.
”Meillä on vieläkin jäänteitä keskustelusta, onko alle kolmevuotiaan paras hoitopaikka koti vai päiväkoti. Sellaisesta keskustelusta pitäisi päästä irti.”
Sajaniemi muistuttaa, ettei ole olemassa sellaista oikeaa tietoa, että päiväkodit ovat pahasta ja koti on hyvästä. Hän ei kiistä, että Suomessa on myös kuormittuneita lapsia, mutta he ovat hänen mukaansa usein kuormittuneita myös kotona.”
Suomessa meillä on laadukas varhaiskasvatus ja kotona olemista tuetaan verrattain pitkään. Esimerkiksi monessa Keski-Euroopan maassa on käsittääkseni tyypillistä palata töihin lapsen ollessa kolmikuinen. Halusinkin nyt jakaa oman kokemukseni, omista itsekkäistä lähtökohdistani käsin siitä, miksi meidän tytär meni päiväkotiin 11-kuisena ja itse palasin työelämään hänen ollessaan kahdeksan kuukauden ikäinen.
päiväkodin aloittaminen alle kolmevuotiaana -miksi meillä tehtiin näin?
Otin tähän aiheeseen jo tuohduksissani kantaa viime viikolla Instagramissa. Tuli paljon kommentteja suuntaan jos toiseenkin. Sain hämmentävän monta kommenttia siitä, että ei pitäisi tehdä lapsia, jos ei ole niiden kanssa sitten valmis olemaan. Komppaan tässä Ikkunalaudalla-blogin Essiä, joka kirjoitti tyhjentävästi: ” Jep, voinko palauttaa ne jonnekin kun en etukäteen osannut tätä kuvitella?”
Minulle itselleni tuli itselleni valtavana yllätyksenä se, miten ahdistunut olin äitiyslomalla. Tunsin arvottomuutta. Olen puhunut tästä aiemminkin ja myös työstänyt asiaa ammattilaisen kanssa, mutta minä olen aina määritellyt itseni vahvasti työn kautta. Työnteko on iso osa identiteettiäni. Näin tulee olemaan jatkossakin, vaikka olenkin tässä vuosien varrella oppinut höllentämään otetta ja priorisoimaan paremmin.
Toki vanhempainvapaan ahdistukseeni vaikutti valtavasti myös epävarmuus työpaikasta, raha-asioista ja tulevaisuudesta. Kun tulin raskaaksi, olin määräaikaisessa työsuhteessa lentoyhtiössä ja toisen vuoden opiskelija. Olimme juuri muuttaneet yhteen. (Siis oikeasti pamahdin raskaaksi samana päivänä kun muutimme virallisesti yhteen.) Mieheni kirjoitti diplomityötänsä. Kummallakaan ei ollut vakituista työtä ja tulevaisuus näytti epävarmalta. Tästä ehkä rivien välistä voi lukea, että lapsi oli meille yllätys.
Jos kaikki ihmiset ajattelisivat niin, että ei pidä tehdä lapsia ennen kuin on taloudellisesti mahdollista olla kolme vuotta kotona, moni tuskin lisääntyisi.
Leikitellään ajatuksella, että olisin ollut edelliset kolme vuotta kotona. Olisin luultavasti saanut opinnot pakettiin kyllä, mutta sen sijaan, että olen nyt viestintätoimistossa töissä, olisin ehkä hyvällä tuurilla ollut samaisessa firmassa harjoittelussa. Edellinen työkokemukseni olisi lentotyö vuodelta 2016. Olisin siis mitä todennäköisimmin valmistunut tänä keväänä työttömäksi. Minulla olisi jäänyt väliin yksi tapahtumatoimisto, viestinnän freelancerina työskentely ja reittilentoyhtiö. Nämä ovat kaikki sellaisia asioita, jotka ovat vauhdittaneet minua urallani valtavasti.
jokainen tekee valinnat omista lähtökohdistaan käsin siten, mikä on sillä hetkellä sille perheelle paras ratkaisu
Tällä kertomuksella halusin alleviivata sitä, että jokainen perhe tekee näissä päiväkotiasioissa oman ratkaisunsa heidän senhetkiseen tilanteeseensa nähden sekä omiin arvoihinsa perustuen. Alleviivaan, että kaikilla ei ole taloudellisesti mahdollista olla kolmea vuotta kotona tai jäädä osittaiselle hoitovapaalle, vaikka se lain puitteissa on työssäkäyvien vanhempien oikeus. Kaikki eivät myöskään halua olla kolmea vuotta kotona. Olen tästä puhunut monesti aiemminkin. Koen, että tunnen itseni melko hyvin. Minusta ei olisi keksimään kolmea vuotta ikäkauteen sopivaa kehittävää tekemistä kotona sosiaaliselle lapselle. En ole leikkipuistomutsi. Aidosti olen sitä mieltä, että tälle meidän tyttärelle paras paikka on päiväkoti. Toki aviomieheni olisi voinut olla kotona kolme vuotta, mutta vastavalmistuneelle se ei olisi välttämättä ollut uran kannalta kovin järkevää. Siis, jos jompi kumpi meistä olisi ollut lapsen kanssa kotona tämän vuoden helmikuuhun asti, toinen meistä olisi melko varmasti tällä hetkellä työttömänä. Ja tytär olisi hyppinyt seinille kavereidenkaipuussaan. Se nähtiin jo tänä keväänä kun hän oli kaksi kuukautta poissa päiväkodista.
Jos jompi kumpi olisi ollut kolme vuotta kotona, emme voisi myöskään asua tässä asunnossa, koska emme olisi saaneet asuntolainaa. Tällä hetkellä naapurissa on sekä isovanhemmat että tyttären serkut, joka on tietenkin iso etu. Oikeastaan, kun asiaa mietin, emme myöskään mieheni kanssa olisi todennäköisesti edes yhdessä, koska olisimme varmaankin riidelleet viimeiset kolme vuotta rahasta, tasa-arvosta ja menetetyistä mahdollisuuksista. Emme olisi myöskään voineet mennä naimisiin. Tai no, sehän on vaan yksi kynänpyöräytys maistraatissa, mutta häitä emme olisi voineet järjestää. Siitäkin olisin varmasti jotenkin katkera.
Olen siis sitä mieltä, että onnellinen vanhempi ja koti on lapselle parempi aina vaihtoehto kuin se, että joku olisi hammasta purren kolme vuotta kotona vain siksi, että päiväkodin aloittaminen yhdistettynä suuriin ryhmäkokoihin ja pitkiin päiviin SAATTAA lisätä aggressiivisuutta.
meidän kokemuksemme päiväkodista
Päiväkodin sujumiseen vaikuttaa minun mielestäni valtavasti lapsen temperamentti. Meillä ei ole koskaan ollut haasteita päiväkodin kanssa, vaikka tytär on sitä jo tässä vaihtanutkin. En ole huomannut tyttäressäni aggressiivista käytöstä. Kun hän hermostuu, hän useimmin sanoo ”En oLe SiNuN KaVerI” ja menee omaan huoneeseensa murjottamaan. Tämän jälkeen menen hetken kuluttua perässä, koputan ja kysyn, saako tulla, mikä painaa. Sitten keskustellaan. Toki tytär on joskus lyönyt ja potkinutkin minua, mutta nykyään toimintatapa on tämä. En tiedä, millainen hän olisi ilman päiväkotia. Sen kuitenkin tiedän, että itselläni ei riittäisi hermot suhtautua näihin tilanteisiin rauhallisesti, jos olisin tyttären kanssa 24/7. Kaikella rakkaudella.
Instagramissa kommentoitiin myös sitä, kuinka on jouduttu istumaan aikuisiällä terapiassa uraäidin takia. Minä olen mennyt päiväkotiin alle vuoden ikäisenä. Minäkin olen työstänyt asioita terapeutin kanssa. En kuitenkaan ole koskaan kokenut, että ne johtuisivat siitä, että äitini on ollut töissä, vaan pikemminkin vanhempieni erosta ja siitä seuranneesta isäsuhteen kanssa kipuilusta. Pitkälti tämän vuoksi minusta tuli vaativa suorittaja.
Toisaalta yhtä lailla terapian tarpeessa ovat lähipiirissäni ihmiset, jotka ovat olleet kotona kouluikään asti. Jos kumarrat johonkin suuntaan, pyllistät toiseen. Vanhemmuudesta voi tuskin selvitä ilman, että tarvitaan terapiaa. Sitä paitsi mielestäni ihan kaikkien ihmisten tulisi käydä terapiassa, kuten hammaslääkärissäkin.
Tässä yhteydessä koen vielä loisteliaaksi lopuksi tarpeelliseksi painottaa, että minun mielestäni elämässä on tarkoitus olla mahdollisimman onnellinen. Jokainen perhe sitten tosiaan tasapainoilee sen kanssa, mikä ratkaisu on kokonaistilannetta tarkastellessa milloinkin paras. Usein joudutaan tekemään myös kompromisseja.
Lue myös:
Sukupuolisensitiivisyydestä ja tasa-arvosta
”Olkaa sitten kuten miehiä, älkää tehkö lapsia.” Sirpa Selänne
Muuta luettavaa aiheen tiimoilta: