Rajoittavatko yhteiskunnan vaatimukset ja normit elämää vai mahtuuko palettiin mukaan seikkailumieli, pohdin. Tarkoitan siis sitä, että ensin suunnataan suoraan toisen asteen tutkinnon jälkeen korkeakouluun. Sitten tavataan puoliso ja mennään naimisiin. Yhdessä otetaan asuntolaina, saadaan pari mukulaa ja hankitaan farmariauto. Kolmekymppisenä eletään ruuhkavuosia. Käydään kerran vuodessa Rodoksella ja kerran Kanarialla.

Kerron tämän tarinan sisareni luvalla: Hän muutti pikkukaupungista isolle kirkolle Ouluun opiskelemaan heti lukiosta selvittyään muutama vuosi sitten. Paperilla kaikki on oikein hyvin. Opinnot etenee, hänellä on siinä sivussa työpaikka ja hyvä asuntokin erittäin kohtuullisella vuokralla. Kuitenkin jotain puuttuu.

Hän opiskelee alaa, jota haluaisi opiskella, mutta suuntaus ei kuitenkaan tunnu olevan ihan kohdillaan. Hän haaveilee jättävänsä Oulun taakseen ja muuttavansa vielä isommalle kirkolle, Helsinkiin. Kun hän on kertonut näistä varovaisista haaveistaan, monet ovat ne torpanneet ja olleet jopa närkästyneitä.

seikkalumieli ei ole pahasta

Tähän väliin haluan kertoa oman tarinani. Olen sivunnut aihetta monesti ennenkin. Oli vuosi 2007. En päässyt ensi yrittämällä Tampereelle lukemaan tiedotusoppia lukion jälkeen. (Eikai sinne pääse jos ei ollenkaan lue pääsykokeisiin.) Välivuosi siinsi kirkkaana edessä, kuten olin mielessäni suunnitellutkin. Olin töissä Riihimäellä hampurilaisravintolassa. Olin ollut siellä jo lukion ohella vuoden päivät. Tein lisäksi erilaisia promokeikkoja. Asuin paritalonpuolikkaassa äitini, isäpuoleni ja siskoni naapurissa omassa ylhäisessä yksinäisyydessäni. Vuokraa minun ei tarvinnut maksaa.

Minun olisi ollut järkevää käyttää tuo vuosi tienaten sekä säästöen niin paljon rahaa kuin kerkiän ja aloittaa hyvissä ajoin pääsykokeisiin valmistautuminen. Hampurilaisravintolassa minulle tarjottiin vuoropäällikön paikkaa.

En kuitenkaan to-del-la-kaan halunnut jäädä Riihimäelle ja alistua yhteiskunnan, tai kenenkään, vaatimuksiin. Olin käynyt lukion Helsingissä ja minun kimaltava jetset-elämäni ja ystäväni olivat siellä. (Myönnettäköön että eihän se Riihimäki nyt kovin kaukana ole, mutta se tuntui kaukaiselta tuppukylältä, jonne en tahtonut jäädä.) Niinpä muutin Tikkurilaan ja menin lentoasemalle töihin. Melkomoinen jetset -muija.

Ravintola-alalla vierähtikin sitten vielä nelisen vuotta promootiotöitä edelleen sivubisneksenä tehden. 2011 lähdin matkaoppaaksi. 2013 palasin Helsinkiin ja menin lentohommiin. 2014 aloitin koordinaattorina tapahtumatoimistossa välillä edelleen lentäen. 2015 aloin opiskelemaan tradenomiksi ja nyt olen tässä. Tapahtumatuottajana, lentoemäntänä. äitinä, viestijänä, vaimona, eläköityneenä matkaoppaana ja ketä meitä nyt oli.

Kuvaaja: Ira Venäläinen

kuka on edes keksinyt nämä typerät vaatimukset ja normit?

Se siitä tiedotusopista. Palataan hieman lapsuuteeni. Olen halunnut toimittajaksi niin kauan kuin jaksan muistaa. Oikeammin olen halunnut kirjoittaa työkseni, mutta toimittaja tai kirjailija olivat ainoat ammatit, jotka tiesin aiheen tiimoilta. Sen vuoksi hain lukemaan tiedotusppia, mutta nyt kun jälkeenpäin asiaa mietin niin enhän minä olisi sinne sopinut ollenkaan kaikkien vakavasti otettavien journalistien joukkoon.

Nyt, vuonna 2020 kirjoitan tätä blogia ja teen freelancerina kirjoitustöitä. Aloitan piakkoin viestintätoimistossa, jossa saan kirjoittaa työkseni kaiken päivää. Ilman työkokemustani tapahtuma- ja matkailualalla en olisi saanut tuota työtä. (Etenkin kun eräs vanha opaskollegani siihen minua suositteli.) Minulla on tutkinto, ura, perhe ja olen naimisissa. Olen juuri siinä, missä olen aina halunnut olla ”sitten joskus kolmekymppisenä”. Sen lisäksi minulla on hyvä itsetuntemus ja olen aika itsenäinen tyyppi.

Mietin vain, että mistä minulle on tullut tämä ajatus, että ihmisen pitäisi kulkea opiskelusta työelämään ja sitten hautaan. Onko se oikeastaan sukulaisten vai yhteiskunnan vaatimaa? Vai jotain muuta? Joka tapauksessa voin melkein vannoa, että jos minä olisin mennyt suoraan välivuoden jälkeen opiskelemaan ja sitten suorittanut elämää, kuten sitä nyt kuuluu yhteiskunnan normien mukaan suorittaa, olisin varmaankin avioeron kokenut nainen. Luultavasti painelisin kuumana puumana tuolla pitkin kaupunkia nuorten poikien perässä janoamassa kaikenlaisia kokemuksia, joista jäin nuoruudessani paitsi.

Seikkailumieli vei minut New Yorkiin. Ja vähän myös ystäväni hääpäiväjuhlallisuudet.

seikkailumieli ja yhteiskunnan normit -onko ne sovitettavissa?

On huomautettava tässä yhteydessä, että vaikka moni voi nähdä nämä yhteiskunnan vaatimukset ja normit elämää rajoittavana tekijänä, ei asia ole tietenkään niin mustavalkoinen. Ihmiset ovat erilaisia. Joillekin sopii suoraviivainen nousujohteinen polku, toisille kiemurteleva ylä- ja alamäin varustettu reitti.

Vaikka elän nyt aika tasaista elämää tunnollisena kunnollisena kansalaisena, minussa on sisäsyntyistä seikkailunjanoa. Sitä sain kyllä parikymppisenä tyydyttää yllin kyllin. Seikkailumieli vei minut vaikka minne. Näin ollen en nyt koe enää moiselle riehumiselle olevan tarvetta. Olen tietenkin myös tehnyt paljon asioita, joista en välttämättä ole ylpeä. Hauskoja tarinoita niistä on silti saatu pääsääntöisesti.  Usein ihminen katuu enemmän asioita, jotka on jättänyt tekemättä kuin niitä, jotka on tehnyt. Minun kohdallani on onni, että olen tehnyt (melkein) kaiken. Kuitenkin harmittaa, että en lähtenyt matkaoppaaksi heti kun täytin 21, vaan vasta muutamaa vuotta myöhemmin.

Tämän kirjoitukseni punainen lanka on kuitenkin, että päämäärä voi olla sama, mutta siihen saattaa olla monta eri tietä. Kaiken voi saada jopa kaikkien niin sanottujen vaatimusten mukaisesti, mutta ei välttämättä siinä järjestyksessä kuin yhteiskunnan normit määräävät. (Lukio-korkeakoulu-ura-avioliitto-asuntolaina-lapset-farmariauto). Toisten polku on suoraviivaisempi kuin toisten. Vaan onko kiertoreitti kuitenkaan yhtään sen huonompi vaihtoehto, jos lopputulos on sama kuitenkin?

Toim.huom. Kirjoittaja on kolmekymppinen naimisissa oleva mutsi, jolla on ruuhkavuodet, farmariauto ja omistusasunto.

PS. Tottakai on myös olemassa paljon ihmisiä, ihan omassa ystäväpiirissänikin, jotka ovat onnistuneet opiskelemaan JA seikkailemaan samanaikaisesti. He ovat nyt väitelleitä tohtoreita kun minä valmistun tradenomiksi.

Lue myös: 2010 -lukuni pähkinänkuoressa

Instagram: @sarkasmiajashampanjaa

Facebook: Sarkasmia ja shampanjaa

*Postaus sisältää mainintoja tulevista yhteistöistä.

Syyllistäminen ilmastonmuutoskeskustelussa ei mielestäni ole tehokas keino. Olen sanonut tämän ennenkin, mutta olen sillä kannalla, että asioissa päästäisiin paljon pidemmälle kannustamalla ja esimerkkiä näyttämällä. Minä liputan vastuullisuuden puolesta ja pyrin rohkaisemaan ihmisiä tarkaselemaan omaa hiilijalanjälkeään, hankkimaan tietoa sekä tekemään vihreämpiä valintoja arjessa.

Minä, lisääntynyt sekasyöjä, joka olen yhdeltä ammatiltani lentoemäntä, asun leveästi rivitalossa ja perheellämme on autokin! Olen saanut jonkin verran kritiikkiä siitä, että olen tekopyhä, kun edes puhun näistä asioista. Synnitön heittäköön ensimmäisen kiven.

Vaikka puhun ilmastoasioista ja kannustan kaikkia niitä pohtimaan sekä tekemään omista lähtökohdistaan arkisia ilmastotekoja, en missään nimessä halua viherpestä itseäni. En peittele sitä, että me matkustamme junan lisäksi lentäen, autolla ja laivallakin. Toki käytämme tuota automobiilia nykyään vähemmän kuin ennen ja reissaamme harkitsevammin sekä kompensoiden, mutta ajamme ja lennämme silti.

Kuka saa puhua ilmastoasioista?

Viime vuonna kävin kahdesti Lontoossa ja kerran Frankfurtissa tapaamassa noissa suurkaupungeissa asuvia ystäviäni. Sitten oli se yhdistetty häämatkamme/ystäväpariskunnan kymmenvuotis-hääjuhlallisuusreissu New Yorkiin. Puhumattakaan sadoista tunneista, jotka vietin taivaalla kärryä lykkien matkustamohenkilökunnan roolissa.

Kuitenkin arjessa ostan esimerkiksi vaatteita harkiten, vain tarpeeseen ja pääosin käytettynä tai eettisesti ja ekologisesti tuotettuna. Harvat sisustus- ja leluhankinnatkin teen nykyään kirpputoreilta tai tori.fi:stä. Olen viimeisen vuoden aikana vähentänyt lihan- ja maitotaloustuotteiden osuutta ruokavaliossa sekä autoiluakin merkittävästi, Lahjoitan joka kuukausi rahaa ilmastotyöhön. Äänestin viime vuonna kaksissa vaaleissa ilmastoasiat edellä.

Onko minun ilmastotalkoisiin osallistumiseni vähempiarvoista kuin lentolakkoilevan vegaanin, joka pyöräilee kesät talvet, asuu aurinkopaneelein vuoratussa laatikossa eikä peseydy lainkaan? Minun mielestäni kaikkien kannanotot ovat tärkeitä tietoisuuden levittämisessä, mutta paasaava syyllistäminen ilmastonmuutoskeskustelussa ei ole tehokas keino. Se aiheuttaa pääosin ahdistusta, joka usein johtaa toivottomuuteen ja siihen, että ei sitten tehdä mitään kun maailmanloppu tulee kuitenkin ja me kuollaan kaikki.

Koska en halua viherpestä itseäni ja salailla reissaamistani, ajattelin nyt tässä yhteydessä kertoa rehellisesti kevään matkoista:

• Lontooseen matkustan maaliskuun alussa pitkäksi viikonlopuksi tapaamaan siellä asuvia läheisiä ystäviäni. Retken teemana on tällä kertaa vintage -kauppojen kiertely. Lisäksi käymme katsomassa jonkin musikaalin ja syömme hyvin. Näillä ystävilläni on muuten nykyään (englanninkielinen) blogi. Käykää lukemassa, jos elämä Lontoossa kiinnostaa: https://chelseafinnspiration.com/
• Kuten jo eilen ohimennen mainitsin, lähdemme ystäväni kanssa tyttärinemme Tallinnaan. Tallink lahjoittaa* meille edestakaiset laivaliput. Päätimme tarjotun päiväretken sijaan olla ihan omakustanteisesti yötä hotellissa, jotta saisimme mahdollisimman paljon reissusta irti koko poppoo. Suunnitelmissa on käydä mahdollisesti Lastenmuseo Miiamillassa, polskia hotellin uima-altaassa ja nauttia laivamatkalla kiireettömästä matkustustunnelmasta sekä hyvästä ruoasta.
• Ericeira ja Lissabon: Kirjoitin jo vuonna 2017, että haluaisin matkustaa Portugalin Ericeiraan. Ostin matkan surffitunteineen miehelleni huomenlahjaksi. Lähdemme siis pääsiäisen tienoilla koko perhe nauttimaan viikoksi Ericeira Surf Housen menosta ja meiningistä. Vietämme myös muutaman päivän Lissabonissa, jotta näkisimme ja kokisimme tälläkin reissulla mahdollisimman paljon. Edellisen kerran olemme olleet koko perheen voimin lomalla Suomen rajojen ulkopuolella yli kaksi vuotta sitten. Kotimaassa sen sijaan ollaan reissattu paljonkin.
• Näiden lisäksi minulla on toukokuussa tulossa yhteistyössä Viinipostin kanssa työmatka Reimsiin*. Tämä on yksi haaveistani samppanjan ystävänä ja bloggaajana. Toki matka on melko tiivis ja yleensä suosin ennemmin kaksi kärpästä yhdellä iskulla -tyyppisiä reissuja, mutta tämä retki samppanjatilalle on silti kaikessa lyhykäisyydessään unelmieni täyttymys. Näin ollen en voinut kieltäytyä kutsusta.

Näiden lisäksi tulen varmasti junailemaan myös mummolaan Savoon taas  kevään aikana tai viimeistään alkukesästä. Viime vuonna teimme tuon ekskursion viidesti; kahdesti koko perheen voimin autolla ja kolmesti tyttären kanssa kaksin junalla. Tämän vuoden puolellakin kerkesimme jo jälkeläisen kanssa piipahtaa sukuloimassa pitkän viikonlopun verran. Haluaisin myös toteuttaa mahdollisesti vielä lähitulevaisuudessa junamatkan Pietariin ystäväpariskunnan kanssa. Olemme suunnitelleet sitäkin jo tovin.

Loppukaneettina tähän teemaan ”ilmastonmuutoskeskustelussa syyllistäminen” haluaisin siis todeta, että kaikki saavat osallistua ilmastotalkoisiin! Jokaisen olisi hyvä pohtia omaa hiilijalanjälkeään kokonaisuutena ja lähteä liikkeelle pienistä muutoksista. Reissaamista, autoilua tai lihansyöntiä ei tarvitse lopettaa seinään. Sen sijaan voi pyrkiä vähentämään. Tyylikkäästi voi pukeutua myös second hand -löydöin ja vähemmän on enemmän.

Lue myös: 

Relove lifestyle ja parhaat second hand -löytöni

10+1 helppoa keinoa olla ekologisempi

Tapauksen ASTE-ilmastoaamu herätti ajatuksia

Kolme matkahaavetta Suomessa vol. 2

Kolme matkahaavetta Suomessa

Kolme matkahaavetta Euroopassa: viinitiloja, surffia ja satuhahmoja

Ettei vain olisi kärpäsenkakka? -Yöpyminen Bengtskärin majakassa