Minä olen nyt kolmen vuoden ikäinen äiti. Tänään tyttäreni nimittäin täyttää vuosia.

Hän ei ole enää mikään vauva, ei taapero, vaan lapsi. Hän osaa käydä vessassa, pestä hampaat ja kertoa ponnekkaasti mielipiteensä. Hän on mahtava, huumorintajuinen tyyppi, joka auttaa mielellään ruoanlaitossa, yrittää huijata lautapeleissä ja muistaa aina sanoa ”kiitos”.

Kolmevuotisen äitiyteni aikana hän on opettanut minulle paljon asioita ja auttanut minua löytämään itsestäni puolia, joita en tiennyt olevankaan.

esimerkiksi nämä asiat osaa ja ymmärtää kolmen vuoden ikäinen äiti

• Jaksan aina yllättyä siitä, miten monta lastenohjelman tunnaria ja -laulua osaan ulkoa.
• Minulla on (toisinaan) pidempi pinna kuin luulinkaan.
• Olen kehittynyt (toisinaan) taitavaksi neuvottelijaksi.
• Herään edelleen usein öisin rasahduksiin, vaikka tytär pääsääntöisesti nukkuukin hyvin nykyään.
• Olen oppinut, että Muumi -hedelmäpatukat ovat korvaamattomia ja niitä kannattaa olla aina taskussa. Monta tilannetta ja nälkäkiukkua on selätetty niillä. Myös lapsen.
• Olen tajunnut, että kolmevuotiaalla tyttärellä on norsun muisti. Omani sen sijaan alkaa haperoitua.
• Olen oppinut, että en ole se pullantuoksuinen mutsi, mutta osaan tehdä kiitettävästi kelvollista pannaria.
• Olen myös ymmärtänyt, että en ole myöskään ns. leikkipuistomutsi, mutta osaan kiitettävästi käydä HopLopissa.
• Olen huomannut, että tyttärelleni on kehittynyt tarkka maku vaatteiden suhteen ja hän todellakin valitsee vaatepartensa itse. Tämä on ollut vaikeaa hyväksyä, mutta niin kauan kuin hän pukeutuu sään mukaisesti, pukeutukoot miten lystää. Sehän on vain hieno asia, että haluaa ilmaista omia mieltymyksiään ja pitää niistä kiinni.
• Osaan (yleensä) varata päiväkotiin säänmukaiset varusteet ja pakata vaihtovaatteita mukaan.
• Olen ymmärtänyt, että jokainen lapsi on erilainen, joten on turha vertailla.
• Olen myös ymmärtänyt, että jokainen vanhempi on erilainen, joten on turha vertailla.
• Tärkeintä on löytää oma tapa olla äiti tai isä.

Varmasti kaikki vanhemmat sanovat näin, mutta tunnen päivittäin ylpeyttä siitä, kuinka valtavan voimakastahtoinen, hurjan huumorintajuinen ja ihanan itsenäinen pieni ihminen tyttäreni on. En voi käsittää, että olen (toki yhdessä mieheni kanssa) tuonut tähän maailmaan jotain noin hienoa ja ainutlaatuista.

Kaksi vuotta sitten kirjoitin aiheen tiimoilta seuraavaa:

”Kaikille tuleville äideille haluan sanoa, että se vauvavuosi menee ohi juuri niin nopeasti kuin kaikki varoittelevat. Joillekin se on hyvä asia ja toisille hirveän haikeaa. Itselleni se oli jotain siltä väliltä. Tavallaan olen suunnattoman iloinen, että lapseni kasvaa ja oppii ilmaisemaan itseään myös verbaalisesti, ettei minun tarvitse arvailla, onko kylmä, kuuma, väsymys, nälkä, kakat housussa vai jotain muuta. Toisaalta taas onhan se hassua, että hän ei olekaan enää pieni avuton rääpäle, vaan ihan oma persoonansa, jolla on voimakas luonne ja nauravaiset silmät.

Minulla on vielä ihan hirveästi opittavaa äitiydestä, mutta tyttäreni on onneksi valtavan hyvä opettaja. Toivon, että saamme vielä lukemattomia yhteisiä vuosia.”

Komppaan vuoden 2018 itseäni ja totean tähän loppuun, että minulla on vieläkin hirveästi opittavaa äitiydestä, mutta tyttäreni on onneksi edelleen valtavan hyvä opettaja. Me kasvamme yhdessä. Meillä on omat juttumme ja hänellä on omat juttunsa myös, isin, isovanhempien ja serkkujenkin kanssa. Se on suuri rikkaus ja olen todella kiitollinen, että tyttärelläni on elämässään niin paljon tärkeitä ihmisiä.

Lue myös:

Yhden vuoden ikäinen äiti

Kolmen kuukauden ikäinen äiti

Seuraa myös Instagramissa: @Sarkasmiajashampanjaa

Olen tullut siihen lopputulokseen, että työssäkäyvien vanhempien arjenhallinta on vähintäänkin haastavaa. Tämä johtopäätös nojaa omaan empiiriseen tutkimukseeni sekä lähipiirin lapsellisten henkilöiden kanssa käytyihin keskusteluihin. Erityisen kinkkiseksi tilanteen tekee jos toinen tai molemmat tekevät vuorotyötä.

Minulla on kokemusta viime vuosilta sekä niin kutsutusta toimistotyöstä, vuorotyöstä että yrittäjyydestäkin ja näiden kaikkien sovittamisesta perheen arkeen. Aviomies on toki tämän koko ajan ollut turvallisesti samassa työpaikassa, joten se on helpottanut elämäämme valtavasti.

Näihin kokemuksiin perustuen jaan nyt kuusi pientä vinkkiä sujuvampaan arkeen. Vinkit on suunnattu erityisellä rakkaudella mutseille, mutta ehkäpä tästä joku muukin voi viisautta ammentaa.

1. Suunnittele aivan kaikki. Vähintäänkin ruokaviikko ja päiväkotikuljetukset. Suunnittelemalla arjen murkinat etukäteen vältyt a) kokkaamasta joka päivä b) ylimääräisiltä kauppareissuilta ja c) säästyy rahaa ja hermoja.
2. Synkronoi kalenterit. Opeta myös puoliso tulkitsemaan hänen mielestään sekavia  täysin loogisia, värikoodattuja ja järkeenkäypiä kalenterimerkintöjäsi.
3. Pakkaa sekä omat että jälkikasvun tavarat valmiiksi illalla. Laita myös vaatteet esille. Tosin uhmaikäisen kanssa on turha yrittää valita kuteita etukäteen, koska vaikka hän olisi ne itse illalla päättänyt, ei hän ei to-del-la-kaan suostu niitä pukemaan enää aamulla. Hän haluaa prinsessamekon ja kukkalegginssit. Se hänelle suotakoon. Laita kuitenkin edes omat releet johonkin kuosiin tai ainakin silitä ne valmiiksi, ettei taas tarvitse juosta palaveriin ryppyisessä mekossa, johon oikeastaan tuli jo kahvitahrakin. Suosittelen myös pitämään vaihtovaatteita mukana niin työpaikalla kuin jälkeläisen päiväkotirepussakin.
   

   

4. Yritä järjestää omaa aikaa paitsi vapaapäivinä, myös arkisin. Edes hetki. Ja pidä huolta, että puolisokin saa omaa aikaa. Edes hetken. Itse käyn muun muassa joogassa.
5. Yritä rauhoittaa aamut. Edes hetkeksi. Tämä on toki helpommin sanottu kuin tehty. Minä olen niin sanottu torkuttaja. Aamut, jolloin pitää juosta aikataulua vastaan, ovat ihan hanurista. Kuitenkin silloin harvoin, kun olen jaksanut herätä hieman aiemmin, eli silloin kun se kello soi ensimmäisen kerran, on huomattavasti helpompaa operoida. Päivä saa ihan erilaisen fiiliksen kun ei tarvitse hoputtaa ketään ja saa juoda kahvinsakin rauhassa. Nyt toki yrittäjänä rauhallisia aamuja on ollut enemmän, sillä olen jäänyt kotiin tekemään töitä muiden lähtiessä päiväkotiin ja toimistolle. Saman seesteisyyden yritän parhaani mukaan implementoida myös niihin aamuihin, jolloin on pakko olla jossain johonkin aikaan. Joskus se onnistuu, useimmiten ei.
6. Hyväksy, että kaiken voi saavuttaa, mutta ei samaan aikaan. Kukaan ihminen ei voi pitää huolta itsestään ja perheestä, nähdä säännöllisesti ystäviä, tehdä menestyksekästä uraa, kokata pelkistä takapihalla rakkaudella kasvatetuista kasviksista ruokaa, urheilla tavoitteellisesti ja pitää kotia tiptop -järjestyksessä puunattuna. Tai minä en ainakaan tunne yhtäkään henkilöä, joka pystyisi tähän kaikkeen. Sen takia on tärkeää valita, mihin keskittyy. Joku on joskus sanonut, että ihminen voi saada samanaikaisesti kolme näistä neljästä: ura, harrastukset, perhe ja ystävät. Valitse siis taistelusi.

Mitkä ovat sinun parhaat vinkkisi sujuvampaan arkeen?

Lue myös:Anni Erkko: Uraäidin selviytymisopas

Muista myös seurata minua Instagramissa: @sarkasmiajashampanjaa