Toisinaan pyörittelen anteliaasti silmiäni, kun jotkut valittavat esimerkiksi somessa kiireisestä elämästään käytyään aamulla salilla, raahauduttuaan muutamaksi tunniksi jonnekin kahvilaan naputtelemaan konetta ollen kuitenkin jo kolmen aikaan kotona. Sitten nuristaan, että ollaan ihan poikki ja että kaupassakin pitäisi käydä, eikä ole yhtään aikaa itselle.

Ihan vaan perspektiiviä antaakseni halusin paljastaa tässä yhteydessä, millaisia minun arkipäiväni yleensä ovat noin niin kuin suurin piirtein:

05:00-05:30 herätys
06:00-07:00 matkustus toisella puolella kaupunkia olevalle työpaikalle
07:00-15:00 yritän esittää olevani aikuinen vastuullisissa aikuisten töissä
15:00-16:00 matkustus hakemaan lapsi päiväkodista
16:00-17:00 kaupan kautta kotiin
17:00-21:00 kotitöitä, ruoanlaittoa, leikkiä ja pienokaisen iltapuuhat, toisinaan oppitunti koululla tai muutamana iltana viikossa treenit, jos olen onnekas
21:00 nukkumaan

Viikonloppuisin, yleensä lauantaiaamuisin, pyrin tekemään kouluhommia ja blogijuttuja sekä kuntoilemaan. Sunnuntaisin yritän pitää vapaapäivän tietokoneesta sekä puhelimesta.

Tiedostan vallan hyvin, että tämä hektinen arki on minun valintani, koska olen kokopäivätyön ohella vielä koulussakin ja olen itse asettanut itselleni kunnianhimoisen tavoitteen valmistua joulukuussa. Minä en kuitenkaan halua ihan koko ajan valittaa arjestani, koska aikaisista herätyksistä ja ajoittaisesta stressistä huolimatta nautin siitä. Kuitenkin minua huvittaa suunnattomasti ihmiset, jotka tekevät muutaman tunnin päivässä jotain työksi luokiteltavaa ja sitten kehtaavat vielä nurista, miten on ollut raskas päivä.

Koska yleensä vain ärsyynnyn moisesta, olen vähentänyt somessa roikkumista entisestään ja yritän keskittyä niihin asioihin, jotka tekevät minut onnelliseksi. Koska minulla on verrattain vähän vapaa-aikaa, panostan määrän sijaan laatuun. Tein myös vuodenvaihteessa päätöksen panostaa hyvinvointiin ja pitää huolen, että myös muut perheenjäsenet saavat tarpeeksi omaa aikaa.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että meidän perheen arki on aika pitkälti ”läpsystä vaihto” -meininkiä, jotta molemmat vanhemmat voisivat käydä töissä, harrastuksissa ja nähdä toisinaan ystäviäkin. Toki olemme myös pitäneet kiinni siitä, että kerran kuussa kävisimme kahdestaan vaikka syömässä tai elokuvissa ja luonnollisesti viikonloppuisin teemme asioita koko perheen voimin. Kuitenkin arki on aikamoista tetristä ja kalentereiden synkronointia, mutta kun panostaa myös laadukkaaseen vapaa-aikaan, yhtälö toimii mielestäni ihan hyvin.

Koska minähän olen ihan perusluonteeltani negatiivisuuteen taipuva ja vittumainen ämmä, olen tietoisesti yrittänyt kehittää positiivista ajattelua. Kaikilla ihmisillä ympärilläni on niin paljon helpompaa, jos minä en hiilly turhanpäiväisistä joutavuuksista. Välillä se luonnistuu, toisinaan ei. Olen kuitenkin viime aikoina iltaisin listannut asioita, jotka päivän aikana onnistuivat ja joista tulin iloiseksi. Sitä voi kutsua kiitollisuuspäiväkirjaksi tai huuhaaksi, mutta päätinpä loisteliaaksi lopuksi listata tänne blogiinkin kymmenen asiaa, jotka tekevät minut onnelliseksi:

1. Perhe
2. Siisti koti ja sisustaminen
3. Jooga, treenit sekä kokonaisvaltainen hyvinvointi
4. Kirjoittaminen
5. Virkkaaminen ja neulominen
6. Ystävät
7. Elokuvissa käyminen
8. Kirjojen lukeminen
9. Nukkuminen ja syöminen
10. Matkustelu

Postauksen kuvituksena yritykseni ottaa vauhdikkaasta tyttärestäni salonkikelpoisia yksivuotiskuvia.

Rehellisesti sanottuna en joulukuussa oikein tiennyt, mitä odottaa äitiyslomalta. En voi käsittää, että se alkaa jo olla lopuillaan. Varmaan ajattelin, että saisin tosi paljon aikaan. Olen kyllä tässä viimeisen seitsemän kuukauden aikana päivittänyt blogia ihan kiitettävästi ja nähnyt säännöllisesti ystäviäni, mutta esimerkiksi kaikki suunnittelemani DIY -sisustusprojektit ovat jääneet vaille huomiota. Kaavailin myös jaksavani kuntoilla enemmän ja tekeväni aina vain terveellistä ruokaa. Koska haluan blogissani olla ihan rehellinen, kerron teille tänään, että totuus äitiyslomastani on seuraavanlainen:

On päiviä, jolloin herään aamulla kohtalaisen virkeänä todella aikaisin ja suuntaan heti salille tai teen rauhassa joogaharjoituksen muun perheen vielä uinuessa. Sitten tyttäreni, itse aurinkoisuus, herää ja viihtyy itsekseen leikkimatollaan naureskellen. Saan syödä rauhassa aamupalaa, jonka jälkeen lueskelen vauvalle kirjoja tai leikimme jotain ikäkauteen sopivaa kehittävää. Käymme kävelyllä sekä ruokakaupassa ja hän nukkuu pitkät päiväunet. Pyöräytän itselleni vihersmoothien. Ehdin paitsi lukea sähköpostit, päivittää blogia, tehdä kotitöitä ja leipoa piirakkaa, myös valmistaa kunnon lounaan sekä vauvan soseetkin pakastaen niitä jääpalamuotteihin, joissa on hymynaamojen kuvia. Laitan meikkiä ja nutturan hiuksiin. Lähden vaunuineni kaupungille tai sitten joku ystäväni tulee kylään ja kahvittelemme pitkät tovit kaikessa rauhassa. Sekä äiti että tytär ovat hyvällä tuulella.

Iltapäivällä minulla on oivaa aikaa aloittaa illallisen valmistus ennen kuin avomieheni tulee töistä, sillä pienokainen nukkuu taas toista tuntia. Kerkeän myös siivota vaatekaapit ja lajitella vauvan pieneksi jääneitä vaatteita. Saatan myös itsekin ottaa tirsat. Tällaisina päivinä nautin täysin rinnoin äitiydestä, kotona olosta, elämästä, kesästä. Kaikki on ihanaa, linnut laulaa ja tunnen itseni voittamattomaksi, energiseksi sekä kauniiksi.

On myös päiviä, jolloin huonosti sekä liian vähän nukutun yön jälkeen mikään määrä kahvia ei ole tarpeeksi. Aamupuuro menee lopulta roskiin. Se ei maistu enää hyvältä kahdesti mikron kautta käyneenä. En jaksa siivota tai laittaa edes tiskikonetta päälle. Perun kaikki sovitut menot puhumattakaan suunnitelluista treeneistä. Auringonpaiste vituttaa erityisen paljon: silloinhan pitäisi ainakin ulkoilla tai vähintään nähdä ystäviä. Hiukseni ovat täynnä puklua. Harkitsen leikkaavani ne lyhyeksi keittiösaksilla, koska en jaksa mennä niitä pesemään. Tai sitten sorrun yrittämään, josko viisikuinen suostuisi katsomaan vartin sitterissä Muumeja, jotta pääsisin suihkuun. Ei suostu. Olemme molemmat yöpuvussa koko päivän.

Tietenkin lapsi, joka normaalisti vetelee päiväunia tuntikausia putkeen, päättää koisia vartin kerrallaan ja kitistä lopun aikaa. Omien pelastavien torkkujen mahdollisuus on siis olematon. Miten tuo ei nuku päivällä, vaikka yölläkin heräili noin sata kertaa? Huomaan unohtaneeni pyykit koneeseen ja laitan ne uudestaan pyörimään. Vauva tekee näinä päivinä lähes poikkeuksetta sen, mitä me äidit kutsumme ”niskapaskaksi”.

Illalla tuijotan televisiota kuitenkaan tajuamatta, mitä sieltä oikein tulee. Pohdin, tilattaisiinko pitsaa vai jättäisinkö illallisen kokonaan väliin kun se sapuskan tilaaminenkin tuntuu ylivoimaiselta ponnistukselta. Tajuan, että en syönyt lounaaksi kuin muutaman siivun juustoa. Tunnen itseni lihavaksi, rumaksi ja ällöttäväksi valittajaksi sekä tietenkin maailman huonoimmaksi äidiksi. Tällaisina päivinä ei auta muu kuin vetää syvään henkeä, keittää lisää kahvia ja lohduttautua sillä ajatuksella, että huomenna on uusi päivä. Kyllä hän taas nukkuu paremmin. Ehkä jo ensi yönä. 

PS. Suurin osa arkipäivistä on näiden kahden yllä kuvaillun sekoituksia ja pääsääntöisesti äitiyslomalla olo on ihan kivaa. Paitsi eilen. Eilen se oli hanurista.