Ensi alkuun haluan todeta, että en ole minäkään koskaan kuppiin sylkenyt ja on tullut humalaisia ylilyöntejä tässä vuosien varrella aika tavalla niin maan kamaralla, kansainvälisillä vesillä kuin somessakin, kuten postauksen kuvista voi havaita. Myönnän olevani itsekin humalassa ärsyttävä, kovaääninen ja harvinaisen raskasta seuraa. Ymmärrän kuitenkin näin (lähes) kolmekymppisenä aikuisena ihmisenä pysyä kohtalaisen kaukana sosiaalisesta mediasta noissa tilanteissa. Tai no, ainakin ymmärrän pysyä kaukana firman sosiaalisen median kanavista.

Haluan pohjustaa seuraavaa sanomalla, että tokihan jonkun työkuva voi olla bilettäminen, sekavien inside -läppien viljely, kiroilu ja känninen kiljunta sekä edellä mainituista raportointi yrityksen some -tileille. Kuitenkin erään radiokanavan somevastaavan kuvaama materiaali menneen viikonlopun Summer Up -risteilyltä oli minun mielestäni rimanalitus.

Nyt kerron muutaman esimerkin, miksi…

• En tajunnut puoliakaan jutuista, jotka selvästi olivat sisäpiirivitsejä.
• Oli aivan kuin olisin katsonut pian täysi-ikäistyvän siskoni ja hänen kaveriporukkansa meininkiä laivalla sillä erotuksella että siskoni ystävineen osaa käyttäytyä.
• Jo ennen laivan lähtöä tämä somevastaava oli niin naamat, että puheesta tuskin sai selvää.
• Jäi vähän epäselväksi, olivatko kaikki videopätkissä esiintyneet vaivaantuneen oloiset nuoret aikuiset antaneet luvan heidän pärstänsä kuvaamiselle.

Ymmärrän, että risteilyllä oli ikäraja 18 ja meininki sen mukainen, mutta varmasti kyseisen radiokanavan yli 50 000 seuraajan joukosta löytyy myös alaikäisiä lapsia. Käsitän myös, että työnkuvana on ollut varmaankin välittää yleistä risteilytunnelmaa, joka nyt usein on aika viinanhuuruista, mutta itselleni jäi ainakin reissusta sekä koko radiokanavasta negatiivinen kuva. Lakkasin seuraamasta. Kutsukaa vain kukkahattutädiksi ja mielensäpahoittajaksi. Olen molempia, enkä häpeä myöntää sitä.

Voihan siis tietenkin olla, että tämän radiokanavan brändiohjeistukseen kuuluu ”oottekste enemmän kännis ku mä” ja ”Tinni on hävinny mun viinipullon kaa”  -konseptit. Voi toki olla ihan strategian mukaista viestintää aiheuttaa niin suurta myötähäpeää, että en kyennyt katsomaan mainituista noin sadasta Instagram -storystä kuin vähän yli puolet, jonka jälkeen provosoiduin ja riensin kirjoittamaan aiheesta tänne blogiini. Kenties tämä juuri olikin koko homman tarkoitus: provosointi ja näkyvyyden maksimointi. Koska ei ole sellaista asiaa kuin huono julkisuus, eihän.

PS. Jos joku ei siis ole ajan hermolla ja tiedä, mistä tässä oikein on kyse, voi käydä lukemassa laatujournalistisen reportaasin aiheesta täältä. 

Edit: Tähän mennessä osa paheennusta herättäneestä materiaalista on jo poistunut tai poistettu ko. Instagram -tililtä. (Sunnuntai klo 19:47)

Ensi alkuun haluan todeta, että minulla ei ole mitään kaupallisia blogeja tai -sisältöä vastaan. Päin vastoin! Olen itse alusta asti ollut erittäin avoin kaikenlaisille yhteistöille ja ymmärrän varsin hyvin bloggaajien ansaintalogiikan. Useissa blogeissa yhteistyöt on ammattimaisesti hoidettu, jälki on laadukasta kautta linjain ja sieltä löytyy myös punainen lanka. Sitten on blogeja, jotka saavat minut häpeämään ihmiskunnan olemassaoloa ja huolestumaan siitä, miten tuollaiset hahmot ovat satojen tuhansien nuorten esikuvia. Halusinkin nyt listata muutamia seikkoja, jotka minua blogeissa pännii.

• Kirjoitusvirheitä jaksan hämmästellä vuodesta toiseen. Miten ihminen, joka kirjoittaa työkseen, voi suoltaa niin alkeellisen surkeaa tekstiä? Ymmärrän, että taustalla voi joissain tapauksissa olla lukihäiriö, mutta nykyään on kaikenlaisia atk-juttuja, kuten Word, johon voi vaikka laittaa sen tekstin oikoluettavaksi.
• Kaikki pitää kertoa ja kuvata. Eikö mikään ole pyhää? Blogiin sekä someen kuvataan synnytykset, häät ja varmaan hautajaisetkin. Minun mielestäni esimerkiksi kosinta on sellainen asia, jonka pitäisi olla kahden ihmisen välinen keskustelu. En näe kovin tarpeelliseksi, että avomieheni potentiaalisen sormustenvaihdon ollessa ajankohtainen, palkkaisi kuvaajan sitä todistamaan, jotta voisin jakaa ”täysin spontaanin” reaktioni molemmille seuraajilleni.
• Lasten yksityisyyden myyminen liittyy myös läheisesti tuohon edellä mainittuun. On kamalaa, että klikkauksien toivossa näytetään niin pienokaisten sairastelut, kehitysvaiheet, syntymäpäivät kuin arkiset askareetkin.
• Ei merkitä yhteistöitä tai sitä, että tuote on saatu. Tämä on blogeissa niin yleistä, että minua puistattaa. Usein kaupalliset yhteistyöt vielä osataan joten kuten merkitä, mutta kuvissa kasuaalisti näkyvistä korruptiovaatteista/pölynimureista/chiansiemenistä/kengistä/pyykinpesuaineista ei ole mitään mainintaa, että ne on saatu blogin kautta. Tätä kutsutaan piilomainonnaksi ja se on itse asiassa laitonta.
• Sopulikuteet ja kulutusihannointi. Monet etsivät blogeista inspiraatiota pukeutumiseen. Ymmärrän, että ”influensseireiden” pitää pysyä aallonharjalla, mutta tuntuu, ettei kellään ole omaperäistä tyyliä. Itse asiassa mustan kipparilakin bongaamisesta voisi saada aikaan hyvän juomapelin. En ymmärrä myöskään sitä, että kannustetaan koko ajan ostamaan uutta. Itse haluaisin enemmän inspiraatiota siihen, kuinka eri tavoin yhdistellä niitä vanhoja rääsyjä.
• Saadaan yhteistyöroinaa, hehkutetaan sitä ja myydään rennosti eteenpäin. On tosi surullista, ettei bloggari voi seistä sanojensa takana. Ensin hehkutetaan jotain yhteistyörytkyä blogissa ja sitten myydään se samantien kirppiksellä lapsiseuraajille. Ymmärrän, että bloggaajille tulee niin paljon tavaraa, ettei kaikkea voi pitää, mutta on väärin ensin ylistää jotain ja seuraavana päivänä myydä se eteenpäin.

Lue myös:
Synnytyskertomus, jota minun ei pitänyt kertoa
Bloggaajien sudenkuopat
Äiti, sä laitoit minut nettiin