Hae
Sarkasmia ja shampanjaa

Kell’ onni on se onnen kätkeköön

Kun julkaisin sarkasmia ja pahoinvointia, sain palautetta. Se pisti minut miettimään. En nimittäin halunnut tuolla kirjoituksella missään nimessä vähätellä odotuksen hienoutta ja ymmärrän vallan hyvin, että raskaaksi tuleminen ei ole helppoa kaikille. Halusin vain yksinkertaisesti tuoda kaiken kansan tietoisuuteen, että olen raskas ja samalla kertoa myös, että ensimmäinen kolmannes ei ollut minulle helppoa aikaa. Ajattelinkin nyt valottaa hieman laajemmin tässä postauksessa tapaani ylipäätään käsitellä asioita ja tuoda niitä julki.

Olen luonteeltani sellainen, että jos jokin on huonosti, kerron ja valitan siitä kovaan ääneen kaikille, jotka sattuvat olemaan kuuloetäisyydellä tai joilla on puhelin. Mikäli jokin asia puolestaan on hyvin, hykertelen itsekseni piilossa muiden katseilta tai saatan korkeintaan mainita äidilleni tai asuinkumppanilleni, miten helvetin onnellinen olen. Tämä saattaakin tulla yllätyksenä: Vaikka ärsyynnyn päivittäin monista asioista, olen oikeasti aika tyytyväinen elämääni. Minulla on kodikas koti, mielettömiä ystäviä, ihana perhe ja loistavat uranäkymät. Olen luonteeltani vahva sekä itsenäinen, mutta saan tarvittaessa aina tukea ihmisiltä ympärilläni. Minulla on onni olla perusterve ja joidenkin läheisteni mielestä olen toisinaan hauska.

En vain ole sellainen tyyppi, joka laittaa Instagramiin rakkaudentäyteisiä kuvia avomieheni kanssa, mutta se ei todellakaan vähennä tunteitani häntä kohtaan. En ole myöskään sellainen ihminen, joka jakaa vauvaonneaan päivittäin Facebookissa, mutta sekään ei tarkoita, ettenkö olisi iloinen tuleva äiti.

20161020_130900

Olen onnellinen kun sain Muumi -mukit nätisti esille keittiön uuteen astiakaappiin.

Blogini nimi on sarkasmia ja shampanjaa, joten senkin perusteella voi olettaa minun kirjoittavan aiheesta kuin aiheesta kevyesti vähän kieli poskella. Tämä ei ole koskaan ollut mikään hyvinvointi-, vaan pikemminkin pahoinvointiblogi. En pyri inspiroimaan ihmisiä parempaan, positiivisempaan elämään. Tämä on minulle paikka, jonne puran rehellisesti ja kaunistelematta mietteitäni asioista, jotka ottavat päähän toivoen, että edes joku voisi samaistua niihin.

Joten lopuksi todettakoon seuraavaa: Vaikka yksi tähänastisen elämäni hienoimmista hetkistä oli, kun ultraäänessä kohdussani näkyi pienen pieni tyttö, jolla vaikuttaisi olevan kaikki hyvin, aion jatkossakin kirjoittaa enemmän raskauden ajan kakkaamisvaikeuksista ja peräpukamista kuin siitä, miten ihmeellistä tämä kaikki on. Peräpukamista kirjoitetaan mielestäni aivan liian vähän.

Tekstin kuvituksena päätin käyttää otoksia erilaisista sisustukseen liittyvistä hankinnoista, jotka ovat viime aikoina tehneet minut valtavan onnelliseksi. Tämä siksi, jotta uskotte, että teen minä muutakin kuin olen epäkiitollinen elämän eteeni tuomista siunauksista ja valitan kaikesta.

20161020_130923

Olen onnellinen, että Desenion nettikaupasta löytyi tällainen juliste, josta olin jo pitkään haaveillut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *