Hae
Sarkasmia ja shampanjaa

Etäpäivä Lontoosta käsin

Viime viikolla vietin etäpäivän Lontoossa tehden töitä ystäväni kanssa. Olimme siis reissussa torstaista sunnuntaihin ja kummallakin oli perjantaina työpäivä. Siitä kehkeytyi oikeastaan sangen tehokas setti. Aikaeron vuoksi aloitimme aikaisin ja saimme myös laitettua kohtalaisen hyvissä ajoin läppärit kiinni ja pääsimme nauttimaan aurinkoisesta säästä ennen illan rientoja.

On aivan mahtava juttu, että nykypäivänä teknologia sekä yhä useammat työnantajat mahdollistavat työskentelyn mistä tahansa käsin. Me olemme tämän ystäväni kanssa täysin erilaisissa hommissa: hän henkilöstöhallinnon parissa ja minä viestinnän. Tietenkin salassapitovelvollisuudet estivät meitä jutustelemasta työasioista, mutta se ei haitannut kuitenkaan työskentelyä saman katon alla.

Yleensä olen tottunut viettämään etätyöpäivää kotoa käsin kaikessa hiljaisuudessa ja ylhäisessä yksinäisyydessäkin ja toki sitäkin tarvitsen ja kaipaan silloin tällöin, mutta etätyö ystävän kanssa muun muassa mahdollistaa helpot lounastreffit. Voisin useamminkin viettää etäpäivää ystävien seurassa. Suunnitteilla onkin jo ankkuroitua silloin tällöin esimerkiksi johonkin vuokrapöydälle päiväksi tai vaikkapa Oodi -kirjastoon, jossa on erinomaiset työskentelytilat.

Etäpäivä lisää hyvinvointia -vaikka sitten lontoosta tai omasta kotoa käsin

Työterveyslaitos määrittelee etätyön näin:

Esimerkiksi asiantuntijatyössä on mahdollista tehdä kiinteästä työpaikasta ja työajasta riippumatonta työtä. Tällöin puhutaan joustavasta työstä, joka sisältää kolme elementtiä: ajallisen jouston, jouston työn tekemisen paikassa sekä tekniset välineet, joilla työ toteutetaan ja joiden avulla ollaan yhteydessä muihin.”

 

Etätyön vaikutuksesta kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin on useita tutkimuksia. Se on myös nykyään todella suuri rekrytointivaltti. Silti on edelleen olemassa monia yrityksiä, joissa joustaviin työskentelymahdollisuuksiin suhtaudutaan nihkeästi. Tämä on sääli etenkin kun viime vuosina on käyty niin paljon julkista keskustelua erityisesti pienten lasten vanhempien tukemisesta ja erilaisten perhetilanteiden huomioimisesta työelämässä joustavammin sekä ylipäätään työelämän pirstaloitumisesta.

Asiantuntijatyössä itsensä johtamisen ja itsetuntemuksen taidot korostuvat. Tämä on ehdottomasti etu, koska se myös haastaa työntekijöitä hallitsemaan aikaansa paremmin, jolloin tuottavuus paranee. Ja onhan se nyt mahtavaa, että voi tällä tavalla etätyöskentelemällä yhdistää työn ja huvin reissatessa, jolloin saa olla pidemmän ajan kohteessa.

Lue myös: Miksi etätyö lisää hyvinvointia?

Kuukauden kymmenen: maaliskuu

Kuin varkain helmikuu vaihtui maaliskuuksi ja yhtäkkiä oli taas kuukauden kymmenen -listauksen aika.

Viime kuun listaan hieman palatakseni:

  • En kokeillut Vöneriä.
  • Onnistuin inventoimaan vaatekaapit.
  • Aloitin uudessa työpaikassa. (Tästä johtuen on ollut täällä blogissa ja Instagramissa tällä viikolla vähän hiljaisempaa, mutta palaan taas täysillä linjoille, jahka saan uuden arjen tasapainotettua. Nyt haluan keskittyä hetken täysillä uuteen työhön perehtymiseen.)

MAALISKUU

Kuukauden ensimmäisen aamun ensimmäinen ajatus: Miten voi olla jo aamu? Väsyttää. Kahvia. Paljon. Heti!

Tämän kirjan aion lukea: Teen näyttävän paluun Tulen ja jään laulun kolmannen osan pariin. Se jäi joskus tammikuussa kesken ja olen lukenut tässä välissä ihan muita teoksia, mutta nyt palaan fantasiamaailmaan.

(Työ)asia, jonka aion saada valmiiksi: Blogipostaus lentoemännän koulutuksesta. Se on roikkunut luonnoksissa noin puoli vuotta…

(Työ)asia, jonka tiedän roikkuvan puolivalmiina vielä tämän kuukauden jälkeenkin: Näinköhän saan vieläkään vietyä sitä hääkolttua pesulaan.

Lausahdus, josta saan juuri nyt energiaa arkeeni:

”Kaikin mokomin. Kaikki on loistavaa, sanoi pikku Myy. Enemmän tai vähemmän. Loistavinta olisi, jos me muuttaisimme sinne suurella metelillä kimpsuinemme ja kampsuinemme ja huomaisimme, että koko saari oli todellakin vain kärpäsen lika.”

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

Ruoka, jota aion kokeilla: Ravintola Murun menu. Saimme häälahjaksi lahjakortin kyseiseen puljuun ja pöytävaraus on tehty 13.3. perjantaille. Olen todella innoissani, koska viimeksi Murussa aterioidessani olin raskaana, joten en saanut gastronomisesti kaikkea iloa irti ruoka- ja juomarajoitteiden vuoksi

Tässä kuussa tapahtuvista asioista eniten olen odottanut tätä ja nyt se viimein toteutuu: Lähden torstaina Lontooseen vuotuiselle kevätretkelle. Kuten olen jo kertonutkin, ohjelmassa on tällä kertaa muun muassa vintage-putiikkien kiertely, hilpeä musikaali ja muutama mielenkiintoinen ravintolatuttavuus.

Asia, joka tuntuu ristiriitaisimmalta: Uudessa työssäni viestintäkonsulttina minulla on joka toinen minuutti sellainen olo, että kohta kaikki tajuavat, että en osaa mitään ja miksi ihmeessä kukaan on palkannut minut ja olen tyhmä surkimus. Joka toinen minuutti tunnen puolestaan olevani älykäs, teräväkynäinen ja nokkela projektinhallinnan mestari. Totuus on ehkä jossain välimaastossa.

Yksi tavoite, joka on mahdollista saavuttaa: Jokohan tässä kuussa saisin ne paperit ulos koulusta. Lopputyö on aika lailla viimeistelyä ja arviointia vaille paketissa. Sitten pitää vielä käydä antamassa kypsyysnäyte.

Minkä asian haluaisin lapseni muistavan tästä kuukaudesta: Hän pääsee ensi viikonloppuna mummin ja vaarin kanssa mökille ilman meitä vanhempia minun ollessa reissussa ja mieheni mennessä ystävänsä häihin. Tyttäreni on odottanut tätä kovasti ja puhuu aiheesta lähes päivittäin.