Poimintoja päiväkirjasta

Kaikki eivät välttämättä tiedäkään, mutta kirjoitin ahkerasti (virtuaalista) päiväkirjaa vuosina 2005-2014. Ajattelinkin nyt aloittaa julkaisemaan satunnaisesti vanhoja kirjoituksiani sekä ”parhaita” paloja täällä blogissani. Lähinnä osoittaakseni, että vaikka olisi ollut holtiton nuori aikuinen, voi silti kasvaa ihan kohtalaisen täysipäiseksi kolmekymppiseksi.

Raapustin näitä aivopierujani Livejournal -nimisellä alustalla ja ystäväni kutsuivat sitä ”Pastori Keinosen livejournalismiksi” . (Kiitos vain, Repe!) Tämä tietenkin johtui siitä, että hain vuonna 2010 lukemaan teologiaa, mutta se on aivan toinen tarina se.

(”Kyllähän kirkkoisä Augustinuskin eli railakasta elämää kunnes ryhtyi munkiksi ja keksi perisyntiopin. Toisaalta luterilaisessa kirkossakin on niin paljon asioita pielessä, että en tiedä, haluanko mukaan moiseen oravanpyörään. — Pitäkööt pappiskoulunsa saatanan hurskastelijat.”)

Livejournalin sivuilla on lukuisia kuolemattomia (ja vähän arveluttavia) lausahduksiani, kuten:

• ”Vaikka Hartsa yritti varoittaa meitä dyynien nakuilijoista, järkytys oli valtava kun Lahden bingoseura ja ET-kerho pelasivat vastakkain rantalentopalloa. Ja kyllä, alasti.”
• ”En tiennyt, että televisioon voidaan ottaa niin paljon mauttomasti pukeutuvia keravalaisia samaan ohjelmaan.”
• ”Minä hölmö se kuvittelin, että kaikki joutuvat tilille vasta tuomiopäivänä, mutta täällä Vantaalla näyttäisi olevan tapana tuomita ihmisiä aina maanantaisin.”
• ”Olen päättänyt saada tarpeekseni sinkkuelämästä noin syyskuun puolenvälin tienoilla.”

Päätin kuitenkin aloittaa tämän muistojen tielle astumiseni viimeiseksi jääneestä Livejournal -kirjoituksestani, jonka olen raapustanut kuusi vuotta sitten…

25.8.2014: entisen minäni haudalla

Tämä on viimeinen Livejournal -kirjoitukseni.

Koska olen nykään melko taitava tekemään erilaisia kaavioita sekä presentaatioita, ajattelin tehdä tästä lähes kymmenestä päiväkirjavuodesta statistiikkaa ja hienoja pylväitä Power Point -esityksen muodossa.

Sitten muistin, että siihen tuhraantuu liikaa kallisarvoista aikaani. Sitä paitsi saan tehdä moisia aivan tarpeeksi työkseni.

Tämän jälkeen pohdin, että aion kaivaa legendaarisimmat lausahdukseni vuosien varrelta nokkelaksi kollaasiksi.

Sitten oivalsin, että kirjoitukseni eivät ole koskaan olleet etäisestikään nokkelia.

Tämän vuoksi päätin lopettaa Livejournal -urani hieman analysoimalla syitä, miksi 26 -vuotiaan naisen ei tulisi kirjoittaa julkista päiväkirjaa;

Se on noloa.

Toki Livejournalin kirjoittaminen on auttanut minua monessa elämäni pyörremyrskyssä (ja yhtä lahjakkaasti myös aiheuttanut niitä). Olen purkanut tuntojani puiden milloin voimassa olevaa parisuhdetta, milloin paria suhdetta. Olen kertonut lukuisista kohtaamisista ja vauhdikkaista seikkailuista. Olen tarinoinut siitä, kuinka monesti olen kävellyt walk of shamella kadottaen sinne niin itsekunnioitukseni kuin kenkänikin. Olen bailannut, juhlinut, ollut holtiton. Olen tehnyt kaikkea, mikä kuuluu nuoruuteen. Nauranut ja itkenyt. Hävennytkin. Kaikesta tästä olen kirjoittanut. Kirjoittaminen on ollut minulle harrastus, henkireikä, joka on auttanut minua analysoimaan niin itseäni kuin ympäröivää maailmaa (ja piikittelemään epämiellyttäviä ihmisiä).

Kuitenkin lukiessani kaikkia jorinoitani taaksepäin, en aina tunnista itseäni. Tämä on ollut osa minua 16 -vuotiaasta saakka. Ihminen muuttuu kymmenessä vuodessa. Nyt, aikuisuuden kynnyksellä, on aika päästää irti.

Minun ei tarvitse enää herätä vieraista pedeistä tunteakseni itseni halutuksi. Olen löytänyt kaiken rämpimisen jälkeen vihdoin sellaisen miehen, joka jostain käsittämättömästä syystä haluaa olla minun kanssani. Ja tätä parisuhdetta en halua pilata analysoimalla sitä julkisesti nettipäiväkirjassa.

Hyvästi.

PS.Kun jokin ovi sulkeutuu, toisaalla aukeaa ikkuna. Vaikka Livejournalin aika on ohi, en aio koskaan lopettaa kirjoittamista. Aion perustaa ihka oikean blogin. Siitä tulee lifestyle -blogi. Ilman tyyliä.