Vuonna 2017 juuri vanhemmaksi tultuani kirjoitin postauksen siitä, mihin pihistän ja panostan. Ajattelin, että olisi hauskaa tarkastella näitä teemoja nyt vuosia myöhemmin, koska vanhemmuuden myötä tähän on tullut muutoksia. Olen myös koko ajan ilmastotietoisempi, joten kuluskäyttäytymiseni ja arvomaailmani on muuttunut.

Vuonna 2017 kirjoitin seuraavaa:

PIHISTÄN:

• Kampaaja. Olen antanut oman värini kasvaa takaisin ja käyn vain melko harvakseltaan tasoittamassa latvoja.
• Meikit. Tämä menee ehkä laiskuudenkin piikkiin, mutta meikkaan ainoastaan silloin kun on aivan pakko.
• Vaatteet. Ostan verrattain harvoin uusia vaatteita sekä asusteita pääsääntöisesti käytettyinä tai alennusmyynneistä.
• Vauvantarvikkeet. Tässä olen tullut siihen lopputulokseen, että en halua hamstrata turhaa roinaa, joten vähemmän on enemmän.
• Matkustus. Työskentelin matkailualalla puhtaasti siitä syystä, että pääsisin reissaamaan työn puolesta.

PANOSTAN

• Ravintolat. Opas- ja lentoemäntäajoista on jäänyt päälle se, että syön todella paljon ulkona sekä käyn kahviloissa.
• Hiustenhoitotuotteet. Vaikka säästän kampaamokäynneissä, en pihistele muuten hiustenhoidossa ja käytän laadukkaita tuotteita niin hiusten pesemiseen kuin laittamiseenkin.
• Lahjat. Rakastan lahjojen hankkimista ja panostan niihin.
• Sisustus. Minulla kuluu tällä hetkellä ehdottomasti eniten rahaa sisustukseen, vaikka en kovin tyyriitä ratkaisuja hankikaan.
• Elokuvat. Vaikka ostankin toisinaan edullisempia sarjalippuja, kuluu leffassa käyntiin sievoinen summa vuodessa.
• Tuoreet kukat. Rakastan kukkia ja etenkin tulppaaneja.
• Alkoholi. Meillä on paha tapa ystävieni kanssa treffata ravintolassa lasillisella, joka tarkoittaa käytännössä useampaa pulloa.
• Taksit. Kun olin vielä töissä, kuljin todella usein aamulennoille taksilla siitä syystä, että sain nukkua 45 minuuttia kauemmin.

Vuonna 2021 pihistän ja panostan näihin:

PIHISTÄN:

• Kauneudenhoito. Niputan tähän nyt kaiken kampaamokäynneistä hiustenhoitotuotteiden kautta meikkeihin. Tämä johtuu suoraan sanottuna laiskuudesta (ja etätöistä). Meikkaan aika harvoin. En ole esimerkiksi ostanut kynsilakkaa vuosiin, koska se on ympäristömyrkky. Omistan vain yhden luomiväripaletin, jonka ostin vuonna 2015. Toisaalta kun ostan meikkejä, suosin mielelläni laadukkaita merkkejä.
• Vaatteet ja asusteet. Hankin nykyään entistäkin harvemmin vaatteita ja asusteita. Ostan ainoastaan tarpeeseen ja ensisijaisesti second handia. Toisaalta jos ostan, ostan laadukasta ja olen valmis myös panostamaan rahallisesti, koska arvostan kestävää sekä eettisesti ja mahdollisimman ekologisesti tuotettua. Esimerkki neuleiden määrästä: omistan kolme. Vuonna 2019 ostamani vaateaarteen, mustan Aurora Sofian neuletakin, joka on käsin tehty Suomessa, vuonna 2017 ostamani Pura Finlandin harmaan neuleen, sekä vuonna 2016 kirpputorilta uutena ostamani Mangon neuletakin. Nämä riittävät mainiosti.
• Lapsen lelut ja vaatteet. En halua, että lapseni hukkuu tavaraan. En oikeastaan osta lapselleni leluja ja kannustan joulu- syntymäpäivä- akselilla sukulaisia yhteislahjoihin sekä aineettomien lahjojen hankkimiseen. Vaatteet hankimme käytettyinä ja lapsella ei ole valtavaa vaatevarastoa, mutta tarpeeksi kuitenkin.
• En osta enää nykyään tuoreita kukkia kuin ani harvoin.
• En myöskään enää kummemmin panosta sisustukseen, koska koen, että meidän koti on aika täysi. Jos koen tarvitsevani jotain, ostan sen ensisijaisesti käytettynä. Haluaisin kuitenkin tulevaisuudessa panostaa vähän asunnon remontoimiseen.
• En osta nykyään juurikaan kynttilöitä, vaan käytän paloturvallisia LED-versioita.

PANOSTAN:

• Kauneuspalvelut. Vaikka pihistän kauneudenhoidossa, käyn silti säännöllisen epäsäännöllisesti sokeroinnissa ja kasvohoidossa. Tosin nyt olen harventanut näitä käyntejä. Kerran vuodessa käyn myös mani-pedissä.
• Taksin käyttö on vähentynyt koronapandemian myötä, mutta kyllä silti lähes aina kuljen taksilla, jos olen tulossa kotiin ilta-aikaan esimerkiksi ravintolasta.
• Viinit. Edelleen tässä asiassa tykkään panostaa mielummin laatuun kuin määrään.
• Ulkona syöminen. Syön vieläkin ihan liian usein ulkona. Toisaalta se on todellakin (arjen) luksusta.
• Matkustus. Kerroin aiemmin pihisteleväni tämän suhteen. Nykyään haluan panostaa matkustamiseen, koska matkustan nyt ja tulevaisuudessa entistä harvemmin. Haluan tehdä matkanteosta mahdollisimman mukavaa, tapahtui se sitten maalla, merellä tai ilmassa. Panostan myös mielelläni laadukkaaseen majoitukseen. Ja aamupalaan.
• Kirjat. Olen nyt löytänyt kehityksen aallonharjalla myös äänikirjojen maailmaan ja uusin kirjastokortinkin kadonneen tilalle, mutta silti minulla menee aika tavalla rahaa kirjoihin. Olenkin asettanut itseni loppuvuodeksi kirjojenostolakkoon.
• Kulttuuri. Vanhemmuuden ja koronapandemian myötä en ole käynyt elokuvissa enää niin usein kuin ennen, mutta tulevaisuudessa haluaisin panostaa entistä enemmän teattereihin, museohin ja myös rakkaaseen elokuvissa käyntiin.
• Hyvinvointi. Panostin alkuvuonna itseeni aika tavalla ja treenasin monta kuukautta yhdessä personal trainerin kanssa. Tämä oli yksi parhaita investointeja.
• Vaatteiden ja tavaroiden korjaaminen. Olen todellakin valmis maksamaan suutarille tai ompelijalle, jos vaate, asuste tai muu tavara saa siten lisää käyttövuosia.
• Kahvi. Olen vähentänyt kahvinjuontia merkittävästi, mutta sen kupillisen, jonka juon, haluan olevan laadukasta. Sama pätee suklaaseen.

Lue myös:

15 vinkkiä hiilijalanjäljen pienentämiseen

Seuraa Instagramissa: @sarkasmiajashampanjaa

Minulla on 4,5 -vuotias lapsi. Kuten olen kertonut, hän on jo alle 2-vuotiaasta asti esittänyt vahvan mielipiteensä vaatevalintoihinsa. En puutu niihin, mutta asetan muutamia reunaehtoja: asun pitää olla sään ja tilaisuuden mukainen. Emme tee vaatehankintoja ilman hänen mielipidettään, mutta toisaalta ostamme vain tarpeeseen. Tällä hetkellä hankin seuraavaa kokoa (116cm) aina kun sopivia tulee kirpputorilla vastaan.

Lapseni on ruokailun suhteen oikea nirsopetteri. Häntä kyllä aina patistetaan maistamaan, mutta emme pakota syömään. Kannustaa koitamme toki esimerkiksi sanomalla, että ei tarvitse tietenkään syödä, mutta sitten ei saa kyllä jälkkäriäkään, tai että seuraava ruoka on sitten näin ja näin pitkän ajan kuluttua. Saatamme myös antaa hänelle päätösvaltaa ruokailunsa suhteen: ”Haluatko syödä makaronilaatikkoa vai porkkanakeittoa?” Ei kuitenkaan koskaan ”Mitä tänään syötäisiin?” -tyyppisesti. Olen sitä mieltä, että pieni lapsi ei kykene tekemään niin isoja päätöksiä, mutta kokee itsensä tärkeäksi, jos saa päättää edes jostain häntä koskevasta.

omaa rahaa, neuvottelua ja pettymysten käsittelyä

Joitakin kuukausia sitten olimme kaupassa. Jälkeläinen bongasi ihanan, kimaltavan, muovisen hiuspannan. Se maksoi 3 euroa. Hän alkoi kitisemään, että haluaa pannan. Kävimme pitkän keskustelun hyllyjen välissä siitä, että ei pidä ostaa mitään turhaa paskaa (vähän hienommin muotoiltuna toki) ja että asiat maksaa rahaa, joka ei kasva puussa. Koska hän todella vaikutti haluavan pannan, päätin antaa kuitenkin mahdollisuuden hankkia sen. Sanoin, että hän voi tehdä ylimääräisiä kotitöitä ja ansaita omaa rahaa pannan ostamiseen. Jos hän sitten myöhemmin vielä haikailee pannan perään, hän saa ostaa sen. Niinpä hän auttoi ahkerasti niin pyykkien lajittelussa kuin pihahommissakin. Viikon kuluttua lapsi oli saanut kasaan tarvittavat rahat ja onnensa kukkuloilla kävi ostamassa pannan.

Sanottakoon nyt vielä, että ei mennyt kovinkaan kauaa kun hän väänsi pannan rikki. Hän säästää parhaillaan rahaa uutta pantaa varten.

Aika pienenkin lapsen kanssa voi neuvotella asioista. Toki se vaatii vähän kärsivällisyyttä. Lapseni onkin kova neuvottelemaan. Hänen useimmin käyttämä fraasinsa taitaa olla: ”Mä voin tehdä omia päätöksiä.” Usein annankin hänen tehdä omia päätöksiä, sopivissa tilanteissa toki. Esimerkiksi taannoin kävimme jäätelökioskilla. Hän halusi jäätelön vohveliin. Sanoin, että kupista olisi helpompaa syödä. Hän halusi silti vohvelin. Jäätelöpallo tippui vohvelista jo alkumetreillä. Jatkossa hän ehkä valitsee kupin.

Sanotaan, että vanhempien tehtävä on tuottaa lapselle pettymyksiä ja sitten auttaa käsittelemään näitä tunteita.

Mielestäni tämmöinen pettymysten tuottaminen voi olla esimerkiksi:

• Ei osteta kaupasta leluja/hiuspantaa/vaatteita/keksejä/mehua, jos lapsi yhtäkkiä päättää semmoisia alkaa mankumaan.
• Ulkoleikeistä mennään sovittuna aikana iltapuuhiin, vaikka leikit jäisivät kesken tai kaverit vielä ulos.
• Aamulla ei katsota määrättömän kauan piirrettyjä, vaan sovitaan yksi jakso ja sen jälkeen lähdetään päiväkotiin tai päivän muiden askareiden pariin.
• Sängyssä ei syödä tai juoda.
• Vanhempien työvälineet eivät ole leluja ja niihin ei kosketa.
• Lapsi ei saa päättää muiden perheenjäsenten asioista.
• Kaikille annetaan vessarauha.

Tämmöiset asiat luovat lapselle rajoja. Rajat ja rutiinit on rakkautta ja tuovat lapselle turvaa. Toisaalta mekin joskus poikkeamme näistä tietoisesti. Esimerkiksi juhlapyhinä ja kyläillessä saatamme hieman joustaa ruokailu- ja nukkumaanmenoajoista ja joskus käymme ihanalla aamupalalla lähitavernassa ennen päiväkotia. Se on jännittävää ja luo mukavia muistoja. Loppukaneettina sanottakoon, että minun mielestäni 80-20 on tässäkin hyvä. Kun on 80 prosenttisesti jämpti ja johdonmukainen rutiinien ja rajojen kanssa, voi toisinaan höllätä vähän.

Lue myös: Saako lapsi valita itse vaatteet?

Seuraa menoa myös Instagramissa: @sarkasmiajashampanjaa