Luen parhaillaan itse itselleni syntymäpäivälahjaksi ostamaani Jari Sinkkosen teosta Onnellinen lapsi (WSOY, 2020). Kirjassa yhtenä teemana vaikuttaisi olevan se, miten tärkeää lapsen kehitykselle on perheen onnellisuus. Tämä havainto on lämmittänyt mieltäni, koska olen itsekin aivan samoilla linjoilla, vaikka en ole lastenpsykiatrian dosentti!

Onnellisuus rakentuu eri ihmisille eri asioista. Minun kokemukseni mukaan arjen peruspalikoiden pitää olla jokseenkin kunnossa ennen kuin tämmöistä onnellisuuden hienosäätöä voi tehdä. Peruspalikoilla tarkoitan tässä yhteydessä kohtalaista terveydentilaa ja sellaista toimeentuloa, että raha-asiat ei valvota öisin. On vaikeaa yrittää lisätä omaa itsetuntemusta tai ottaa muita huomioon sensitiivisesti, jos on vaikkapa jatkuva huoli terveydestä tai jaksamisesta.

Joka tapauksessa ajattelin kuitenkin tässä vähän avata sitä, mistä se onnellinen arki rakentuu meidän perheessä. Muistutan, että tosiaan ihmiset, tilanteet, perheet, lapset ja parisuhteet ovat erilaisia ja se, mikä toimii meillä ei taatusti toimi muilla.

Kuitenkin ehkä joku voi tästä saada inspiraatiota tai ajattelun aihetta. Kirjassa todettiin myös melko tyhjentävästi, että tavallinen äiti riittää. Toisinaan väsynyt ja poissaoleva, mutta kuitenkin rakastava. Se riittää. Ei tarvitse olla supermutsi, joka on sinne kouluikään asti kotona kasvattamassa ja soseuttamassa niitä porkkanoita ja muistaa joka päivä ulkoilla kahdesti, tehdä terveelliset välipalat sekä askarrella joulukortteja. Onnellinen lapsi tarvitsee rakastavan ympäristön, ei kasapäin leluja.

mitä minulle on onnellisuus?

Itsensä kehittämisen mahdollisuudet: Tämä liittyy vahvasti työelämään. Me molemmat olemme vuoroillamme tässä vanhemmuustaipaleella tukeneet toinen toistemme opintoja ja kehittymistä työelämässä. Tämän mahdollisti muun muassa se, että mies oli vanhempainvapaalla kun minä tartuin mahdollisuuteen ja menin uuteen työpaikkaan. Yritän myös aktiivisesti parantaa omaa itsetuntemustani, jotta voisin kehittää vahvuuksiani niin työelämässä kuin äitinäkin.

Tasa-arvoinen vanhemmuus: Meillä tasa-arvoinen vanhemmuus näkyy arjessa päivittäin esimerkiksi siinä, että pääsääntöisesti toinen vie lapsen päiväkotiin ja toinen hakee. Neuvolat, vanhempainillat, lääkärikäynnit ynnä muut jaamme tasapuolisesti. Vaatehuolto on pääosin minun vastuullani, mutta se johtuu siitä, että kirpputorien kiertäminen on minun ja tyttäreni yhteinen mukava harrastus. Ruokahuolto jakautuu aika lailla tasan pitkällä tähtäimellä, vaikka täytyy myöntää, että tänä syksynä se on ollut lähes kokonaan miehen kontolla johtuen siitä, että minulla on ollut kiireisempää töissä. En valita.

Rakentava riitely: Kyllä meilläkin riidellään, mutta ei huutamalla tai uhkaavasti. Aiemmin on ollut haasteita puhumattomuuden kanssa, mutta olemme petranneet tässä asiassa. Olemme myös pyrkineet arjessa mahdollisuuksien mukaan minimoimaan yleisiä riitojen aiheuttajia. Esimerkiksi raha-asioissa meillä on molemmilla omat rahat ja sen lisäksi yhteiset rahat, josta maksamme talouden ja lapsen kulut. Olemme todella erilaisia rahankäyttäjiä ja jos meillä olisi vain yhteiset rahat, siitä tulisi järkyttävän paljon riitoja. Meillä käy siivooja, koska se on myös vakioaihe eripuraan. Järjestyksen suhteen on auttanut se, että minä olen laskenut rimaa ja valinnut taisteluni. Jos minulla on 24 tuntia aikaa vuorokaudessa ja haluan priorisoida nukkumisen, työnteon, yhteisen ajan lapsen kanssa sekä oman hyvinvointini, ei aikaa riitä siivoamiselle turhan paljon. Tasa-arvo voisi olla myös yksi potentiaalinen riitojen aihe, jos se ei meillä toteutuisi.

onnellinen lapsi -aikansa kaikelle

Perheaika. Meille perheaika ei ole lomamatkoja tai erikoisjuttuja, vaan ihan arkisia asioita, kuten yhdessä ruokailua ja touhuamista. Toki reissaammekin yhdessä, mutta emme ole matkustaneet esimerkiksi ulkomaille kolmeen vuoteen koko perheen voimin. Tämä toki johtuu siitä, että minä en halunnut matkustaa taaperon kanssa lentokoneella tietäen, miten raskasta se voi olla muille matkustajille ja matkustamohenkilökunnalle. Kun tyttö ei vielä kävellyt, matkaaminen lentokoneella oli helpompaa. Nyt kun lapsi on jo kohta neljän vanha ja todistanut kärsivällisyytensä pitkien automatkojen muodossa, uskallan lähteä hänen kanssaan pidemmälle, jos tämä maailmantilanne sen joskus sallii. Olemme siis perhematkailleet kotimaassa viimeiset kolme vuotta. Ja tulemme kyllä matkailemaan jatkossakin. Suomi on ihana. Reissatkaa enemmän kotimaassa. Juna on kokemukseni mukaan paras ja stressittömin kulkupeli lasten kanssa matkaaville. (Lue myös: Rusinat eivät ole saatanasta seuraava ja muita vinkkejä kakaroiden kanssa matkaamiseen)

Oma aika on meidän perheessä yksi tärkeimpiä rakennuspalikoita. Olemme miehen kanssa molemmat sellaisia, että tarvitsemme paljon omaa tilaa. Ja jälkeläinen myös! Hän haluaa toisinaan olla rauhassa ja leikkiä yksin. Se kaikille suotakoon. Meistä myös etenkin minä tarvitsen aikaa ystävieni kanssa. Kunnioitamme tätä puolin ja toisin. Aina on löytynyt kalenterista tilaa harrastuksille, yksinololle tai ystäville, jos sitä on tarvinnut. Pitää vaan avata suunsa ja kysyä. Toisinaan järjestyy myös kysymättä. Esimerkiksi viime viikonloppuna mies lähti tyttären kanssa yöksi mökille, jotta minä sain tehdä vähän rästihommia, illallistaa ystävieni kanssa ja nukkua pitkään.

Parisuhdeaika on tärkeää arjen keskellä, mutta myös erikoisemmat tilaisuudet, kuten elokuvissa tai ravintolassa käyminen, on prioriteetti. Meillä on käynyt hyvä tuuri siinä, että sukulaisia asuu lähellä ja tytär viihtyy erinomaisesti mummolassa tai serkun luona kylässä.

Kahdenkeskinen aika lapsen kanssa on tuiki tärkeää kaikille osapuolille. Meillä on tyttären kanssa ihan omat jutut ja heillä myös. Aina muistetaan myös sanoa, että olipa ihanaa viettää aikaa kahdestaan ja aina on myös toisaalta ikävä sitä poissaolevaa osapuolta.

Parisuhde vaatii työtä ja huolenpitoa, kuten myös jokaisen suhde omaan itseensä. Haluan kannustaa vanhempia priorisoimaan ruuhkavuosien keskellä myös omaa sekä puolison ja parisuhteen hyvinvointia. Ja nukkumista. Aina priorisoikaa nukkumista!

Muistutan myös, että onnellinen lapsi tarvitsee rakkautta, rajoja, turvaa, ravintoa, unta ja puhtaat vaatteet. Kaikki muu on plussaa!

Lue myös: 

Tasa-arvoinen vanhemmuus

Sukupuolisensitiivisyydestä ja tasa-arvosta

Luin juuri blogipostauksen, jossa kerrottiin, että on ostettu viisivuotiaalle joululahjaksi oma televisio, pelejä ja leluja, vaatteita sekä Guessin laukku ja reppu. Näiden lisäksi saa vielä toki lahjoja sukulaisilta. Postauksessa myös kerrottiin, että annetaan lompakko ja rahaa, jotta lapsi voi sitten itse joulun jälkeen ostaa jotain ja näin oppia rahan arvoa. En ole tietenkään mikään rahakasvatuksen asiantuntija, mutta tällaisen lahjavuoren perusteella lapsi tuskin oppii muuta kuin materialistisia arvoja.

kulutusjuhla ahdistaa

Suhtautumiseni lahjoihin on muuttunut radikaalisti muutaman viime vuoden aikana. Olen huomannut, että lapsi ei tarvitse valtavaa määrää lahjoja ja leluja. Olen toivonut sukulaisilta, että ostaisivat mieluummin yhdessä kuin erikseen. Laatu korvaa määrän. Olen myös pyytänyt, että ei ostettaisi vaatteita, koska suosimme second handia ja tytär haluaa aina itse olla mukana valitsemassa. Minä ostin lapselle joululahjaksi tarpeeseen toppahaalarin käytettynä työkaveriltani. Lapsi hyväksyi sen kuvan perusteella.

Aiemmin ajattelin, että mitä täydempi kuusenalus on, sen parempi. Nyt se ajatusmaailma tuntuu nololta. Nykyään minua ahdistaa joulun kulutushysteria ja se, kuinka tuo mokoma alkaa jo joulukalentereista.  Meidän perheellä on yksi joulukalenteri, josta kaikki saavat vuorollaan avata luukun. Näin haluan opettaa lapselle sitä, että jokaisella on vuoronsa. Haaveissa olisi löytää kirpputorilta sellainen kestokalenteri, johon voisi joka vuosi laittaa itse mitä lystää. En ole vielä löytänyt sopivaa, joten se jääköön ensi vuoteen.

Olen myös sanonut lähipiirille, että me aikuiset emme tarvitse mitään turhaa. Kukaan (paitsi minä ja veljeni ala-asteikäisinä) ei pidä Juhlapöydän konvehdeista ja olen muutenkin yrittänyt karsia kotoa tavaroita. Itse annan tänä vuonna aikuisille heidän nimissään lahjoituksen Hope Ry:lle. Hyviä lahjoja näin korona-aikaan ovat myös ihan kaikenlaiset lahjakortit, joilla tuetaan suomalaista työtä ja yrittäjyyttä.

koronajoulu ahdistaa

Oman ahdistuksensa joulunpyhiin tuo tietenkin koronarajoitukset. Me olemme muuttaneet joulukuun suunnitelmiamme siten, että olemme peruneet kaikki pienetkin pikkujoulut ja siirtyneet täysin etätöihin. Tytär jää joululomalle päiväkodista jo perjantaina 18.12. Myös menemme anoppilaan syömään aatonaattona vain oman perheen kesken sen sijaan, että kokoontuisimme aattona sinne koko suvun voimin. Tämä on siis elämäni ensimmäinen joulu kun minun täytyy itse tehdä jouluruoat. (Saarioinen taitaa tehdä ne, koska olen vielä aatonaattona itse töissä.)

joulu tulee kuitenkin

Toisaalta ihanaa, että voi oikeasti olla joulunpyhät sitten ihan vaan kotosalla, eikä tarvitse lähteä yhtään minnekään. Meillä on suunnitelmissa lähteä 27.12. Kiuruvedelle vaihtamaan vuotta, mutta katsotaan sitä tilanteen mukaan. Suunnitelmien muutoksista huolimatta on lohdullista ajatella, että joulurauha saapuu kaikesta koronasta ja paskasta huolimatta. Joulukuun perinteisiimme kuuluu itsenäisyyspäivänä tehdä uuniperunoita ja katsoa Tuntematon sotilas. Jouluna keitellään puurot ja saunotaan, kuten aina. Joulukirkko toki jää tänä vuonna välistä. Joulufiilistelyn olemme jo aloittaneet ja laitoimme kuusen viime viikolla. Leivottu on ja glögiä juotu sekä joululauluja kuunneltu. Tiedossa on erilainen joulu, mutta se ei välttämättä ole huono asia. Se on mahdollisuus rauhoittua ja olla yhdessä ihan vaan omalla porukalla.

Lue myös: Pienin askelin kohti ekologisempaa joulua