Kuten moni varmasti tietää, olen hyvinkin säyseä, enkä koskaan hermostu turhista pikkuasioista. Oikeastaan minua voisi parhaiten luonnehtia sanoilla ”positiivisuuden lähettiläs” tai ”itse aurinkoisuus”. Myös ”lauhkea kuin lammas” sopisi erinomaisesti tämän rauhallisen luontoni kuvailuun.

On olemassa kuitenkin muutamia asioita, jotka saavat minut raivon partaalle. Ei kovin montaa, mutta joitakin, vaikka se varmasti monelle tuleekin suurena järkytyksenä ottaen huomioon, miten tavattoman pitkäpinnainen olen. Ajattelin nyt listata näitä ärsytyksen aiheita, koska olen tänäänkin niin hirveän hyvällä tuulella.

• Hidas netti tai tietokone ottaa päähän aina etenkin kun nämä eivät koskaan toimi silloin kun oikeasti pitäisi tehdä jotain muutakin kuin katsella kissavideoita. Eilen yritin kolmesti hakea lapselleni päivähoitopaikkaa ja kolmesti tietokone sammui. Sitten luovutin ja päätin, että kyllä kai nyt sitten melkein vuoden ikäinen pärjää ihan yksin kotona. Ennen vanhaan sen ikäiset olivat jo peltotöissä ja hiihtivät kouluun sata kilometriä!
• Jos minua häiritään silloin kun olen tekemässä jotain keskittymistä vaativaa, ärsyynnyn. Ei ole oikeasti helppoa saada uudestaan ajatuksen langasta kiinni.
• Aamukahvin puutostila on vakava asia. Minulle ei kannata puhua ennen kuin olen saanut sumppia. Ärsyttää myös, jos kahvimaito loppuu kesken kaiken: kolme kuppia ei riittänyt tänäkään aamuna.
• Jos en pääse liikkumaan, tulen huonolle tuulelle. Olen ollut taas flunssassa, enkä ole kyennyt edes kävelylenkille. Sen kyllä huomaa olossa.
• Sotku vituttaa erityisen paljon. Kestän aika kauan pölypalleroita ennen kuin koen pakottavaa tarvetta imuroinnille, mutta epäjärjestys saa minut välittömästi huonolle tuulelle.
• Univaje on ehkä pahin kaikista, koska väsyneenä nämä asiat pännivät kahta kauheammin. Tai siis satakertaisesti. Väsyneenä olen hirviö. En oikeastaan enää muista, millainen olen kun en ole väsynyt. Ehkä jaksan kammata hiukset ja vitsailla?
• Jos en saa viettää aikaa yksin, minusta tulee entistäkin kärttyisempi. Minä tarvitsen toisinaan hetken (tai kokonaisen päivän) ihan itselleni. Kaipaan sitä, että minun ei tarvitse puhua kenellekään, voin kulkea omissa mietteissäni ympäriinsä ja mennä spontaanisti elokuvan päivänäytökseen tai sushibuffaan, eikä kukaan tarvitse minua.
• Nälkäisenä olen erityisen kiukkuinen. Kaikkein pahin yhdistelmä on väsymys, nälkä ja vessahätä. Ja kuumuus. Ja muut ihmiset. (Eli siis toisin sanoen olisi kannattanut olla kanssamme Roomassa toissa kesänä.)
• Raha ärsyttää. Erityisesti silloin, jos sitä ei ole.
• Jos en ole tuntenut itseäni kauniiksi pitkään aikaan, minusta tulee ihmisraunio. Tarvitsen sitäkin, että välillä laitan ylleni nätin mekon ja huulipunaa. Kotona harvemmin tulee laitettua. Koulua varten jaksan juuri ja juuri katsoa, että vaatteissa ei ole puklua, joten sitä ei lasketa.

Rehellisesti sanottuna käy kyllä oikeasti sääliksi kaikkia, jotka joutuvat olemaan kanssani tekemisissä. Minulla on ihana avomies, joka imuroi, hoitaa lasta, tekee ruokaa ja välillä ottaa yöheräämiset ja silti kehtaan valittaa. On kuitenkin huomionarvoista, että vaikka nalkutankin taukoamatta, en tietenkään vaihtaisi päivääkään. Muutaman yön voisin kuitenkin vaihtaa.

Tiedostan, että monet näistä yllä mainituista ketutuksen aiheista nyt vain ovat sellaisia asioita, joita pikkulapsiarjen keskellä joutuu kestämään, kuten jatkuva väsymys, sotku ja vapauden menetys. Ymmärrän, että on monia, jotka antaisivat mitä tahansa, että saisivat herätä öisin lapsen vuoksi. Tiedän myös, että on olemassa vauvoja, jotka nukkuvat paljon huonommin kuin omani, mutta väsymys on subjektiivista.

Haaveilen aktiivisesti siitä, että olisin jonain päivänä sellaisessa asemassa, että voisin esimerkiksi kirjoittaa vaikka kolme tuntia putkeen keskeytyksettä, ulkoistaa ruokahuollon ja siivouksen jollekin muulle, liikkua tarpeeksi sekä käydä todella, todella usein kauneushoitolassa hemmoteltavana. Ja herätä virkeänä.

Lue myös:

Mielensäpahoittajan ärsytyslista

Mielensäpahoittajan ärsytyslista vol.2

Mielensäpahoittajan ärsytyslista vol.3

Mielensäpahoittajan ärsytyslista vol.4

Viihdyn itsekseni, enkä häpeä sitä

Olen useaan otteeseen kritisoinut täällä kaikkia, jotka eivät osaa kirjoittaa sujuvasti äidinkieltään. (Toim. huom. lukihäiriöt on sitten asia erikseen.) Itse koen olevani aika taitava pilkunviilaaja ja minua pyydetäänkin usein oikolukemaan muiden tekstejä. En voi sietää kirjoitusvirheitä. Olen kirjoittanut aiheesta muun muassa näin:

• Alkeelliset kirjoitusvirheet blogeissa ärsyttävät aina yhtä paljon. Yhdyssanat vielä voisin jotenkin sulattaa, mutta relatiivipronominien väärinkäyttöä en voi suvaita. (”Joka” viittaa edelliseen sanaan ja ”mikä” edelliseen lauseeseen.) Olen kerta kaikkiaan huolissani nuorison äidinkielen osaamisesta.

En väitä, että itsekään aina mieleni sulkakynän vinhasti sauhutessa muistaisin korjata jokaista pilkkuvirhettä tai epäselvää virkettä vailla predikaattia. Kuitenkin jos harrastat kirjoittamista, on hyvinkin suotavaa, että ymmärrät äidinkielen perusasiat: erisnimet kirjoitetaan isolla alkukirjaimella ja yhdys sanat yhteen.

Kun muutama vuosi takaperin mietin, mikä tämän blogini nimeksi tulisi, pohdin sanan ”champagne” suomenkielistä kirjoitusasua: onko se shampanja vai samppanja? Luotin omaan lähes erehtymättömään äidinkielenvaistooni sillä perusteella, että jälkimmäinen kuulosti rahvaanomaiselta. Olin väärässä. Eräs sommeljeeriystäväni nimittäin valaisi minulle asiaa taannoin istuessamme iltaa juurikin tuon jalon kuohujuoman parissa. Tietenkin väitin vastaan, koska muistaakseni kyllä googletin asian laidan: enhän ole niin tyhmä, että laittaisin blogini nimeksi kirjoitusvirheen etenkin kun se on tärkeä osa omaa brändiäni. Sitten muistin, että en kyllä tosiaan tainnut tehdä tarpeeksi taustatutkimusta asian tiimoilta. Helvetin noloa. Oikeaoppinen kirjoitusasu kielitoimiston mukaan on kuin onkin samppanja, vaikka toki muitakin, virheellisiä variaatioita tapaa laajalti.

Tämän tajuttuani aloin heti miettimään strategiaa asian korjaamiseksi. Näin edessäni kolme vaihtoehtoa:

1. Kaikessa hiljaisuudessa vaihdan blogin verkkotunnuksen, nimen, kaikki viitteet ja maininnat sekä sivustolla että sosiaalisessa mediassa tuohon oikeaan muotoon ja olen niin kuin tätä häpeällistä tapausta ei olisi koskaan ollutkaan.
2. Myönnän virheeni ja alan tästä lähtien käyttää oikeaa termiä. Tai sitten en myönnä mitään ja alan vaan ihan muina henkilöinä kirjoittaa tuleviin postauksiin ”samppanjaa”.
3. Hyödynnän Kummankaa -sarjasta tuttua metodia, jonka mukaan virheen sattuessa ihan pokkana vaan toistaa sen.

Että kuvatoimet sitten vaan kaikille.

Toisin sanoen en aio vaihtaa kirjoitusasua lainkaan ja käytän edelleen tuota virheellistä sanaa toivoen, että jonain päivänä kielitoimisto hyväksyy myös sen ja näin ollen voin kutsua itseäni edelläkävijäksi. Se siitä, kippis!