Hae
Sarkasmia ja shampanjaa

Kaupalliset yhteistyöt puhuttavat

Kirjoitin hiljattain kuinkaPING Helsinki tekee hienoa työtä kaupallisten yhteistöiden suhteen niin kouluttamalla, jakamalla tietoa kuin selkeän PING Ethics -koodistonkin kera.

Olen kuitenkin surukseni huomannut, että silti liian monet some-vaikuttajat bloggaajista televisiopersooniin ja urheilijoihin jättävät usein saadut tuotteet merkitsemättä tai merkitsevät kaupallista sisältöä väärin. Tämä saa minut tuntemaan pettymystä ihmiskuntaa kohtaan.

Kuten tuossa edellisessäkin postauksessa jo mainitsin, vastuu kaupallisen sisällön oikeellisuudesta on lopulta aina tilaajalla. Kuitenkin on vaikuttajana epäammattimaista käytöstä, ettei ole lainkaan perillä siitä, kuinka tehdä työnsä oikein ja lain mukaisesti hyvää markkinointitapaa noudattaen. Tai sitten asiasta ei vain välitetä, joka on vielä huolestuttavampaa. Erityisesti urheilijat, näyttelijät ja artistit näyttäisivät sortuvan hämmentävän usein piilomainontaan.

Toinen asia, jonka olen pistänyt merkille, ja jota olen myös ennenkin kovaan ääneen kritisoinut, on kilpailevan tuotteen tai palvelun mainostaminen. Vaikka sopimuksessa ei olisi kilpailukieltoa, ei ole mielestäni oikein mainostaa ensin Bookbeatia ja sitten Storyteliä. Ellei sitten kanavan teema ole erilaisten äänikirjasovellusten vertailu.

Minä olen tarkka niistä vähäisistä kaupallisista yhteistöistä, joihin lähden mukaan. En ota vastaan edes tuotteita, joita en normaalisti käyttäisi. Olen toki melko pieni mikrovaikuttaja, eikä elantoni ole kiinni tästä blogista.

bmd
HUOM. Postauksen kuvat eivät liity blogien kaupallisuuteen millään muotoa.

Viime syksyn aikana pohdin paljon blogini tulevaisuutta, strategiaa, visiota ja missiota sekä arvomaailmaani. Minulle kirkastui vahvasti, että en halua olla massavaikuttaja enkä tahdo myydä itseäni ja periaatteitani. Haluan ehdottomasti tehdä enemmän kaupallista sisältöä, mutta toivon pitkäaikaisia kumppanuuksia sellaisten yritysten kanssa, joiden tuotteita tai palveluita muutenkin kuluttaisin. Haluan myös ennen kaikkea antaa kaupallisella sisällöllä jotain lukijoilleni arvontojen, vinkkien tai erilaisten tapahtumien muodossa.

Haluan myös korostaa, että kaupallisuudessa ei ole mitään hävettävää! Jos on rakentanut sellaisen brändin itselleen, jota sisältö tukee ja joka luontevasti siihen solahtaa, arvostavat seuraajat sisältöä, oli se kaupallista tai ei. Minusta kuitenkin tuntuisi oudolta mainostaa vaikkapa leipää, jos en sellaista normaalisti ikinä söisi. (Mutta minä syön, lähettäkää siis leipää. Ja sirkushuveja!)

Haluaisin siis peräänkuuluttaa yritysten vastuuta valita yhteistöihin sellaisia vaikuttajia, jotka eivät mainosta mitä tahansa rahasta ja jotka vähintäänkin merkitsevät kaupallisen sisällön asianmukaisesti eivätkä sorru piilomainontaan.

Suosittelen myös lämpimästi ihan kaikkia vaikuttajamarkkinoinnin tekijöitä tutustumaanPING Ethicsiin.

10+1 helppoa keinoa olla ekologisempi

Ilmastonmuutoskeskustelussa monella on syyllistävä maailmanlopun asenne. On totta, että tilanne on vakava ja tarvitaan isoja muutoksia, poliittisia päätöksiä sekä globaaleja sopimuksia. Kuitenkin minä olen sitä mieltä, että jokainen voi vaikuttaa.

Muutos ei kuitenkaan usein ole pysyvä, jos yrittää heti ottaa liian valtavia harppauksia. Sen vuoksi kannattaa aloittaa pienistä teoista. Niin minäkin olen tehnyt. Olen sanonut tämän ennenkin, mutta sanon nyt uudestaan: älä vertaa itseäsi muihin, vaan entiseen itseesi. Minä kierrätän, suosin kasvisruokaa, käytän julkisia, hyötyliikun, kompensoin, ostan harkiten ja käytettyä, annan aineettomia lahjoja ja äänestän sekä sijoitan vastuullisesti.

Siitä ei kuitenkaan ole montakaan vuotta kun tupakoin säännöllisesti, ostin pikamuotia, en kierrättänyt lainkaan, puhumattakaaan kompensoinnista tai sijoittamisesta, hymähtelin kasvisruoalle, suosin yksityisautoilua ja äänestin vaaleissakin aina sitä puoluetta, jonka äänestämiseen minut on kasvatettu. Nyt tämä kaikki hävettää, mutta pitkä matka on tultu tähän päivään ainakin minun arvomaailmani muutoksen kanssa.

bty

Tämän vuoksi haluan kannustaa kaikkia muitakin aloittamaan jostain. Alla 10+1 todella helppoa vinkkiä ekologisempaan arkeen.

  1. Kierrätys on tehty Suomessa erittäin vaivattomaksi etenkin täällä pääkaupunkiseudulla.
  2. Karsi. Vähintäänkin sähköpostin uutiskirjeet.
  3. Ota kahvit mukaan kestokuppiin. 2020 -luvulla kertakäyttömukit on jo noloja.
  4. Jos sinulla on varaa lentää, sinulla on myös varaa kompensoida. (Ja maksaa siitä ruumalaukusta sen sijaan, että otat sen seitsemän sorttia pussukoita sekä nyssyköitä sinne koneeseen, mutta se on toki ihan toinen tarina se…)
  5. Suunnittele ostoslista ja käy harvemmin kaupassa. Tämä vähentää myös ruokahävikkiä.
  6. Anna edes joskus aineettomia lahjoja.
  7. Vaihda sähkösopimus ekosähköön.
  8. Suosi pukeutumisessa ja sisustuksessa laadukkaita materiaaleja ja ajatonta muotia. Korjaa tai korjauta rikkinäiset vaatteet ja tavarat. Näin tuet myös suomalaista työtä.
  9. Ekologisin viini on hanapakkaus. (Mikä oiva syy juoda useammin viiniä!)
  10. Pidä edes yksi kasvisruokapäivä viikossa ja suosi satokauden tuotteita. Hyvänä apuna tähän toimii esimerkiksi satokausikalenteri (kuvituksessa meidän oma edustettuna.)
  11. Kävele enemmän. Vähintääkin kaikki muutamaa pysäkinväliä lyhyemmät matkat.

Lue myös: Tapauksen ASTE-ilmastoaamu herätti ajatuksia

Suosittelen kaikkia tekemään Sitran elämäntapatestin. Siitä on hyvä lähteä liikkeelle: https://elamantapatesti.sitra.fi/testi