Kulttuurimatka Tampereelle lasten kanssa: Anastasia-musikaali
Muutama viikko sitten hyppäsin junaan ystäväni Heidin kanssa jälkikasvuinemme. Suuntasimme Tampereelle, joka mitä ilmeisimmin on tällä hetkellä maamme kulttuuripääkaupunki. Reissun päämääränä oli mennä katsomaan Anastasia -musikaalia lasten kanssa ja yöpyä Sokos Hotel Ilveksessä.
Reissu oli kaikin puolin todella onnistunut ja teatterielämys kertakaikkiaan hurmaava. Anastasia-musikaali mukailee osin samannimistä elokuvaa, mutta on silti oma itsenäinen taideteoksensa.
Tarina pohjautuu Romanovien suvun ja keisari Nikolai II:n perheen kohtaloon ja heihin liitettyyn mysteeriin sekä huhuihin Anastasia Nikolajevna Romanovan kohtalosta. Musikaali vie meidät Pietarista Romanovien hulppeasta palatsista Venäjän vallankumouksen pyörteisiin ja aina Pariisiin asti. Tarinassa muistinsa menettänyt Anja etsii menneisyyttään ja sitä, kuka hän oikeastaan on.

Kuva: Harri Hinkka / Tampereen teatteri

Kuva: Harri Hinkka / Tampereen teatteri

Kuva: Harri Hinkka / Tampereen teatteri
Itselleni jäi erityisesti mieleen Kaisa Helan sekä Vladia näyttelevän Ville Marjamaan roolisuoritukset. Myös Anastasiaa näyttelevä valovoimainen Pia Piltz oli tietenkin aivan loistava sekä myös leskikeisarinnan roolissa nähtävä Sinikka Sokka.
Lasten mielestä puvustus ja kaikki tanssikohtaukset olivat paras osa musikaalielämystä. Aikuisten visuaalista silmää hivelivät erityisesti lavasteet. Esitys on taidokkaasti rakennettu ja vauhdikkaasti etenevä viihdyttävä kokonaisuus niin lapsille kuin aikuisillekin.
anastasia -musikaalissa lasten kanssa: vinkit teatterielämykseen
Kuten mainitsin, meidän seurueemme viihtyi vallan mainiosti tämän kulttuurielämyksen parissa. Halusinkin jakaa nyt muutaman vinkin onnistuneeseen teatterikokemukseen.
- Saa tulla sellaisena kuin on! Teatterissa ei ole tätä nykyä pukeutumissääntöjä. Me kuitenkin halusimme pukeutua lasten kanssa siististi ja laittautua elämystä varten, koska ainakin omalle lapselleni vaatteet on tärkeä osa itseilmaisua.
- Lasten kanssa kannattaa ennen näytöstä käydä läpi, miten näytöksessä käyttäydytään. Teatterissa ei ole tapana esimerkiksi napostella eväitä, kuten elokuvissa ja paikallaan istuminen on suotavaa. Tarinaan saa ja pitääkin toki eläytyä; taputtaa, nauraa, itkeä.
- Teatteriin pitää aina tulla ajoissa. Saliin ei voi livahtaa kesken esityksen!
- Kannattaa tilata väliaikatarjoilut etukäteen.
- Teatterista saa perheen pienimmille korokkeen. (Ainakin Tampereen teatterista.)
- Tätä Anastasia-.musikaalia suosittelen 5-vuotiaasta ylöspäin ihan kaikenlaisille teatterin ja musikaalien ystäville.

Kuva: Harri Hinkka / Tampereen teatteri

Kuva: Harri Hinkka / Tampereen teatteri
Lue lisää musikaalista ja hanki omat lippusi: Tampereen teatteri: Anastasia
Lue myös: Hiihdoton hiihtoloma -minireissu Tallinnaan lasten kanssa
Näin järjestät rennon viinitastingin
Kaupallinen yhteistyö: Viiniposti
Sain ilon ja kunnian pitää viinitastingin Vaikuttajamedian ja VAMA Networkin yhteisissä kesäjuhlissa elokuun lopussa.
Ei liene mikään salaisuus, että minähän rakastan viinitastingeja ja viinitastingin järjestämistä! Tapaan sanoa, että en ole sommelier, mutta voin maistaa.
Yhdessä Viinipostin asiantuntijan Jaana Virkin kanssa valitsimme tastingiin kolme viiniä. Koska paikalle oli tulossa erilaisia viininystäviä, halusin järjestää sellaisen tastingin, jonka jokainen voisi matalalla kynnyksellä pitää vaikka kotioloissa ystäväporukan kesken: selkeitä ja helppoja makuja, hyvä hinta-laatusuhde ja mielenkiintoiset viinitalot.

Tastingissa maistetut viinit:
-
Mont-Ferrant Americano Organic Cava Brut Nature (11,99€) Mont-Ferrant kuohuviinitalo on perustettu vuonna 1865. Tämä kyseinen Cava on yksi suosikkejani. Ihana ja paahteinen kuohuviini. Kokeile esimerkiksi basilikarisoton kaverina tai keväällä parsan kanssa. Aivan mahtava viini, kertakaikkiaan!
-
Tommasi Pinot Grigio (13,99€). Tommasi on erityisesti Valpolicellan klassisista punaviineistään tunnettu talo, mutta tämä valkoviini ei ollut lainkaan pöllömpi valinta. Itse asiassa tämä Pinot Grigio oli maisteluraadin suosikki. ”Armoitettu vaalean kalan ja salaattien viini”, totesi Viinipostin Jaana. Tommasin viinitila on perustettu 1900-luvun alussa. Pieni perhetila on kasvanut vuosien kuluessa ja nykyään viiniä viljelee jo neljäs sukupolvi.
- El Coto Crianza 2018 (13,78€) Olen puhunut tästä viinistä monesti ennenkin. Jotkut ehkä muistavat sen olevan oiva viini joulupöytään, toiset matkustamohenkilökunnan klassikkotuliainen Kanarian keikoilta. Se on niitä kaikkia ja lisäksi mainio tapasviini. Hyvä lisä tähän tastingiin, koska tämä viini herätti eniten tunteita!
Viinitastingin jälkeen nautimme herkuista ja hyvästä seurasta niin ikään viinin äärellä



Saimme Viinipostilta tilaisuuteen myös alkumaljaksi Raimatin Cavan, ja tapasherkkujen kanssa nautittaviksi niin ikään Raimatilta Chardonnayn ja Abadia Crianzan. Nämä sopivat oivallisesti tarjottujen herkkujen kanssa. Hyvä vinkki, jos haluaa pitää vaikkapa espanjalaistyylisen illan.
- Raimat Cava Brut Nature, (12,89€) Klassinen, raikas Cava
- Raimat Castell Chardonnay, (10,99€) erinomainen viini myös esimerkiksi lohikeiton kanssa
- Raimat Abadia Crianza, (10,99€) Todella suosittu tapasviini.
Raimat on aivan omaa luokkaansa luomuviljelyn saralla. He ovat sähkössäkin noin 80% omavaraisia, ja tilan alueella on valtava luonnonpuisto. Viinipostin sivuilla kerrotaan seuraavaa:
Raimat on yksi Euroopan suurimmista viinitiloista, jonka tavoitteena on tulla yhdeksi Espanjan johtavista luomuviinin tuottajista CCPAE:n myöntämällä luomutuotannon sertifikaatilla. Tila on myös vahvasti sitoutunut kestävään kehitykseen. Yli 2 200 hehtaarin viinitarhoilla satsataan luonnonmukaiseen viljelyyn ja luonnosta huolehtimiseen. Heidän tiluksilleen on myös vastikään avattu Espanjan suurin luonnonpuisto, 700 hehtaarin Raimat Natura. Puisto on turvapaikka sadoille eri eläin- ja kasvilajeille, joista osa on uhanalaisia.”
Viisi vinkkiä rennon viinitastingin järjestämiseen
- ”Kun haluaa maistella, kannattaa unohtaa huilut ja maljat!” Maistelulasin pitäisi olla ohut ja tarpeeksi iso, jotta aromit pääsevät mukavasti esiin. Jos ei satu omistamaan sen seitsemää sorttia erilaisia laseja, kotioloissa punaviinilasit ovat yleensä vallan hyviä maisteluun!
- Mieti, kenelle maistatat. Onko paikalla hartaita harrastajia, vai aloittelevia viininystäviä? Tämä vaikuttaa merkittävästi viinien ja tastingin teeman valintaan sekä tarinoihin. On myös hyvä varautua mahdollisiin kysymyksiin.
- Viinien valinta: Voi joko aloittaa perusteista ja selkeistä mauista, valita yhden rypäleen, jonkin maan, teeman tai jollekin tietylle ruoalle sopivat viinit. Vaihtoehtoja on lukemattomia! Itse olen muun muassa järjestänyt luomusamppanjatastingin, espanjalaisten viinien tastingin, roseeviinitastingin ja tastingin, jossa keskityttiin siihen, miten erilainen lasi vaikuttaa viinin makuun. Olen osallistunut myös lukuisiin erilaisiin tastingeigin, kuten portugalilaisten punaisiin ja porteihin sekä tastingiin, jossa teemana oli Chardonnay.
- En ole sommelier, mutta voin maistaa. Ei tarvite olla koulutettu viinin asiantuntija pitääkseen tastingin. Riittää, että kertoo perusasiat ja muutaman hauskan faktan esimerkiksi viinitalosta.
- Muista, että viinitastingin järjestäminen ei ole vakavaa puuhaa. Myös vetäjällä saa olla hauskaa! Viini on iloinen asia.
Extravinkki! Myös Viiniposti järjestää kuukausittain tastingeja! Kannattaa tilata Viinipostin uutiskirje, josta saa ensimmäisenä tiedon näistä tapahtumista, koska ne menevät aina hyvin nopeasti täyteen.


0