Hae
Sarkasmia ja shampanjaa

Äiti, miksi olet surullinen?

Minä haluan asua kodissa, jossa saa näyttää tunteita. Pieniä ja suuria. Eilen tyttäreni kysyi, miksi olen surullinen. Selitin, että olen väsynyt ja että harmittaa, kun en aamulla päässyt sängystä ylös ajoissa ja se kiukutti muita perheenjäseniä.

Minulla on ollut viime aikoina taas univaikeuksia: vaikeuksia nukahtaa, vaikeuksia herätä, vähän syvää unta. Olen monesti nukkunut puoli kahdeksaan asti, joka on minulle nykyään todella myöhäinen ajankohta. On sanomattakin selvää, että sitten en saa aloitettua aamuani rauhassa ja se vaikuttaa koko päivään. Vaikka menen ajoissa nukkumaan, uni tulee usein vasta lähempänä puolta yötä. Univaje vaikuttaa mielialaani ja tehokkuuteeni aina todella voimakkaasti.

Tämä oli vain pieni esimerkki, mutta halusin tuoda sen ilmi. Haluan kertoa ja sanoittaa avoimesti tyttärelleni, jos olen surullinen, vihainen tai iloinen ja miksi näin on. Toivon, että hän oppisi, että tunteita saa näyttää ja niistä voi puhua. Minulla itselläni oli pitkään sellainen ajatusmaailma, että tunteet pitää piilottaa ja olen lukemattomia kertoja itkenyt salassa tai tukahduttanut suuttumuksen hammasta purren. En tee niin enää. Vanhemmuuden myötä olen oppinut, että kaikki tunteet saa tulla ja niistä voi puhua. Ei ole kenenkään etu, että niitä padotaan ja tuijotellaan seinää mykkänä.

terapian tarpeessa

Kun koronakriisi on ohi ja talous vähän vakaampi, aion investoida itseeni ja aloittaa vihdoin terapian, josta olen jo vuosia haaveillut. Olen joskus aiemminkin sivunnut aihetta, mutta minun mielestäni terapiassa käymisen pitäisi olla sellainen täysin normaali asia, kuten hammaslääkärin tarkastus. Täydellisessä yhteiskunnassa se olisi pienestä pitäen pakollista ja alaikäisille ilmaista. Kaikkien pitäisi käydä edes joskus tarkistuttamansa mielensä. Kokemukseni mukaan ihan kaikilla ihmisillä on painolastia, siltä ei voi oikein välttyäkään. Toisilla sitä on enemmän ja toisilla vähemmän, mutta jokaisella sitä varmasti on. Mitä vanhemmaksi tulen ja mitä parempi itsetuntemus minulla on, sitä enemmän tunnistan näitä kipupisteitä. Olen myös sitä mieltä, että pari- ja seksuaaliterapia voisi olla paikallaan toisinaan. Kenties vuotuisella tarkastuksella vältettäisiin muutama avioerokin.

Oletko sinä käynyt terapiassa tai haluaisitko mennä? Keskustele kommenteissa!

Lue myös: Äiti, pidäthän myös itsestäsi huolta

Yksi kommentti

  1. Mukana tunteella kirjoitti:

    Kirjoituksesi kuulostaa niin tutulta! Tunteiden näyttäminen on vaikeaa ja itse myös tuskailen sen kanssa, että haluaisin näyttää tunteeni vapaasti lapsilleni mutta liian usein pidän kaiken sisälläni tai teen sen salaa. Hienoa, kun olet itse löytänyt rohkeutta näyttää tunteesi! Olen myös käynyt terapiassa parin vuoden ajan ja se on niin hienoa! Olen samaa mieltä, että kaikkien pitäisi joskus käydä. Kirjoitan tunteiden näyttämisestä sekä muista tunteistani sivullani mukanatunteella.fi. ?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *