Havahduin siihen, että tässä vuodessahan ollaan jo viimeisellä kvartaalilla. Lokakuu näyttää sangen kiireiseltä, mutta tässä maailmanajassa se on pelkästään positiivinen asia. Mitä enemmän hommia ja puuhaa, sen vähemmän aikaa ajatella koronanperkelettä ja ahdistua kaikesta siihen liittyvästä.

Syyskuussa en oikeastaan ottanut juurikaan kuvia ja sen vuoksi tämän postauksen saldo jää todella laihaksi. Lupaan skarpata tässä kuussa. Ehkä.

Katsaus kuitenkin viime kuun listaan:

• Kon Mari Työnilon löytämisen taika -kirja jäi kesken. Minulla ei ole aikaa moisiin turhanpäiväisyyksiin. Olen lukenut alkuperäisen KonMarin sekä lukuisia ajanhallintaan ja työelämän tehokkuuteen liittyviä opuksia aiemmin. Valitettavasti ensimmäisen sadan sivun jälkeen koin, ettei tämä kirja tuo minulle mitään uutta. Se voisi olla kuitenkin jollekulle hyvä ensikosketus paremmin organisoituun työelämään.
• Ranskalaistyylisistä rapujuhlista kesti toipua kaksi viikkoa. Ne olivat silti sen arvoiset.
• En käynyt kävelyllä jokaisena etäpäivänä, mutta ihan mukavasti kuitenkin. Pieni ulkoilu kieltämättä piristää.

LOKAKUU

Kuukauden ensimmäisen aamun ensimmäinen ajatus: Ei pysty. (Torkutin varmaan tunnin, tuli kiire ja vitutti.)

Tämän kirjan aion lukea: Taidan palata Tulen ja jään laulun pariin.

(Työ)asia, jonka aion saada valmiiksi: Aika monta projektia. Pyrin nyt kotona, töissä ja blogihommissa priorisoimaan huolella ja keskittymään vain pakollisiin hommiin. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että joudun sietämään esimerkiksi kotona hieman epäjärjestystä ja blogin postausaktiivisuus saattaa kärsiä.

(Työ)asia, jonka tiedän roikkuvan puolivalmiina vielä tämän kuukauden jälkeenkin: Ihan kaikki arjen sujuvuuden kannalta ei-niin-välttämättömät kotityöt, kuten villasukkien parsiminen, vaatekaappien siivous tai jääkaapin peseminen. En kyllä toisaalta tee näitä melkein koskaan muutenkaan.

Lausahdus, josta saan juuri nyt energiaa arkeeni:

No, asioita tapahtuu ja sitten niihin suhtaudutaan.”

-Ryden mutsi

Ruoka, jota aion kokeilla: Meillä on ystäväni kanssa lauantaina viinitasting ja sushi-ilta, joten ehkäpä tilaan jonkin nigirin, jota en ole aiemmin maistanut.

Tässä kuussa tapahtuvista asioista eniten olen odottanut tätä ja nyt se viimein toteutuu: Osallistun yhteistyön tiimoilta Monna Pursiaisen Energisempi minä-valmennukseen, joka alkoi tänään. Odotan, että saisin valmennuksesta ajatuksia, vertaistukea sekä vinkkejä, jotta jaksaisin kiireisessä arjessa tehdä enemmän hyvinvointia tukevia valintoja.

Asia, joka tuntuu ristiriitaisimmalta: Kaikki koronaan liittyvät asiat ja rajoitukset tällä hetkellä. Epätietoisuus.

Yksi tavoite, joka on mahdollista saavuttaa: Aion käydä katsomassa Tove-elokuvan, kasvohoidossa ja nauttia ystävien sekä perheen seurasta turvallisesti.

Minkä asian haluaisin lapseni muistavan tästä kuukaudesta: Meillä oli ajatuksena lähteä sukuloimaan isovanhempieni luo jossain välissä, mutta pitää nyt tartuntatilanteen kiihtymisen vuoksi vähän tarkkailla ja pohtia sitä. On paljon muutakin mukavaa tekemistä suunnitelmissa tälle kuulle. Ehkä niistä tarttuu jokin muisto.

Syyskuussa JULKAISIN NELJÄ POSTAUSTA:

Koronanperkele

Minä tahdon olla energisempi ja jaksaa arjessa paremmin

10 kysymystä

Kuukauden kymmenen:syyskuu

Noin kuukausi takaperin Helsingin Sanomia lukiessani pöyristyin. Artikkelissa (HS 25.8.2020) kerrottiin, kuinka ulkomailta palaavat ihmiset vähät välittävät karanteeniohjeistuksista ja suosituksista. Tuli vähän paha mieli taas tästäkin.

”Jos joku maksaa, niin otan taksin, mutta muuten menen junalla” , totesi Ruotsin Göteborgista saapunut Maarit Asikainen HS:n toimittajalle tiistaina Helsinki-Vantaalla.”

Jos on pakko matkustaa Ruotsiin, jonka koronastrategiasta voi olla montaa mieltä, voisi myös kantaa vastuunsa. Jos on varaa matkustaa hupimatkalle, on varmasti myös varaa ottaa taksi. Vastuuta ei voi sysätä muille.

Tuohon artikkeliin ja erityisesti tähän kyseiseen sitaattiin kiteytyy ihmisten välinpitämättömyys. Vaikuttaa siltä, että me suomalaiset tarvitsemme tiukempia rajoituksia ja sakon uhkaa. Ilman näitä emme osaa toimia järkevästi. Viimeisen kuukauden aikana olen useamman kerran pöyristynyt lukiessani uutisia ja selaillessani sosiaalista mediaa.

Mielestäni tämä ei ole kovin monimutkaista. Säännöt ja ohjeet on tehty meidän kaikkien hyväksi, jotta epidemiatilanne saataisiin hallintaan ja voisimme elää ilman, että joudumme taas eristäytymään neljän seinän sisälle. Tämä ei ole ensimmäinen eikä viimeinen globaali pandemia. Meidän on pakko alkaa ottaa vastuuta omista toimistamme.

minunkin reissuni ovat peruuntuneet ja kaikki on paskaa paitsi kusi

Kyllähän se vituttaa. Koronan takia on minunkin kalenteristani pyyhkiytynyt maaliskuun jälkeen sukujuhlia ja muita kekkereitä sekä monen monta reissua niin kotimaassa kuin rajojen ulkopuolellekin. Korona on koetellut parisuhteen sietokykyä ja vanhemmuutta. Olen käyttänyt autoa enemmän kuin vuosiin, koska välttelen julkista liikennettä. Se on vastoin ekologisia arvojani. Olen tuntenut ahdistusta, riittämättömyyttä ja epävarmuutta.

Tästä kaikesta huolimatta noudatan ohjeistuksia ja rajoituksia. Hiljattain uutisoitiin, että korona leviää tällä hetkellä eniten alle kolmekymppisten joukossa baareissa ja yökerhoissa sekä bileissä. Haastavaa näiden tartuntaketjujen jäljittämisestä tekee se, että ihmiset eivät tiedä, missä seurassa ovat olleet. Ravintola- ja matkailualalla itsekin työskennelleenä, en tietenkään halua, että baarit ja yökerhot menevät kiinni, mutta peräänkuuluttaisin kaikkien vastuuta, myös riskiryhmään kuulumattoman nuorison.

En ole nyt käynyt nyt yökerhoissa, mutta jos menisin, varaisin pöydän. Tällöin keskiostos olisi korkeampi ja helpompaa pysytellä ihan vaan omassa porukassa. En ole nyt matkustanut ulkomaille, mutta jos matkustaisin, käyttäisin ilman muuta maskia ja noudattaisin karanteeniohjeistuksia matkan jälkeen. Olen sitä mieltä, että tämän kaiken paskan keskellä olisi mahdollista elää olosuhteisiin nähden kohtalaisen normaalia elämää, jos vain kaikki kantaisivat vähän vastuuta ja lakkaisivat olemasta niin vitun itsekkäitä.

päiväni murmelina

Viimeaikaisen uutisoinnin nojalla minusta tuntuu, että olemme kohta samassa jamassa kuin keväällä. Edessä on pitkä ja pimeä syksy. Vaikka olen perusluonteeltani negatiivinen ämmä, olen viimeisen puolen vuoden aikana muuttanut omaa koronastrategiaani sen verran, että märehtimisen ja murehtimisen sijaan yritän nauttia niistä asioista, joita voin ja saan tehdä. Siis yritän. Good Vibes Only, Ihanaa Päivää Just Sulle ja niin edelleen.

Lue myös: Viikko kipeänä ja koronatesti