RIINAN JA EINON VIINIBATTLE: GRANDE FINALE

MAINOS: VIINIPOSTI
Jo kolmatta kertaa saimme “Partner In Wine” Eino Nurmiston kanssa järjestää ystäville viinitastingin, jossa valitsimme Viinipostin portfoliosta yhteensä kymmenen viiniä, viisi taisteluparia. Näistä osallistujat saivat äänestää, kumman valinnat olivat enemmän heidän mieleen. Eino on teeveestä tuttu, kuvataiteilija, kirjailija, vaikuttaja sekä ennen kaikkea rehellinen nautiskelija ja olipa ilo taas päästä hänen kanssaan mittelöimään viinin pariin!
Viime vuonna maistatimme yhden taisteluparin sokkona ja se oli niin suosittu ohjelmanumero, että päätimme laajentaa sitä tähän vuoteen. Kaikki viinit maisteltiin siis silmät sidottuina ja vasta äänestyksen jälkeen kerroimme, mitä laseissa oli ja mikä oli kenenkin valinta.
Tastingin kattoteemana oli minun viinifilosofiaani mukaillen “kuplat läpi aterian ja rosé ympäri vuoden”. Lisäksi järjestimme pienen yllätyksen, sillä toimme yhden viime vuodesta tutun taisteluparin pöytään uudelleen, mutta Magnum-koossa. Loisteliaaksi lopuksi vielä tarjosimme osallistujille jotain, mitä kukaan ei osannut odottaa.
BATTLEN TAISTELUPARIT
Pari 1: Samppanjan haastajat Italiasta

Halusimme aluksi lähteä vähän haastamaan osallistujien makunystyröitä sillä ajatuksella, että Italiasta todella tulee paljon muutakin laadukasta kuohuvaa kuin Proseccoa:
Riina: Ferrari Trento Organic Brut (30,35€)
Vannoutuneena Chardonnay -muijana valitsin tämän 100% Chardonnay -rypäleestä valmistetun luomuviinin, jonka rypäleet ovat kypsyneet korkealla Dolomiittien rinteillä. Aivan upea ja elegantti viini, ihan kuten minäkin. Ferrari Trento on perustettu vuonna 1902 ja on alusta alkaen valmistanut kuohuviinejä perinteisellä menetelmällä. Tuottajan kuohuviinit ovat voittaneet lukuisia palkintoja ja ovat arvostettuja myös maailmalla.
Champagnessa aiemmin työskennellyt kellarimestari Cyril Brun on nykyään Ferrarilla töissä ja odotan todella suurella innolla, mitä hän saa siellä aikaiseksi.
Eino: Marchese Antinori Cuvée Royal (40,44€)
Trentosta lähdettiinkin sitten kohti Milanoa ja Franciacortaan. Franciacortaa kutsutaan “Italian samppanjaksi”. Tässä viinissä on Chardonnayn lisäksi käytetty myös Pinot Noir- ja Pinot Blanc -rypäleitä ja siksi se on ihanan runsas ja paahteinen. Antinorien suku on vanha Toscanan alueen aatelinen suku ja heidän jälkeläisensä ovat jättäneet jälkensä myös tämän alueen kulttuuriperimään. Tila sijaitsee Calinon kylässä, aivan Franciacortan sydämessä ja siellä on upeita linnoja, vanhoja kirkkoja ja luostareita. Tämä viini oli yksi battlen suosikkeja monen mielestä!
Pari 2: Make rosé-samppanja great again

Eino: Moët & Chandon Rosé Imperial (73,75€)
Tämä ikoninen samppanjatalo on kaikille varmasti tuttu ja tarkkasilmäiset ehkä bongsivatkin sen taannoin Olet mitä syöt -ohjelmasta, kun Pippa Laukka kolusi Einon jääkaappia. Einon sanoin: “Tätä löytyykin siis aina kaapista sinä kuuluisana kotivarana!”
Moët & Chandon on suurin maanomistaja Champagnen alueella ja se mukanaan myös suuren vastuun: heillä on mahdollisuus toimia alueen pioneereina. He esimerkiksi johtavat erilaisia tutkimuksia ja kehitysprojekteja alueella, joista hyötyvät myös pienemmätkin samppanjatalot
Riina: Ruinart Rosé (106,25€)
Itse pysyttelin edelleen uskollisena eleganssille ja Chardonnaylle ja siksi valitsin tietenkin Ruinartin Rosé -samppanjan. Vaikka tässä viinissä Pinot Noiria onkin 55%, Ruinart on tyyliltään hyvin Chardonnay-vetoinen talo. Ruinartia pidetään ensimmäisenä virallisesti perustettuna samppanjatalona ja kerrotaan myös, että Ruinart on valmistanut maailman ensimmäisen rosé-samppanjan kuorikontaktia hyödyntämällä vuonna 1764. Sittemmin Madame Clicquot kehitti menetelmää ja tänäkin päivänä tuo sekoitemenetelmä on käytössä. On myös mainitsemisen arvoista, että Ruinartilla on myös tuore kellarimestari, nuori nainen Caroline Fiot.
Pari 3: Rosé ympäri vuoden!

Eino: Chivite Las Fincas Rosado (20,24€)
Chivite on yksi Espanjan vanhimpia tuottajia. Las Fincas Rosado on Chiviten perheen ja espanjalaisen huippuluokan keittiömestarin, José Maria Arzakin, yhteistyön tulos. Arzakin perhe omistaa nimeään kantavan ravintolan, joka on onnistunut säilyttämään kolme Michelin -tähteä jo 80-luvulta asti. Tämä viini on siis tehty oodiksi hyvälle ruoalle ja viiniparituksille!
Riina: E.Guigal Cotes-du-Rhone (18,94€)
Tämä arvostetulta Cotes-du-Rhône -apellaation alueelta tuleva viini on valmistettu Grenache (70%), Cincault (20%) ja Syrah (10%) -rypäleistä ja se on todella monipuolinen ja gastronominen. Tuottaja E.Guigal valmistaa premium-viinejä kaikkialla Rhônen tunnetuilla viinialueilla ja he ovat hyvin omistautuneita asialleen. Tämä kyseinen viini on yksi luottoviinejäni grilliruoan kanssa kesällä nautittavaksi!
Pari 4: Onko kaikki parempaa Magnumissa?

Eino: Whispering Angel (29,98€ 0,75l)
Myös viime vuonna Einon valinta oli Whispering Angel ja hän pysyi nyt sille uskollisena, vaikka laulaja Adele ei tänäkään vuonna päässyt paikalle. Tämä on siis tiettävästi myös hänen lempiviininsä. Tämä ikoninen viini on todellinen referenssi Provencen alueen rosé-viineille. Legenda kertoo, että viinin nimi, Whispering Angel, tulee siitä, että kun tätä viiniä juo, kuulee, kuinka enkelit kuiskaa!
Riina: Tormaresca Calafuria (22,43€ 0,75l)
Pysyin itsekin viime vuoden itselleni uskollisena ja otin jälleen kerran Tormarescan Calafurian, johon tutustuin Interbrandsin kevätmessuilla vuosi sitten ja ihastuin ikihyviksi. Tormaresca Calafuria tulee Italiasta, Apulian alueelta ja on valmistettu 100% Negroamaro-rypäleestä. Viini on hyvin gastronominen ja kerrassaan ihana antipasti-viini!
Viime vuonna Whispering Angel vei tämän parin voiton, mutta tällä kertaa Italia päihitti Ranskan! Tästä olin erityisen iloinen, vaikka Whispering Angel kuuluu omiinkin suosikkeihini.
Pari 5: Jotain, mitä kukaan ei osannut odottaa

Riina Moët&Chandon Ice Imperial (76,06€)
Muistatteko, kun jäiden kanssa nautittavat samppanjat olivat trendikkäitä? Itse olen ainakin tätä maistellut Mattolaiturilla vuonna 2011, jolloin Moet&Chandon lanseerasi ensimmäisenä maailmassa jäiden kanssa tarjoiltavan Moët Ice -samppanjan. Nämä samppanjat ovat omiaan kuumana kesäpäivänä nautittaviksi jäiden kanssa, mutta sokeripitoisuutensa vuoksi ne ovat ihan mainioita myös jälkkärin parina.
Eino: Veuve Clicquot Rich on Ice (82,45€)
Veuve Clicquot on Einolle merkityksellinen samppanjatalo ja yksi hänen kaikkien aikojen henkilökohtaisia suosikkejaan. Tätä samppanjataloa tai ainakin heidän vakiosamppanjaa kuullaan usein myös kutsuttavan “keltaiseksi leskeksi” ja Veuve Clicquot tarkoittaakin ranskaksi Clicquon leski. Madame Clicquot oli aikansa edelläkävijä Champagnen alueella ja, kuten aiemmin mainittua, muun muassa kehitti tänäkin päivänä käytössä olevan menetelmän rosé-samppanjan valmistamiseksi.
RUOKAPARITUKSET VIINEILLE JA KIITOKSET
Viinien kanssa viinimentorini, Jaana Virkki, oli loihtinut erinomaiset paritukset ja rennolla otteella maistelimme vähän kaikkea kaiken kanssa. Viinin ja paritusten ei tarvitse aina olla niin vakavaa!
Listalla oli muun muassa krustadit ja karamellisoitua sipulia, marinoitua paprikaa ja kesäkurpitsaa mozzarella-juuston kera, pieniä antipastipiiraita, ruusukaalihampurilaisia, parmesankeksejä sekä täytettyjä pikkusämpylöitä. Viimeisen parin kanssa nautimme jälkiruoaksi passion-kääretorttua. Mikä makujen sinfonia!
Kiitos vielä kerran kaikille Riinan ja Einon viinibattleen osallistuneille sekä Viinipostille tämän mahdollistamisesta ja tietenkin myös kanssakilpailijalleni Einolle! Kippis!
Ai niin, ja minä muuten voitin!

Lisää viini-inspiraatiota aiemmilta vuosilta täällä:
Riinan ja Einon viinibattle: revanssi
Riinan ja Einon suuri viinibattle
PS. Käy katsomassa minun ja Einon Instagramista lisää tunnelmia viinibattlesta!
Riinan ja Einon viinibattle: REVANSSI
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: VIINIPOSTI
Viime keväänä järjestimme Eino Nurmiston kanssa suuren kuohuviinibattlen. Kutsuimme paikalle sekalaisen joukon viinin ystäviä maistelemaan Viinipostin portfoliosta kuratoimiamme kuohuviinejä ja osallistujat sitten äänestivät, kumman valinnat olivat enemmän mieleen. (Minä voitin!) Tänä vuonna halusimme järjestää revanssin ja maistella kesän ja kevään uutuuksia sekä sesongin parhaita viinejä valmistujaisiin, parsakauteen, piknikille, juhannuksen grillailuihin sekä rapujuhliin.


minun viinifilosofiani
Omissa puheenvuoroissani sain kivasti tuotua esille maisteltavien viinien kautta omaa viinifilosofiaani, johon kuuluu kolme peruspilaria:
- I don’t do huilulasi. Jos juot kuohuviiniä ja etenkin ruoan kanssa, valitse jokin muu kuin kapea huilulasi tai laakea malja. Viinipostin asiantuntija Jaana Virkki totesi viisi vuotta sitten erään yhteistyömme tiimoilta: ”Kun haluaa maistella, kannattaa unohtaa huilut ja maljat!”.
- Kuohuviini on fantastinen ruokajuoma! Etenkin perinteisellä menetelmällä valmisettujen kuohuviinien ympärille voi rakentaa koko aterian aina alkumaljasta jälkiruokaviiniin. Kokeile joskus!
- Rosee ympäri vuoden! Vaikka roseeviini sopiikin mitä mainioimmin nautittavaksi aurinkoisella säällä terassilla, ei sitä kannata muinakaan vuodenaikoina unohtaa. Itse pidän toki vaaleista Provencen roseista, mutta gastronomisempaakin valikoimaa löytyy vaikka millä mitalla ja rosee onkin todella kiva pari usein grilliruoille ja myös joulupöytään. (Anteeksi, että mainitsin joulupöydän toukokuussa…)
Minulle ruoan ja viinin yhdistäminen on loputtoman mielenkiintoista. Eräs tuttu viinitoimittaja kerran illallisella totesi, että usein ruoan ja viinin yhdistämisessä 1+1 on enemmän kuin 2 ja se on just näin!

viinibattlessa maistetut viinit
Ennen kuin varsinainen viinien taisto alkoi, saimme alkumaljaksi ihanan uutuuden Bordeaux’n alueelta Ranskasta. Precious Day Crémant de Bordeaux Brut (14,48€) on todellinen löytö alle 15€ hintakategoriassa! Sémillon- ja Merlot -rypäleistä valmistettu Crémant on kiva pari kasvisruoalle tai nautittavaksi ihan sellaisenaan.
Alla maistetut viinit. Arvovaltainen raatimme äänesti ja merkitsin kunkin parin voittajan tähdellä.
Pari 1: Cava
Siirryimme Ranskasta Espanjaan Penedèsin alueelle Kataloniaan. Cava on perinteisellä menetelmällä valmistettu kuohuviini, jonk runkona toimii espanjalaiset Xarel-lo, Parellada ja Macabeo -rypäleet, mutta usein käytetään myös esimerkiksi Pinot Noiria ja Chardonnayta.
Eino: Villa Conchi Cava (14,48€)*
- Todella tyylikäs ja klassinen valinta juhliin.
- Yksi Alkon top 10 myydyimmistä kuohuviineistä!
- Saa monenkokoisissa pulloissa. Kaikki on parempaa Mgnumissa!
Riina: Mont-Ferrant La Senyora Blanc de Blancs Organic Cava Nature (13,98€)
- Olen vannoutunut Chardonnay-muija, joten en voinut olla valitsematta tätä upeaa kivan paahteista Mont-Ferrantin Blanc de Blancs -Cavaa. Gastronominen viini, joka käy kivasti tapasten kanssa.
- Perinteisten Cava-rypäleiden lisäksi on käytetty Chardonnayta ja viini on viihtynyt 18kk tammessa.
- Kuohuviinitalo on perustettu vuonna 1865 ja kyseessä onkin yksi vanhimmista Cava-taloista.

Pari 2: Ranskalaiset valkoviinit
Riina: Nature de Roubié Picpoul de Pinet (15,49€)*
- Maistoin tätä viiniä ekan kerran viime vuonna rapujuhlissa. Täydellinen rapuviini ja sopii todella hyvin esimerkiksi Skagenin kanssa.
- Tuottaja on alueella edelläkävijä luomuviineissä ja on viljellyt luomua jo 80-luvun puolivälistä asti.
- Picpoul de Pinet -apellaatio sijaitsee aivan meren tuntumassa ja sen takia tässä viinissä on ihana suolainen mineraalisuus.
Eino: Fernand Engel Pinot Gris Terres Rouges Organic (19,99€)
- Luomuviini Alsacen alueelta.
- Tuottaja Fernand Engel on todellinen “Pelle Peloton” ja oman alueensa luomuviljelyn edelläkävijä.
- Tämä viini on Pinot Gris -rypäleestä ja sen kanssa sopii esimerkiksi lohi tai itämainen ruoka.

Pari 3: Uusiseelantilaiset Sauvignon Blancit sokkona
Sauvignon Blanc on tuonut Uudelle-Seelannille mainetta viinimaailmankartalla ja vaikka rypäleen juuret on Ranskassa, tänä päivänä uusiseelantilaiset, puhdaspiirteiset Sauvignon Blancit ovat hyvin arvostettuja ja ne sopivat erittäin hyvin kesään ja kesäisille ruoille. Halusimme, että battlessa maistetaan sokkona joku pari. Tämä oli todella mielenkiintoinen ja herätti paljon hyvää keskustelua myös pakkausmateriaaleista ja viinialan innovaatioista.
Riina: Cloudy Bay Sauvignon Blanc (35,79€)
- Cloudy Bay, kuten moni ystävänikin, täyttää 40 vuotta tänä vuonna. Tässä viinissä on muuten todella hyvä kypsytyspotentiaali ja ajattelinkin itse ostaa tätä nelikymppisille ystävilleni lahjaksi.
- Kyseessä on ikoninen viini, josta voidaan sanoa, että laittoi Uuden-Seelannin viinimaailmankartalle.
- Paritus: graavikala
Eino: Nau Mai Sauvignon Blanc (12,98€)*
- Raikas viini arvostetulta Malboroug’n alueelta.
- Todella kätevä ja kevyt muovipullo esim. piknikille. Saa myös 1,5l viinipussissa.
- Erinomainen parsaviini

Pari 4: Rosé
Eino: Whispering Angel (29,98€)*
- Referenssi Provencen roseelle.
- Täydellinen kesärosee valoisiin iltoihin ja terassilla istuskeluun.
- Legenda kertoo, että viinin nimi Whispering Angel tulee siitä, että kun tätä viiniä juo niin kuulee, kuinka enkelit kuiskaavat.
Riina: Tormaresca Calafuria (21,98€)
- Whispering Angel ja ylipäätään Provencen roseet on myös omia suosikkejani, mutta mä halusin valita jotain yllättävää ja lähdin Italiaan. Olen kyllä ennenkin flirttaillut italialaisten roseeviinien kanssa.
- Viini tulee Apulian alueelta ja on 100% Negroamaro-rypäleestä.
- Kyseessä on vähän gastronomisempi viini, joka sopii ihanasti antipastin kanssa, kuten tomaatti-mozzarellasalaatin parina.

Pari 5: Punaviinit
Eino: Plan B Shiraz (15,49€)
- Lähdetään Australiaan ja sieltä mitäpä muutakaan kuin Shiraz-rypäleestä valmistettu viini!
- Viinintekijä on muusikko Terry Chellappah, joka kirjaimellisesti varasuunnitelmana alkoi tehdä harrastusmielessä viiniä ja näin syntyi Plan B -viinit. Hänen mielestään viinin tulee olla iloista, kepeää ja hauskaa. Hän onkin muun muassa säveltänyt joitain kppaleitakin viineilleen.
- Plan B! -viinit ovat tunnettuja ympäri maailmaa hyvästä hinta-laatusuhteesta ja selkeästä makuprofiilista.
Riina: Pinha Ribeiro Santo Reserva (13,98€)*
- Minä valitsin yhden luottopunaviinejäni Portugalista Daon alueelta. Tämä on mielestäni yksi parhaita hinta-laatusuhteen viinejä alle 15€ hintakategoriassa.
- Kyseessä on kolmen paikallisen rypäleen sekoitus (Touriga Nacional, Alfrocheiro ja Tinta Roriz) ja siinä on myös tammikypsytystä mukana (9kk).
- Viiniä saa myös hanapakkauksessa. Hyvä vinkki vaikkapa juhannukseen isommalle porukalle!
Kiitos vielä kaikille Riinan ja Einon viinibattleen osallistuneille sekä Viinipostille tämän mahdollistamisesta ja tietenkin myös kanssakilpailijalleni Einolle! Kenties ensi vuonna otamme ”Paras kolmesta” -battlen, koska tilanne on nyt 1-1. Kippis!
PS. Käy katsomassa minun ja Einon Instagramista lisää tunnelmia viinibattlesta! Upeat kuvitukset meistä on muuten Einon käsialaa.



0