Sarkasmia ja pahoinvointia

Monet lukijani ovat varmasti olleet huojentuneita ihmetelleet pitkään kestänyttä radiohiljaisuuttani ja hyvin verkkaista postaustahtia. Syy moiseen ei ole suinkaan ollut sanaisen arkkuni ehtyneisyys. Päinvastoin: minulla on valtavasti hihassa aiheita, joista tulen teille kertomaan jatkossa, halusitte tai ette. Syy tähän hiljaiseloon ei myöskään ole ollut se, etteikö elämässäni tapahtuisi mitään mielenkiintoista.

Syyksi kirjoituskyvyttömyyteeni tai oikeammin blogin päivittämislaiskuuteen voidaan diagnosoida aika lailla kesäkuun puolivälistä aina syyskuun alkuun kestänyt päivittäinen pahoinvointi. Jos jollakulla on joskus ollut oikein paha kankkunen, voinette kuvitella seuraavanlaisen olotilan: Kun ei tiedä, miten päin olisi ja on kamalan vaikeaa ylipäätään olla olemassa, mutta vessa tai oksennusämpäri on hyvä pitää lähettyvillä. Se olo minulla oli päivittäin monta kuukautta enkä voi sanoa sen johtuneen todellakaan siitä, että olisin juonut muutaman gintonicin liikaa.

Uskokaa tai älkää, oksensin näinä kuukausina hyvin paljon. Annoin ylen muun muassa lentokoneen saniteettitiloissa, sairaalan odotushuoneen roskikseen, muovipussiin Mykonoksen lentoasemalla, kadulle ja lattialle. Aina kun laitoin suuhuni jotain, mietin, miltähän se maistuu tullessaan pian samaa kautta ylös. Oli myös muutenkin vaikeaa keksiä mitään syötävää, kun kaikki normaalisti päivittäiseen ruokaympyrääni kuuluvat asiat, kuten salmiakki, sushi ja shampanja, on kielletty. Jossain vaiheessa oli lähellä, että minut olisi pistetty tiputukseen, koska olin vaarassa kuivua.

Älkööt peljätkö, minulla ei ole mikään vakava sairaus, kuten eräs ystäväni uumoili. Minulla ei myöskään ole loista, kuten tämä sama ystävä epäilee. En ole kuolemaisillani, vaikka kyyneleet silmissä sappinesteitä oksentaessani taisin niin toivoa. Tällä hetkellä oloni on parempi ja minua vaivaa ainoastaan jatkuva väsymys, joka on sekin melko yleistä, eikä siihen ole näkyvissä helpotusta lähivuosien aikana.

Jos joku ei vielä hienovaraisesta vihjailustani huolimatta ymmärtänyt, olen siis siunatussa tilassa. Toisin sanoen, mikäli kaikki jatkuu hyvin, talouteemme tulee helmikuun loppupuolella uusi jäsen, joka ei muuta tee kuin syö, nukkuu ja ulostaa. Jälkimmäiseksi mainitusta olen muuten todella kateellinen, sillä raskausvaivoihin kuuluu myös jatkuva ummetus, joka ei sekään ole kovin miellyttävää. En ole itse asiassa oikein vieläkään ymmärtänyt, miten raskaana olevien naisten väitetään jollain tapaa hehkuvan. Itselläni on paha akne ja turvotus eikä olo ole ollut missään vaiheessa erityisen hehkeä, vaikka tässä jo puolivälissä ollaankin. Kuitenkin kaikesta pahoinvoinnista, uupumuksesta ja suuren elämänmuutoksen tuomasta jännityksestä huolimatta olen tällä hetkellä todella onnellinen.

Nimittäin tissini ovat kasvaneet vihdoin. Olenhan odottanut sitä jo lähes 28 vuotta.