Minulla on ollut tapana (voiko kahden vuoden peräkkäisyyttä kutsua tavaksi?) tehdä joulun alla siihen liittyvä teksti tänne blogiin. Tänä vuonna se jäi tähän aattoon, mutta teinpä kuitekin. Syy, miksi en ole täällä blogissa ollut kovin aktiivinen, on viimeisten koulutehtävien ja töiden aiheuttama aikapula. Nyt olen kuitenkin ansaitulla joululomalla. Tätä kirjoittaessani nautin sukulaisten vieraanvaraisuudesta ja juon aamukahvia.

Tänään halusin puhua, siitä, millainen jouluihminen olen. Kuten olen kertonut, olen elämäni aikana viettänyt aika lailla erilaisia jouluja ja voisi olettaa, etteivät perinteet ole minulle lainkaan tärkeitä. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Minähän rakastan perinteitä! Olen odottanut aikalailla puolitoista vuotta, että tämä, lapseni ensimmäinen joulu, olisi käsillä, jotta voin alkaa luomaan hänelle lapsuuden jouluperinteitä.

Meidän aattomme koostuu näistä asioista:

• Meillä on ollut tapana (voiko kahden vuoden peräkkäisyyttä kutsua tavaksi?) antaa aattoaamuna jokin saunaan liittyvä lahja, josta voi sitten joulusaunassa nauttia.
• Lempiruokaani riisipuuroa syödään antaumuksella.
• Oikeastaan kaikkea ruokaa syödään antaumuksella, koska jouluun kuuluu ähky, joka on tuotettu perinteisillä joulupöperöillä kinkkuineen sekä piparkakuilla, luumutortuilla ja Juhlapöydän konvehdeilla.
• Lumiukko pitää katsoa joka vuosi, samoin Joulupukki ja noitarumpu (jonka katsoimme tosin jo eilen).
• Pyrin käymään aina joulukirkossa tai vähintäänkin lukemaan jouluevankeliumin.
• Hautuumaalle viedään kynttilät heille, jotka eivät enää ole täällä. Aina jos en ole itse Kiuruvedellä, valtuutan jonkun toisen viemään kynttilät puolestani.
• Joulupukki tulee illalla käymään ja toivon, ettei tuo kymmenkuinen traumatisoidu siitä loppuiäksi.
• Koska rakastan lahjoja, olen tänä(kin) vuonna suunnitellut lahjat Exel -taulukkoon jo lokakuussa ja hankkinut hyvissä ajoin nuo osuvat paketit. En siis malta odottaa niiden jakoa.
• Koristelen aina (muovi)kuusen jo joulukuun alussa, mutta salaa haaveilen joka vuosi aidosta kuusesta.
• Jouluun kuuluu myös koko suvun yhdessäolo. Sehän se on kaikkein tärkeintä.

Olen siis todella perinteinen suomalainen juntti jouluihminen.

Lue myös:

Joulun taikaa

Jouluinen otsikko, joka huokuu seesteisyyttä ja antimateriaa

Kävin viime viikolla mielenkiintoisessa Journalistiliiton seminaarissa liittyen henkilöbrändäykseen. Se herätti ajatuksia siitä, täytyykö meillä kaikilla olla henkilöbrändi, onko meillä kaikilla sellainen tahtomattamme sekä siitä, miten siihen voi vaikuttaa.

Eritoten freelancereille ja muille itsensä työllistäjille luovalla alalla on suotavaa nykypäivänä olla jonkinlainen brändi ja vahva some-presenssi, jotta voi erottua. On ensiarvoisen tärkeää kuitenkin ymmärtää, että brändi ei ole se, mitä sinä haluaisit ihmisten ajattelevan itsestäsi, vaan se, mitä he puhuvat sinusta kun et ole paikalla. Minun mielestäni brändi ja maine ovat synonyymejä tässä yhteydessä.

Sen vuoksi nuoruudessa isketyistä leimoista voi olla vaikeaa päästä irti. Minulla on esimerkiksi eräs älykäs ja kaunis ystävä, joka työskentelee finanssialalla, harrastaa triathlonia ja opiskeli ihan vaan työn ohessa maisteritutkinnon. Kuitenkin edelleen jotkut muistavat hänet siitä, että kymmenen vuotta sitten hän oli mukana suositussa tanssiryhmässä.

Otimme eilen ratkiriemukkaita eikä lainkaan kliseisiä joulukorttikuvia

Minun oma brändini puolestaan oli vielä vuosikymmenen alussa vähän hukassa. Sain usein kuulla kommentteja, kuten ”sähän olet ihan mukava selvinpäin” tai ”oletkin fiksu kun suhun tutustuu”. Silloin ajattelin, että minua ei kiinnosta, mitä ihmiset minusta ajattelevat. Kuitenkin useamman potentiaalisen seurustelusuhteen kariuduttua arveluttavaan maineeseeni, järkeilin, ettei olekaan vallan yhdentekevää, millainen kuva ihmisillä on minusta.

On luonnollista, että ihmiset muuttuvat, rauhoittuvat, aikuistuvat ja asettuvat aloilleen. Brändi on kuitenkin valitettavan hitaasti kääntyvä laiva. Tiedän joidenkin noina sekavina aikoina minut tunteneen olevan nykyäänkin sitä mieltä, että tällainen hulttio ei ole soveltuva äidiksi. Se on vähän surullista. Eihän se, että on joskus ollut holtiton, tarkoita, ettei osaisi myöhemmin elämässään ottaa vastuuta ja olla hyvä vanhempi.

Palatakseni postauksen aiheeseen, eli henkilöbrändiin eritoten työelämässä, sosiaalinen media näyttelee nykypäivänä melko isoa roolia. On luonnollista, että nuorena tulee juhlittua ja koeteltua kanssaeläjien hermoja, mutta brändinrakentamisen näkökulmasta kaikkea ei tarvitse jakaa sosiaalisessa mediassa. On valitettava tosiasia, että nykyään googletetaan niin potentiaaliset deittikumppanit kuin työntekijätkin, joten on suotavaa vähän katsoa, minkälaista materiaalia sen oman nimen takaa löytyy.

Minun viisi vinkkiäni henkilöbrändin rakentamiseen ovat:

1. Ole oma itsesi. Vaikka jonkinlainen itsesensuuri onkin elämässä suotavaa, ei kuitenkaan kannata olla mitään muuta kuin olet. Epäaitous paistaa aina läpi.
2. Valitse taistelusi. Kaikkien ei tarvitse olla joka paikassa. Löydä oma foorumisi ja panosta siihen: Jos Instagram ei ole sinun juttusi, voisiko vaikka Twitter olla?
3. Ole aktiivinen. Kun olet löytänyt sinulle sopivan kanavan, tuota sinne omannäköistäsi sisältöä säännöllisesti. Pikkuhiljaa samanhenkiset seuraajat löytävät sinut.
4. Ei Roomaakaan rakennettu päivässä. Brändin rakentaminen vaatii pitkäjänteistä työtä, kärsivällisyyttä ja suunnitelmallisuuttakin.
5. Katso itseäsi välillä toisten silmin. Googleta itsesi ja tarkastele tuloksia kriittisesti. Älä unohda vilkaista myös some-kanaviasi sillä silmällä.