Hae
Sarkasmia ja shampanjaa

Tasa-arvoinen vanhemmuus

Minun piti tänään julkaista kepeämpää sisältöä, mutta en voi nyt olla ottamatta kantaa tähän aiheeseen. Viime aikoina on käyty keskustelua tasa-arvoisesta vanhemmuudesta usean vaikuttajan kanavissa. Tapetille on nostettu muun muassa vanhempainvapaauudistus ja äitiyspakkaus. Esimerkiksi yksi tuleva mutsi, WTD-Nata, kommentoi asiaa mielestäni hyvin. Hän puki sanoiksi paljon ajatuksia, joita olen itsekin pohtinut, mutta en ole uskaltanut sanoa ääneen.

Haluan kuitenkin nyt kertoa omista kokemuksistani: Mieheni oli 3 kuukautta vanhempainvapaalla ja minä olin sitä edeltävät 9 kuukautta kotona. Tytär aloitti siis varhaiskasvatuksessa karvan alle vuoden ikäisenä. Kun menin töihin lapsen ollessa kahdeksan kuukauden ikäinen, sain kuulla ”kukas sitä lasta sitten hoitaa?” –tyyppisiä kommentteja sekä vähättelyä ja naureskelua siitä, että puolisoni oli kotona lapsen kanssa. Muskarissa käyvää isää, joka oli siellä ainoa laatuaan, ihasteltiin ja kummasteltiin. Mielestäni myös minä olisin ansainnut mitalin siitä, että jaksoin raahautua muskariin lapsen kanssa, vaikka se oli todella kaukana epämukavuusalueella. Vihasin muskaria! Mielestäni oli kiusallista parveilla siellä muiden äityleiden kanssa. Ahdisti kuunnella sitä lässytyksen ja hössötyksen määrää. Siellä me silti leikimme kaikki yhdessä jotain ripirapi- sadelauluja ja heiluttelimme marakasseja minkä ehdimme. Tyttäreni rakasti sitä.

Ihmiset ovat erilaisia. Vanhemmat tekevät miten parhaaksi katsovat imetyksen, muskareiden, nukkumisjärjestelyiden, raha-asioiden, kotitöiden tai vanhempainvapaiden jakamisen suhteen. Kaikille perheille ei ole taloudellisesti mahdollista jakaa vanhempainvapaita siten, että molemmat saisivat olla lapsen kanssa. Jotkut vanhemmat eivät halua tehdä töitä ja toiset eivät puolestaan viihdy kotona lapsen kanssa. Kaikki eivät voi jäädä myöskään hoitovapaalle, vaan lapsi on laitettava päivähoitoon taloudellisista syistä alle vuoden ikäisenä. Toiset eivät edes halua jäädä hoitovapaalle.

onko vain äideillä kyky rakastaa lasta?

Tässä keskustelussa kuitenkin kyse on nyt rakenteista ja ”äidin paikka on kotona lapsen kanssa ja isä tuo leivän pöytään” -tyyppisestä asenteesta, joka on 2020-luvulla naurettava ja äärimmäisen epätasa-arvoinen.

Tämä saattaa jollekin nyt tulla yllätyksenä, mutta kaikissa perheissä ei ole äiti ja isä. . Se ei tee yhdestäkään perheestä vähempiarvoista kuin toisesta tai yhdestäkään vanhemmasta sen huonompaa.  Lapsi tarvitsee rakkautta ja turvallisuutta. Minä en näe, että kyky rakkauteen tai turvallisuuden tunteen luomiseen olisi sidottu sukupuoleen.

Kyse on siitä, että lainsäädännön ja jopa yleisesti käytettyjen sanamuotojen ei soisi vuonna 2020 olevan näin sukupuolittuneita ja jopa syrjiviä. Tämän vuoksi suunniteltu perhevapaauudistus on tervetullut. Nata Salmela kirjoitti aiemmin mainitsemassani blogipostauksessaan (8.6.2020) näin:

Haluaisin korostaa, että vanhemmuuden tasa-arvosta puhuttaessa kyseessä ei ole missään tapauksessa äitien aseman ja oikeuksien huonontaminen, vaan isien oikeuksien nostaminen samalle tasolle. Keskustelua seurattuani tuntuu, että joillakin nousee niskakarvat pystyyn puhuttaessa esimerkiksi äitiyspakkauksen nimen vaihtamisesta tasa-arvoisemmaksi tai vanhempainvapaiden jakamisen paremmin myös isät huomioivaksi. Koetaan, että äideiltä ikään kuin viedään saavutettuja etuja, vaikka asiahan ei ole suinkaan näin.

Tämä on juuri se ajatus, jota olen itsekin pyöritellyt moneen otteeseen seuratessani keskustelua vanhempainvapaauudistuksesta. Kannattaa myös lukea tämä Helsingin Sanomien (7.6.2020) artikkeli.

Kuva ei liity aiheeseen. Paitsi siten, että olimme viime viikonloppuna mieheni kanssa hotellissa. Kahdestaan. Hui kamala.

Kirjoitin ennen lapseni syntymää näin ja komppaan vuoden 2016 itseäni:

Miksi en voisi olla hyvä äiti, joka antaa lapselleen paljon rakkautta, mutta pitää myös huolta itsestään ja luottaa siihen, että perheessä on toinenkin rakastava, kykenevä vanhempi? Onko aivan väärin haaveilla siitä, että vastuu pienokaisen hoidosta jaetaan, kuten kaikki muukin tasapainoisessa suhteessa? Olenko kamala ihminen, jos toivon, että tämä suhteen toinen osapuoli voisi joskus ottaa ne yösyötöt, että minäkin saisin yhdet kunnon unet? Onko ylitsepääsemättömän itsekästä tahtoa perheen lisäksi ura ja tehdä töitä sen eteen? Olen tulevaisuudessa äiti, mutta olen myös nainen, tytär, avovaimo, sisko ja ystävätär.”

Lue myös:
Tulevan äitiyden kohtuuttomat paineet
”Olkaa sitten kuten miehiä, älkää tehkö lapsia.” Sirpa Selänne

Kuukauden kymmenen: kesäkuu

Taas vaihtui kuukausi. Toukokuu meni loppujen lopuksi aika nopeasti ohi. Nyt on kesäkuu, takapihan omenapuu on pudottanut jo kukkansa ja koronakevät muuttunut edelleen rajoitusten ja suositusten värittämäksi koronakesäksi.

Viime kuun listaan jälleen vähän palatakseni:

  • Työhuone on kuin onkin viihtyisämpi. Moinen hoitui oikeastaan siivoamalla ja raahaamalla alun perin keittiössä ollut hyllykkö uuteen lokaatioon. Silti istun tälläkin hetkellä olohuoneessa nojatuolissa kirjoittamassa tätä postausta.
  • Epäonnistuin kaamealla tavalla yrityksessäni postata kahdesti viikossa tänne blogiin.
  • En ollut yhdelläkään piknikillä, mutta grillasimme kyllä takapihalla, joten se laskettakoon.
  • Twitter-aktiivisuuteni oli sangen vaihtelevaa suurista lupauksista huolimatta.

Kesäkuu

Kuukauden ensimmäisen aamun ensimmäinen ajatus: Miksi hoitokissa naukuu?

Tämän kirjan aion lukea: George R.R. Martin: Korppien kestit.

(Työ)asia, jonka aion saada valmiiksi: Jospa saisin raahattua sen kirotun hääkoltun pesulaan.

(Työ)asia, jonka tiedän roikkuvan puolivalmiina vielä tämän kuukauden jälkeenkin: Itseni tuntien menee varmaan heinäkuulle edellä mainittu koltun pesetys. Olen asettanut takarajaksi hääpäivän. Että jos vuoden sisään saan sen pesetettyä, annan itselleni aplodit.

Lausahdus, josta saan juuri nyt energiaa arkeeni:

Nyt minä olen syönyt ja ajatellut ja nyt minusta alkaa tuntua, että asiat rupeavat selviämään.”

Muumipeikko, kirjasta Muumipeikko ja pyrstötähti (1946)

Ruoka, jota aion kokeilla:  Leivon raparperipiirakan viikonlopuksi.

Trendsetterinä muistin piknikillä turvavälit jo vuonna 2016.

Tässä kuussa tapahtuvista asioista eniten olen odottanut tätä ja nyt se viimein toteutuu: Vietämme lauantaina autenttisen espanjalaistyylisen illan ystäväpariskunnan kanssa tapaksineen, pöytäviineineen, cavoineen ja hilpeine tunnelmineen. Tämä piti toteuttaa jo maalis-huhtikuun taitteessa, mutta sitten maailma meni kiinni. Odotan myös sitä, että tämän iltaman yhteydessä menemme yöksi hotelliin, jossa saan tassutella ympäriinsä kylpytakissa ja tohveleissa aivan kaikessa rauhassa.

Asia, joka tuntuu ristiriitaisimmalta: Olisi hirveä hinku terassille, mutta yritän kuitenkin vältellä ylimääräisiä tuntemattomia ihmiskontakteja.

Yksi tavoite, joka on mahdollista saavuttaa: Jospa nyt yrittäisin sitä kahden blogipostauksen taktiikkaa.

Minkä asian haluaisin lapseni muistavan tästä kuukaudesta: Lähdemme juhannuksena Iisalmeen äitini luo pitkäksi viikonlopuksi ja tulemme takaisin vasta maanantaina.