Kun julkaisin sarkasmia ja pahoinvointia, sain palautetta. Se pisti minut miettimään. En nimittäin halunnut tuolla kirjoituksella missään nimessä vähätellä odotuksen hienoutta ja ymmärrän vallan hyvin, että raskaaksi tuleminen ei ole helppoa kaikille. Halusin vain yksinkertaisesti tuoda kaiken kansan tietoisuuteen, että olen raskas ja samalla kertoa myös, että ensimmäinen kolmannes ei ollut minulle helppoa aikaa. Ajattelinkin nyt valottaa hieman laajemmin tässä postauksessa tapaani ylipäätään käsitellä asioita ja tuoda niitä julki.

Olen luonteeltani sellainen, että jos jokin on huonosti, kerron ja valitan siitä kovaan ääneen kaikille, jotka sattuvat olemaan kuuloetäisyydellä tai joilla on puhelin. Mikäli jokin asia puolestaan on hyvin, hykertelen itsekseni piilossa muiden katseilta tai saatan korkeintaan mainita äidilleni tai asuinkumppanilleni, miten helvetin onnellinen olen. Tämä saattaakin tulla yllätyksenä: Vaikka ärsyynnyn päivittäin monista asioista, olen oikeasti aika tyytyväinen elämääni. Minulla on kodikas koti, mielettömiä ystäviä, ihana perhe ja loistavat uranäkymät. Olen luonteeltani vahva sekä itsenäinen, mutta saan tarvittaessa aina tukea ihmisiltä ympärilläni. Minulla on onni olla perusterve ja joidenkin läheisteni mielestä olen toisinaan hauska.

En vain ole sellainen tyyppi, joka laittaa Instagramiin rakkaudentäyteisiä kuvia avomieheni kanssa, mutta se ei todellakaan vähennä tunteitani häntä kohtaan. En ole myöskään sellainen ihminen, joka jakaa vauvaonneaan päivittäin Facebookissa, mutta sekään ei tarkoita, ettenkö olisi iloinen tuleva äiti.

Olen onnellinen kun sain Muumi -mukit nätisti esille keittiön uuteen astiakaappiin.

Blogini nimi on sarkasmia ja shampanjaa, joten senkin perusteella voi olettaa minun kirjoittavan aiheesta kuin aiheesta kevyesti vähän kieli poskella. Tämä ei ole koskaan ollut mikään hyvinvointi-, vaan pikemminkin pahoinvointiblogi. En pyri inspiroimaan ihmisiä parempaan, positiivisempaan elämään. Tämä on minulle paikka, jonne puran rehellisesti ja kaunistelematta mietteitäni asioista, jotka ottavat päähän toivoen, että edes joku voisi samaistua niihin.

Joten lopuksi todettakoon seuraavaa: Vaikka yksi tähänastisen elämäni hienoimmista hetkistä oli, kun ultraäänessä kohdussani näkyi pienen pieni tyttö, jolla vaikuttaisi olevan kaikki hyvin, aion jatkossakin kirjoittaa enemmän raskauden ajan kakkaamisvaikeuksista ja peräpukamista kuin siitä, miten ihmeellistä tämä kaikki on. Peräpukamista kirjoitetaan mielestäni aivan liian vähän.

Tekstin kuvituksena päätin käyttää otoksia erilaisista sisustukseen liittyvistä hankinnoista, jotka ovat viime aikoina tehneet minut valtavan onnelliseksi. Tämä siksi, jotta uskotte, että teen minä muutakin kuin olen epäkiitollinen elämän eteeni tuomista siunauksista ja valitan kaikesta.

Olen onnellinen, että Desenion nettikaupasta löytyi tällainen juliste, josta olin jo pitkään haaveillut.

Monet lukijani ovat varmasti olleet huojentuneita ihmetelleet pitkään kestänyttä radiohiljaisuuttani ja hyvin verkkaista postaustahtia. Syy moiseen ei ole suinkaan ollut sanaisen arkkuni ehtyneisyys. Päinvastoin: minulla on valtavasti hihassa aiheita, joista tulen teille kertomaan jatkossa, halusitte tai ette. Syy tähän hiljaiseloon ei myöskään ole ollut se, etteikö elämässäni tapahtuisi mitään mielenkiintoista.

Syyksi kirjoituskyvyttömyyteeni tai oikeammin blogin päivittämislaiskuuteen voidaan diagnosoida aika lailla kesäkuun puolivälistä aina syyskuun alkuun kestänyt päivittäinen pahoinvointi. Jos jollakulla on joskus ollut oikein paha kankkunen, voinette kuvitella seuraavanlaisen olotilan: Kun ei tiedä, miten päin olisi ja on kamalan vaikeaa ylipäätään olla olemassa, mutta vessa tai oksennusämpäri on hyvä pitää lähettyvillä. Se olo minulla oli päivittäin monta kuukautta enkä voi sanoa sen johtuneen todellakaan siitä, että olisin juonut muutaman gintonicin liikaa.

Uskokaa tai älkää, oksensin näinä kuukausina hyvin paljon. Annoin ylen muun muassa lentokoneen saniteettitiloissa, sairaalan odotushuoneen roskikseen, muovipussiin Mykonoksen lentoasemalla, kadulle ja lattialle. Aina kun laitoin suuhuni jotain, mietin, miltähän se maistuu tullessaan pian samaa kautta ylös. Oli myös muutenkin vaikeaa keksiä mitään syötävää, kun kaikki normaalisti päivittäiseen ruokaympyrääni kuuluvat asiat, kuten salmiakki, sushi ja shampanja, on kielletty. Jossain vaiheessa oli lähellä, että minut olisi pistetty tiputukseen, koska olin vaarassa kuivua.

Älkööt peljätkö, minulla ei ole mikään vakava sairaus, kuten eräs ystäväni uumoili. Minulla ei myöskään ole loista, kuten tämä sama ystävä epäilee. En ole kuolemaisillani, vaikka kyyneleet silmissä sappinesteitä oksentaessani taisin niin toivoa. Tällä hetkellä oloni on parempi ja minua vaivaa ainoastaan jatkuva väsymys, joka on sekin melko yleistä, eikä siihen ole näkyvissä helpotusta lähivuosien aikana.

Jos joku ei vielä hienovaraisesta vihjailustani huolimatta ymmärtänyt, olen siis siunatussa tilassa. Toisin sanoen, mikäli kaikki jatkuu hyvin, talouteemme tulee helmikuun loppupuolella uusi jäsen, joka ei muuta tee kuin syö, nukkuu ja ulostaa. Jälkimmäiseksi mainitusta olen muuten todella kateellinen, sillä raskausvaivoihin kuuluu myös jatkuva ummetus, joka ei sekään ole kovin miellyttävää. En ole itse asiassa oikein vieläkään ymmärtänyt, miten raskaana olevien naisten väitetään jollain tapaa hehkuvan. Itselläni on paha akne ja turvotus eikä olo ole ollut missään vaiheessa erityisen hehkeä, vaikka tässä jo puolivälissä ollaankin. Kuitenkin kaikesta pahoinvoinnista, uupumuksesta ja suuren elämänmuutoksen tuomasta jännityksestä huolimatta olen tällä hetkellä todella onnellinen.

Nimittäin tissini ovat kasvaneet vihdoin. Olenhan odottanut sitä jo lähes 28 vuotta.