En ole koskaan kokenut olevani niin sanottu aamuihminen. Luulen sen johtuvan pyhästä vihastani herätyskelloa kohtaan. Tämä taas lienee seurausta siitä, etten koskaan mene ajoissa nukkumaan. En siis saa tarpeeksi unta ja siksi sängystä itseni ylös kampeaminen on niin pirun vaikeaa. Torkutan aina vähintään sen seitsemän kertaa. Sitten minulle tulee kamala kiire.

Aiemmin aamut sujuivat siis siten, että join kahvini samalla kun kiskoin mekkoa pääni yli ja lusikoin pikapuuroa naamaan laittaessani kenkiä jalkaani. Sitten meikkasin bussissa. Vapaapäivien aamuista toki olen pitänyt aina silloin, jos saan rauhassa herätä ja jos minulla ei ole ollut krapulaa. (Itse asiassa ennen vanhaan hämmentävän usein vapaapäivinä minulla oli hieman heikko olo, koska sattumoisin pidän viinistä, mutta se on toinen tarina se.)

Syy, miksi lähdin kirjoittamaan tästä aiheesta on, että nyt tähän aamusuhteeseeni on kuitenkin tullut radikaali muutos. RAKASTAN AAMUJA! Ehkä se johtuu siitä, että näin äitiyslomalla ei ole useinkaan kiire mihinkään. Toisinaan jo illalla odotan sitä, että saan istua ani varhain pöydän ääressä rekkamiehen annos kaurapuuroa edessäni Helsingin Sanomia lukien sekä sumppia juoden. Sitten katselen vauvan kanssa Huomenta Suomea ja tunnen itseni jotenkin tosi aikuiseksi.

En ole koskaan ollut myöskään kummoinen aamutreenaaja, mutta aamupäivän vaunulenkit ovat kieltämättä virkistäviä. Lisäksi olen ottanut tavaksi venytellä puolisen tuntia sekä tehdä hyvin kevyitä lihaskuntoliikkeitä kehonpainolla.

Viikonloppuaamut vasta ihania ovatkin kun toisinaan saan nukkua pidempään toisen vanhemman huolehtiessa aikaisin heränneestä jälkikasvusta. Sitten syödään yhdessä pekonia ja katsellaan telkkaria. Raskausaikana lauantaiaamuihin kuului myös treenitreffit ystäväni kanssa. Aionkin ottaa sen perinteen takaisin käyttöön heti kun voin.

Pohdinkin, onko siis mahdollista muuttua aamuihmiseksi vai johtuuko tämäkin joistain omituisista hormoneista? Epäilen kyllä vahvasti, että sitten kun palaan työelämään ja opintielle, suhteeni aamuihin palaa samaan vanhaan minuuttiaikataulun perässä juoksemiseen. Siinä ei paljon Hesaria ehdi lukea kun pitää itsensä lisäksi saada ovesta ulos kiukutteleva taapero.

Sitä odotellessa otan kuitenkin vielä toisen kupin kahvia ja tuijottelen ikkunasta pihalle. Tai ei, ehkä en tuijottele ulos, koska takapihamme on järkyttävässä kunnossa talven jäljiltä ja ikkunatkin aika likaiset, mutta toisen kupin kahvia otan silti.

Kirjoittelin ajatuksiani hyvinvoinnista noin vuosi takaperin. Tänään, raskauden ollessa jo aivan loppumetreillä, päätin jakaa tuntemuksiani siitä, mitä raskausajan hyvinvointi on kohdallani ollut ja miten olen pitänyt fyysistä kuntoani sekä vireystasoani yllä.

Elämästäni on oikeastaan koko aikuisikäni puuttunut säännöllisyys. Minulla on kokonaisen vuosikymmenen ollut töistä johtuen melko epäsäännöllinen rytmi ja olen suhteuttanut hyvinvoinnin toimenpiteet siihen. Tämä on toiminut vähän vaihtelevalla menestyksellä.

Kampin Factoryssä on maistuvat lounassalaatit

Raskausaikana halu pitää itsestä ja jaksamisesta huolta on kasvanut samaa tahtia kohdun kanssa. Olen oppinut kuuntelemaan tuntemuksiani sekä kehoani paremmin kuin ennen. Sanotaan, että odottajan tulisi syödä kaksin verroin terveellisemmin. Itse olen kyllä mussuttanut päivittäin välillä herkkuja, mutta pääsääntöisesti olen syönyt monipuolisesti ottaen huomioon lukuisat raskausajan ruoka-ainerajoitukset.

Mitä liikuntaan tulee, voidaan yleisesti ottaen todeta, että se on hyvästä. On kuitenkin paljon lajeja, joita ei voi harrastaa tiineenä ollessaan. Mitä pidemmälle viikot vierivät, sitä suppeammaksi lajien kirjo kutistuu. Kuntosalillakin on lukuisia liikkeitä, joita ei raskauden aikana suositella ja isoimmat painot on syytä jättää fitnessmimmeille tai bodarimiehille. En ole mikään hyvinvoinnin ammattilainen, joten en pureudu tähän sen tarkemmin. Sen sijaan kerron omasta voinnistani viimeisen yhdeksän kuukauden aikana.

Ensimmäinen kolmannes: Kuten olen kertonut, alkuraskaudessa minua vainosi jatkuva oksentelu ja väsymys. Pyrin kuitenkin syömään tasaisin väliajoin, vaikka mitään ei tehnyt mieli. On sanomattakin selvää, että heikkona ja pahoivoivana ei myöskään huvita liikkua. Pääsääntöisesti lojuin sängyssä tai vessan lattialla vaikeroiden. Niinä päivinä kun olo oli parempi, yritin käydä kävelyllä ja muutaman kerran onnistuin jopa raahautumaan kuntosalillekin. Voin kuitenkin vakuuttaa, ettei liikunta ollut ensimmäisenä mielessä kolmeen kuukauteen. Yritin vain selvitä päivästä ja oksennuksesta toiseen.

Vinkki: Raskauspahoinvointiin ei auta mikään muu kuin ajatus siitä, että se loppuu aikanaan.

Aamupala on päivän tärkein ateria

Toinen kolmannes: Pahoinvoinnin hellittäessä tunsin saaneeni elämäniloni takaisin. Olin kuin uusi ihminen ja täynnä energiaa: urheilin ja joogasin monta kertaa viikossa sekä opiskelin ennätysmäärän opintopisteitä. Lentotyön loputtua elokuussa olen pitänyt yllä tasaista päivärytmiä. Menen nukkumaan joka ilta kutakuinkin samaan aikaan ja nukun tarpeeksi. Uskon tämän vaikuttaneen ratkaisevasti jaksamiseeni.

Vinkki: Mikäli olo on keskiraskaudessa mainio, kannattaa hyödyntää se ja tehdä niin paljon kuin voi. Loppuvaiheessa ei välttämättä jaksakaan siivota eteisen kaappeja, vaikka olisi suunnitellut tekevänsä sen äitiyslomalla.

Myös Tintintangossa aamupala on päivän tärkein ateria

Viimeinen kolmannes: Laitoin kuntosalijäsenyyteni tauolle noin raskausviikon 32 tietämillä. Koin, että kuntoilu alkoi olla jo melko hankalaa. Sen jälkeen olen käynyt satunnaisesti uimassa ja ulkoillut. Kuitenkin pötsi alkaa olla jo sen verran iso, että kaikki on vaikeaa ja lyhyenkin kävelyn jälkeen alkaa supistelemaan. Viime viikot olen lähinnä neulonut puolimakaavassa asennossa päivät pitkät. Hengästyn pelkästä vaatteiden pukemisesta. Lisäksi nukkuminen on käynyt haastavaksi: mikään asento ei ole hyvä ja vessassa täytyy ravata vähintään viidesti yössä.

Vinkki: En aio valehdella. Loppuaika on tukalaa ja odottavan aika todellakin pitkä. Jos jaksaa, voi kuitenkin vaikka tehdä ruokia valmiiksi pakkaseen tai muuta yhtä tärkeää.

Tähän on tultu: hengästyin ottaessani selfieitä

Tutkimusten mukaan stressi vaikuttaa sikiöön, joten raskausaikana pitää viimeistään opetella rentoutumaan. Kamalan kliseistä todeta, mutta kuuntele vartaloasi, älä suorita, lepää, syö monipuolisesti, äläkä unohda vitamiineja. Näillä eväillä olen itse selvinnyt kunnialla loppusuoralle saakka.