Tuttavapiirissäni on tänä vuonna ollut poikkeuksellisen paljon eroja. En tiedä, johtuvatko ne koronasta vai ei, mutta näin on päässyt käymään. Niinpä ajattelin kirjoittaa hieman omia ajatuksiani eroamisesta, koska olen pohtinut sitä jonkin verran viime aikoina.

onko ero häpeällistä?

On mielestäni erikoista, miten paljon eroaminen aiheuttaa tunteita muissa ihmisissä kuin eron osapuolissa. Sen huomaa hyvin vaikkapa siitä, miten julkisuuden henkilöiden eroja ruoditaan ja riepotellaan juorulehdissä. Tietenkin joskus eroon saattaa liittyä kolmansia osapuolia ja sehän vasta onkin mehevä juoru, jolla pitääkin mässäillä viikkotolkulla anonyymeissä sovelluksissa ja Seiskassa. Mielestäni yhteiskunnassamme edelleen vuonna 2020 eroaminen koetaan häpeällisenä epäonnistumisena. Sen ei pitäisi olla niin.

Lähes puolet avioliitoista päättyy eroon. (Lähde: Väestöliitto)

Kukaan tuskin menee naimisiin tai aloittaa ylipäätään mitään parisuhdetta sillä ajatuksella, että kohta tässä erotaan kumminkin. Silti tilastollisesti se on erittäin todennäköistä. Eron syitä voi olla monia. Jos suhteessa toinen tai kumpikin osapuoli on onneton, saattaa ero olla ainoa ratkaisu. Joskus kaikki kivet on käännetty ja on vain parempi jatkaa erillään. Ei pariterapiakaan aina auta suhdetta korjaavalla tavalla. Joskus se voi vaikka auttaa näkemään, että on parempi olla yksin. Eroamisessa ei ole mitään väärää. Ero ei ole epäonnistumisen merkki, päin vastoin. Se on usein rohkeutta. Rohkeutta olla avoin ja rehellinen itselleen sekä puolisolle.

Mielestäni eroista pitäisi ylipäätään puhua (ainakin lasten kuullen) hyvin neutraaliin sävyyn. Olen alkanut kiinnittää tähän huomiota viime aikoina kun tosiaan tuttavapiirissä useampi suhde on päättynyt tänä keväänä. Miten käsittelen asiaa: kauhistelenko ja juoruilenko vai pikemminkin vain totean, että nyt kävi näin?

Tähän mielipiteeseeni vaikuttaa varmasti se, että omat vanhempani erosivat ollessani 3-vuotias. Siitä saakka elämääni kuului myös isäpuoli. He erosivat kymmenisen vuotta sitten. Olen aiemminkin tästä maininnut, mutta ydinperhe ei ole ainoa perhemuoto, eikä sitä pitäisi nostaa jalustalle etenkin kun se taitaa tänä päivänä olla oikeastaan melko harvinaista.

En ole psykologi, mutta uskon, että lapsen on vähän helpompi käsitellä mahdollista vanhempien eroa, jos eroamista ylipäätään ei ole hänen kuultensa demonisoitu. Joskus vaan ihmisten polut erkanevat. Äiti tai isä saattaa rakastua toiseen ja se toinen voi olla vaikka samaa sukupuolta. Se ei ole epäonnistumista, vaan inhimillistä. Tärkeintä on minun mielestäni elämässä pyrkiä onnellisuuteen. Löytyi se sitten yksin tai yhdessä. Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että aikuisen onni heijastuu myös lapseen.

Lue myös: Äiti, miksi olet surullinen?

Kuvat viime kesältä meidän häistä: Ira Venäläinen

Se on sitten jo heinäkuu. Jännittävää! Minulla on ensi viikolla vähän lomaa ja nyt tulevana viikonloppuna tiedossa muun muassa brunsseilua ja saunomista ystäväporukalla. Ensi viikolla menen yhdeksi yöksi Turkuun ja sitten on ohjelmassa mökkeilyä. Muuten heinäkuu menee pitkälti töiden parissa, mutta ei se haittaa. Olen kiitollinen, että ylipäätään on töitä.

Viime kuun listaan jälleen kerran palatakseni:

• Terassilla kävin ainakin kaksi kertaa.
• Hääkolttu edelleen likainen.
• Raparperipiirakka leivottu.
• Autenttinen espanjalaistyylinen ilta päättyi niinkin autenttisesti, että lähdimme ravintolasta kesken illallisen hotelliin nukkumaan. (Toim. huom. kello oli jo kymmenen.)
• Kaksi blogipostausta per viikko -taktiikka ei onnistunut. Ehkä yritän syksymmällä uudelleen.
• Juhannusreissu Savoon sukuloimaan jätti ristiriitaisia tunnelmia. Toivottavasti tyttärelle kuitenkin hyviä muistoja noin sadasta hyttysenpistosta huolimatta.

Heinäkuu

Kuukauden ensimmäisen aamun ensimmäinen ajatus: Päässäni ei ollut rehellisesti sanottuna yhden yhtä ajatuksenpoikastakaan, vaan kumisi tyhjää.

Tämän kirjan aion lukea: George R.R. Martin Korppien kestit (Tulen ja jään laulu, osa 4)

(Työ)asia, jonka aion saada valmiiksi: En yhtikäs mitään ylimääräistä.

(Työ)asia, jonka tiedän roikkuvan puolivalmiina vielä tämän kuukauden jälkeenkin: Minulla on kasa vanhoja papereita, jotka pitäisi käydä läpi. En löisi vetoa, että ne ovat järjestyksessä elokuun alussa.

Lausahdus, josta saan juuri nyt energiaa arkeeni:

On niitä jotka jäävät, ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi.

Nuuskamuikkunen, kirjasta Muumilaakson marraskuu (1970)

Ruoka, jota aion kokeilla:  Haluan grillata jättikatkaravunpyrstöjä!

Tässä kuussa tapahtuvista asioista eniten olen odottanut tätä ja nyt se viimein toteutuu: Minulla on tosiaan muutama lomapäivä ja aiomme mennä vuotuiselle mansikanpoimintaretkelle.

Asia, joka tuntuu ristiriitaisimmalta: Haluaisin ihan hirveästi varata syksylle matkan Frankfurtiin ja/tai Lontooseen ystävieni luo.

Yksi tavoite, joka on mahdollista saavuttaa: Yritän edelleen vältellä julkista liikennettä ja suosia pyöräilyä.

Minkä asian haluaisin lapseni muistavan tästä kuukaudesta: Lomaviikon tietenkin.