Yhden vuoden ikäinen äiti

Tänään on se päivä. Pienokaiseni täyttää vuoden. Päällimmäisinä tuntemuksina itselläni on valtava yleinen kiitollisuus, helpotus siitä, että se kuuluisa ”vauvavuosi” on nyt ohi ja  myös edelleen piinaava väsymys, josta olen jo lukuisia kertoja täällä blogissakin avautunut.

Kuitenkin eniten se kiitollisuus.

Paljon on tapahtunut vuoden aikana. Tavallaan tuntuu, että näin olisi ollut aina ja tavallaan taas, että vasta eilen pyörin kolmatta päivää synnytyiskivuissani ympäri Kätilöopistoa.

Halusin nyt paljastaa tässä yhteydessä kaikille, mitä ilman en olisi selvinnyt vauvavuodesta näinkään täysijärkisenä:

1. Avomieheni
2. Kaikki mahdolliset apuvälineet, kuten rintapumppu, sitteri, leikkimatto, kylpytuki ja kävelykärry
3. Kahvi

Myös ystävistä ja sukulaisista on ollut aika paljon apua.

Kaikille tuleville äideille haluan sanoa, että se vauvavuosi menee ohi juuri niin nopeasti kuin kaikki varoittelevat. Joillekin se on hyvä asia ja toisille hirveän haikeaa. Itselleni se oli jotain siltä väliltä. Tavallaan olen suunnattoman iloinen, että lapseni kasvaa ja oppii ilmaisemaan itseään myös verbaalisesti, ettei minun tarvitse arvailla, onko kylmä, kuuma, väsymys, nälkä, kakat housussa vai jotain muuta. Toisaalta taas onhan se hassua, että hän ei olekaan enää pieni avuton rääpäle, vaan ihan oma persoonansa, jolla on voimakas luonne ja nauravaiset silmät.

Minulla on vielä ihan hirveästi opittavaa äitiydestä, mutta tyttäreni on onneksi valtavan hyvä opettaja. Toivon, että saamme vielä lukemattomia yhteisiä vuosia.

Lue myös:

Synnytyskertomus, jota minun ei pitänyt kertoa
Kolmen kuukauden ikäinen äiti